On taas tullut se aika vuodesta, että jokavuotinen kolmen kuukauden viinalakko on ohi. Suurenmoisia juhlallisuuksia ei ole tiedossa, mutta jotain uutta on tapahtunut. Onnistuin laihtumaan hieman viinalakon aikana, ensi kertaa sitten rituaalin aloittamisen muutama vuosi sitten.
Propagandamedian syytä!
Tämä hirveä vuosittainen käytäntö tuli itselle tavaksi kun tuo meidän propagandanhajuinen valtionmediamme Yle aikanaan teki ison kampanjan ”sata päivää ilman viinaa”. Tässä moraalisesti kyseenalaisessa tempauksessa oli maskottina mm. sittemmin edesmennyt mäkihyppy-puukkohippa-kansantaidepersoona Matti Nykänen. Se levy jäi sitten päälle ja lääketiede tuntuu puoltavan ajatusta. Kolmessa kuukaudessa kroppa resetoituu aika hyvin. En halua jakaa terveystietojani tarkkaan, mutta totean että tästä tempauksesta on ollut paljon enemmän hyötyjä kuin ennalta arvasin. Moni tuloksista on tarkkaan mitattavia.
On toki se toinen puoli. En minä sitä halua kaunistella: mahtuu kolmeen kuukauteen muutama ilta jolloin viinistä kieltäytyminen suoraan sanoen v-tuttaa paljon. Ensimmäinen kuukausi menee helposti, toisen kuukauden lopulta alkavat nämä vieroitusoireen kaltaiset. Kun tietää niiden tulevan, sitä tietää varautua. Aiemmin asiaa on kompensoinut makealla, mutta nyt on onnistunut sitä vähentämään. Ehkä juuri siksi paino otti muutaman kilon alaspäin suuntaa. Yleensä tämä viinalakon aika on painonnousun aikaa. Jotkut kuulemma järjestäen laihtuvat reilusti viinalakolla, kuulostaa hullulta mutta maailmaan mahtuu hulluja asioita.
Valintoja, valintoja…
Yksi asia on helpottanut: alkoholittomien juomien tarjonta on räjähtänyt. Nostan esiin muutaman tuotteen, joista osa on ollut Aamulehden testissä (maksumuumi), osa on omaa löytöä. Nämä ovat makuasioita, joten niistä sopii kiistellä. Oma kulmani ovat kuivat, vähemmän makeat tuotteet ja listalleni mahtuvat vain 0,0% alkoholittomat, 0,5% juomia en salli vaikka juridisesti ovatkin alkoholittomia.
- Raikas yllätys: A. Le Coq alkoholiton lonkero. En ole suuri lonkeroiden ystävä, mutta tämä on parempaa kuin yksikään alkoholillinen.
- Voi veljet: Nokian Panimo Italian spritz. Julmetun katkeroinen, aivan ehta maku, suvereenin eeppisesti onnistunut tuote.
- In vino veritas: Torres Natureo -sarjan viinit. Kaikki tähän asti maistamani alkoholittomat viinit ovat olleet lähinnä pliisuja marjamehuja, mutta nämä ovat mainioita, rotevia, persoonallisia. Etenkin rose oli upea makuelämys.
- Kirkasta pöytään: Helsinki Nolla. Kutsuvat sitä viinattomaksi viinaksi ja vähän sitä se on. Kirkasta, tymäkkää, tislattua joka sopii sellaisenaan tai osana juomasekoituksia. Suosikkini on limemehu+nolla+tonic, pari jääpalaa ja väriefektiksi pinnalle puoli teelusikallista jotain tummaa mehua, esim. karpalo.
- Limpparilinja: Nokian Panimo Root Beer. Ei pärjää amerikkalaisille pientuottajien valmisteille, mutta niitäpä ei Suomesta saa, joten saatavilla olevista paras. Toivottavasti vielä jatkokehittävät reseptiään.
- Kaljaa: Yhtään 0,0% olutta en halua suositella, kohtuullisia on mutta ei hyviä. Oluiden lähelle sen sijaan tulee pari Radleria, Sinebrychoff Crisp Vadelma sekä San Miguel Radler, molemmat raikkaita ja kivoja.
Tähän pitäs vissii kirjottaa joku fiksu loppukaneetti mutta kettuakos sitä semmoisella. Valinnan vara on lisääntynyt enkä pirullakaan löydä siitä mitään valittamisen aihetta. Kaikki on hyvin. Jatkakaa.
