Voi minua pöhköä, kun ajattelen ettei mikään minua enää yllätä. No, ei tavallaan yllätä tämäkään, mutta pistetään nyt vahinko kiertämään. Tarinamme kertoo säveltäjä-pianisti-professori Bright Schengistä ja hänen epäonnistuneesta yrityksestä tehdä työtään, eli opettaa. Ei olisi kannattanut.
Kauan sitten kaukaisessa korrektiuden valtakunnassa
Kun ajattelemme Yhdysvaltoja, ajattelemme varmaan kaikki samaa? Maata, jossa ei ole jännitteitä eri ihmisryhmien välillä, ei köyhyyttä, ei nälänhätää, ei välinpitämättömyyttä. Samaa mieltä? Hyvä, sillä nyt keskustellaan siitä, miten he ovat tässä onnistuneet. Häpeällinen professorimme oli näyttänyt oppilailleen vuoden 1965 brittielokuvan Othello, joka siis perustui samannimiseen näytelmään. Tämän näytelmän kirjoitti muuan Shakespeare, joka muistetaan historiassa ennen kaikkea rasismista, syrjinnästä, naisvihamielisyydestä ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Voi tuota meidän pöhköä professoria, minkä perkuleen meni tekemään! Kyllähän jokaisen pitäisi tietää, että tuo elokuva on umpirasistinen ja sen näyttäminen on väkivaltainen hyökkäys paitsi oppilaita, koko opiskeluilmapiiriä, oppilaitosta ja yhteiskuntaa vastaan. Varmistettujen mielensäpahoittajien mukaan elokuva normalisoi orjuuden ja kaiken muun tummaihoisten kokeman kohtalon ja sen näyttäminen tekee opettajasta valkoisen ylivallan edustajan, ihmishirvön ja pahoinpitelijän. Kahta hirveämpää on, että opettaja ei edes pohjustanut asiaa varoittamalla oppilaita elokuvasta, tai järjestänyt keskustelutilaisuutta orjuuden historiasta sen pohjalle. Jos orjuuden historian opetus ei aiheena kuulu säveltämisen kurssille niin mikä sitten?
Tarinan onni on, että opettaja pakotettiin pyytämään anteeksi, sitten pyytämään anteeksi anteeksipyyntöään, sitten eroamaan tehtävästään ja lopulta hänen tulevat työmahdollisuudet ja ihmiskontaktit estettiin. Se on toki laiha lohtu sille, että lukuisat oppilaat ovat menettäneet kykynsä opiskella normaalisti, jouduttuaan tällaisen groteskin, hirveän väkivaltaisen hyökkäyksen kohdalle. Juu, kyllä te lukijat nauratte, ”isoisäni haavoittui sodassa”, ”isoäitini oli Auschwitzissa” ja muuta typeryyttä. Ei se ole MITÄÄN rasistiseksi leimatun elokuvan näkemisen rinnalla.
Olkoon tämä opiksi: sinua, rasisti, tarkkaillaan. Sinun kirjahyllysi luetteloidaan, sinun kaveripiirisi kuulustellaan, sinun elokuvamakusi syväluodataan ja sinun elämäsi viedään sinulta, kuten sinä olet vienyt kaiken jokaiselta vähemmistöön kuuluvalta ihmiseltä. Professori Scheng selvisi ihmeen kaupalla Maon kulttuurivallankumouksesta, mutta siinä missä Mao epäonnistui, nykyinen sukupolvemme onnistuu: paha saa vihdoin palkkansa.
Joku, epäilemättä täysin teoreettinen persoona, voisi kysyä miten tällä kaikella parannetaan yhteiskunnan ilmapiiriä, korjataan eriarvoisuutta, rakennetaan siltoja ja paikataan vanhoja haavoja. Onneksi tämä henkilö on täysin teoreettinen, ettei häntäkin tarvitse haukkua valkoista ylivaltaa kannattavaksi natsiksi. Teoriaa ei sen sijaan ole varma kehitys: se, mikä tapahtuu tänään Yhdysvalloissa, tapahtuu huomenna myös maamme yliopistoissa. Oli jo aikakin saada orjuudella rakennettu maamme vastuuseen teoistaan!
Hesarissa Saska Saarikoski kirjoitti miten teatterikorkeakoulussa ei enää suostuta näyttelemään Shakespearea koska se ”edustaa raiskauskulttuuria”. Näytelmän tuleekin käsitellä jotain edistyksellistä kuten ilmastonmuutosta tai epätasa-arvoa. Teatterikorkea on ennenkin kulkenut edistyksen etujoukoissa, taistolaisuuden ja turkkalaisuuden.
Tulee mieleen Ranskan suuren vallankumouksen jakobiinit jotka etsivät ”vallankumouksen vihollisia” giljotiiniin tai muuten tapettavaksi. Pienikin syy, keksitty tai todellinen, riitti tuomioon. Alun perin hyvä asia kääntyi terroriksi. Niin näyttää käyvän nykyaikanakin. Giljotiinin sijasta ihmiset haukutaan somessa ja erotetaan työstään.
Muuten ihmisiä saa haukkua ja ryöpyttää kuin vierasta sikaa mutta jos syy on jokin woke-ideologian tuomitsema niin yksikin väärä sana on liikaa.
Milloinkahan Jack Londonin romaanit asetetaan kiellettyjen kirjojen listalle? Londonhan oli sosialisti ja ihannoi valkoista yli-ihmiskäsitystä. Lisäksi London oli armoton rasisti. Nämä sopivat jo Londonin elinaikana huonosti Londonin sosialismiin, mutta Londonhan ei välittänyt epäjohdonmukaisuuksista.
Myös Tarzan-kirjojen kirjoittaja Burrougs oli rasisti. Sekä tietenkin monet muutkin sen aikakauden kirjailijat.
Tietenkin he olivat aikansa lapsia ja uskoivat oman aikansa ”viralliseen totuuteen” eli valkoisen rodun paremmuuteen.
Pitää muistaa mistä nämä käsitykset lähtivät liikkeelle – ns. valistusajasta, ateismista, Darwinista, jonka tehokkain popularisoija lienee ollut saksalainen Ernst Haeckell, jonka väärennetyt kuvat ihmissikiön eri kehitysvaiheista huomattiin väärennöksiksi jo Haeckelin elinaikana. Silti ne ovat olleet biologian oppikirjoissa, Suomessakin, aina 1990-luvulle asti. Ehkä ne vain sopivat ”liian hyvin” ns. kehitysopin narratiiviin.
Nähdäkseni myös filosofi Nietzsche on edistänyt merkittävästi sosiaalidarwinismia ja rasismia.
Meidän aikamme ”viralliset totuudet” ovat ilmastonmuutos ja se, ettei meidän tarvitse eikä saa ymmärtää, että Jack London ja kumppanit Shakespearea myöten olivat aikansa lapsia.( Ehkä osasyy on se, että me nykyihmiset olemme niin pieniä, ettemme suvaitse suuruutta.)
Meidän valkoisten helmasynti on ahneus. Kun ryöstetään ja riistetään, se pitää tehdä kunnolla. Kun sitten ruvetaan ruoskimaan itseämme esi-isien syntien tähden, siitä ei tahdo toista päätä tulla. (Mieleen nousee ”Seitsemän veljestä” ja siinä oleva kohtaus, kun Juhani nuhtelee veljeään Simeonia liiallisesta ahneudesta saituuteen.)
Minun mielestäni meillä suomalaisilla ei ainakaan ole pienintäkään syytä tehdä BLM-polvisteluja eikä luimistella, kun mainitaan sana ”kolonialismi”. Ensinnäkin sellainen on surkuhupaisaa, toiseksi Ison Vihan aikana venäläiset miehittivät Suomen aluetta pari vuotta ja veivät 30 000 naista ja lasta Venäjälle myytäviksi orjiksi. Osa naisista päätyi miehittäjien bordelleihin. (Eivät ole huomatakseni feministit eivätkä muutkaan uusmarxilaiset vikisseet tästä asiasta.)
Jotta kaikki tai ei mitään? Niin se taitaa tänäkin päivänä mennä.
Vaikka valkoiset tekisivät mitä polvisteluja ja vaikka ruoskisivat itseään kuinka sisukkaasti, historia ei muuttuisi piirun vertaa.
Jaa, että kyse on vertauskuvallisuudesta ja siitä, että sorretuille pitää hyvittää heidän esi-isille tehdyt vääryydet?
Ok, lähdetään liikkeelle tästä. Montako valkoista, jotka osallistuivat orjakauppaan ja hankkivat Afrikasta mustia vietäviksi orjiksi, mustien alihankkijoiden avulla, on enää elossa? Entä montako mustaa, jotka mustat alihankkijat sieppasivat Afrikassa myytävviksi valkoisille orjakauppiaille, on enää elossa? Voidaanko näiden valkoisten ja mustien suvut jäljittää, jotta hyvitys, tai jyvitys, tapahtuisi oikeudenmukaisesti?
Miksi ruotsalaisten ei tarvitse tehdä mitään SF-polvisteluja, vaikka he pitivät Suomea siirtomaana, jota ruotsalaiset riistivät satoja vuosia?
Miksi venäläisiltä ei ole vaadittu mitään anteeksipyyntöjä, vaikka he kohtelivat suomalaisia Ison – ja Pikkuvihan aikakausina niin kuin kohtelivat?
Miksi kantasuomalaisten pitäisi hyysätä saamelaisia, kun kukaan ei tiedä kummat kansat/rodut ovat tämän maan alunperin asuttaneet. Sitäpaitsi Inarin saamelainen, entinen saamelaisparlamentaarikko Jouni Kitti, on sanonut Lapin Kansan sivuilla ja muuallakin monen monta kertaa, että Suomen alueella asuvia saamelaisia ovat eniten sortaneet toiset saamelaiset, ns. Aikion porukka, joka on tullut Suomeen Norjasta etupäässä rajasulun jälkeen ja etupäässä laittomasti.
Kun tämä ns. Aikion porukka tilasi kansainvälisen Greenpeacen Ylä-lappiin 2005, Jouni Kitti sanoi, että Ylä-Lapissa Aikion porukan tarkoituksena on tehdä etninen pudistus.
Listaa voisi jatkaa.
Hyvesignalointia vai jonkinlainen rituaali oman egon pönkittämiseksi, mene ja tiedä.
Sen tiedän että kun kirjallisuus kielletään, kielletään sivistys.
Toinen vastaava tarina on keräämässä näkyvyyttä. Joka päivä absurdius ottaa uuden – ja pitkän – askeleen.
Vihreät ovat hyvesignaloinnin ammattilaisia, jos niiden ja punavihreiden väliin ylipäätänsä voi asettaa mitään jakolinjaa.
Toimittajat kysyivät kerran kirjailija/runoilija Lauri Viidalta, mitä hän piti pääteoksenaan. Kaikki ne ovat pääteoksia, vastasi Viita.