On se elämä paljon helpompaa, kun tuohon ei tarvitse yhtään mieltään vaivata, meinaan, viinaa en ole juonut, kun äärimmäisen harvoin. Viinejä ja oluita muidenkin edestä.
Eilen viimeksi vain yksi lasi laadukasta kuoharia. Edelisestä alkoholipitoisesta on jo monta kuukautta. Isänpäivänä varmaan toisen. Sitten taas unohdan koko jutun, kunnes joku tarjoaa lasillisen. Siihen se sitten taas jää. Jum……ta kun rahaa säästyy tolkuttomasti, en enää tiedä, mihin niitä tunkisin.
Minun suosikkiolueni on Saaremaa Tume, 6%, erittäin tumma lager ja vahvasti humaloitu, valmistaja Saku Ölletehas.
Suomessa tummien oluiden tarjonta lienee aika heikkoa ja usein tummaksi main ostettu olutkin on aika ”pliisua”.
Joo, se on kyllä ikävä oire tuo että rahaa on niin helvetisti ettei tiedä mitä tekisi. Mutta, kaikki tämä vastuu on vain kestettävä.
Itselläni menee aika lailla alkoholittomana nykyisin koko ajan. En ole mikään kova ryyppymies koskaan ollut, mutta olutta ja viiniä kyllä meni joskus jonkun verran. Kesäisin ja muutenkin koetin keventää juomalla pilsneriä joista Olvin ykkönen oli ehdottomasti parasta. Jos alkoholia voisi huoda ilman että se vaikuttaa yhtään seuraavan päivän suorituskykyyn, lihottaa tai aiheuttaa terveysriskejä niin kivahan sitä olisi vaikka joka ilta ottaa ainakin olutta. Välillä tekee kyllä mieli nytkin, juuri tarttui yksi luostariolut mukaan kaupasta, mutta saa nähdä koska sen sitten juon. Sen ilon itselleni suon että ravintolassa juon hanaolutta jos sitä on tarjolla eikä tarvitse lähteä heti autolla ajamaan. Näin viimelksi Saksassa tänä syksynä.
Alkoholittomien ja vähäalkoholisten juomien määrä on tosiaan ilahduttavasti kasvanut. Ennen sai etsiä että löysi edes yhtä lajia pilsneriä. Nyt alkoholittomia oluitakin on suuri valikoima. Suuri osa niistä valitettavasti maistuu mielestäni ”simalta”, mutta onneksi on muutama ihan oluenkin makuinen.
Suosikkejani ovat saksalaiset Beck’s Blue ja Ukko Pekka sekä muistaakseni tanskalainen More. Kaikkia noita kyllä taidetaan tehdä lisenssillä Suomessa. Ainakin osassa niistä on kyllä ripaus alkoholia, 0,3 tai 0,5 prosenttia. Noissa oluissa on kuitenkin raikkautta ja niistä puuttuu alkoholittomille oluille tyypillinen pieni imelyys, siksi ne sopivat minusta hyvin janojuomiksi esimerkiksi saunan yhteyteen. Se on myös kiva että noita voi juoda päivällä ruuan kanssa ilman että alkaa armottomasti väsyttää kuten alkoholin kanssa minulle käy.
Jatkuva lipittäminen on pahasta. Siihen mahtuu kaikki pullotetut juomat . Vesiryyppy paras ryyppy – sitä pari litraa päivittäin niin juontihaitat pysyvät hallinnassa. Illalla tippa konjakkia ja nukkuu hyvin.
More on kieltämättä ihan mielenkiintoinen. Se on outo laji alkoholittomissa oluissa – joka toinen kerta se on hyvää, joka toinen kerta pliisua. Joku psykologinen ihmetys…
Minä aina joskus työaikana jouduin ”syöttämään” joko hyvää asiakasta, tai paremman luokan edustajaa. Oli tapana käydä paikkakunnan parhaasta päästä ravintolassa, kun puhuttiin juotavista, minä otin melkein aina sieltä parhaasta päästä olutta, eli A1 aina. Minä sanoin, kun toiset ihmetteli, että minä en riskeeraa työpaikkaani ja vielä keskellä päivää.
Joskus tulikin juotua pullo jotain alkoholipitoista, joko olutta, tai muuta vastaavaa. Se vaan täysin loppui, kun aloin yrittäjäksi, eikä sitä sitten ole tullut harrastettua edes näin eläkepäivinäkään. Eipä tuo pahitteeksi näinkään.