Tällä kertaa kolumnista tulee lähestulkoon tilitys ja aiheena tuore kuuma peruna kulttuurirahoituksesta. Kuuntele tai lue – sama sisältö.
Seurasimme äskettäin poliittista draamaa, kun Sanna Marin päätti julistaa avoimen sodan Sanna Marinin tekemiä kulttuurirahoituksen leikkauksia vastaan. Onneksi Sanna voitti ja Sannalle näytettiin kaapin paikka. Itsehän olen kulttuurin kokemiseen ja tekemiseen addiktoitunut, joten olen varmaan iloinen rahoituksen palautuksesta? En ole. Joskus enemmän on vähemmän. Onko tämä kirjoitus analyysi, tilitys vai oikeistoliberaalin kulttuuri-ihmisen hutera puolustuspuheenvuoro, sen saa kukin itse päättää.
En ole mikään kulttuuritietämyksen ylin oraakkeli, mutta väitän puhuvani jonkin asteen osaamispohjalla. Olen pyörinyt näissä piireissä reilut parikymmentä vuotta. Olen ollut vapaaehtoisena järjestämässä satoja kulttuuritapahtumia, tehtävinä kaikki ylimmästä johdosta riviapuriin, lukuisilla eri tehtäväalueilla. Olen ollut kymmenissä kulttuurijärjestöissä moninaisissa rooleissa sekä julkisen sektorin luottamustoimessa valvomassa kulttuurirahojen käyttöä. Olen ollut tekemässä tukihakemuksia ja olen ollut käsittelemässä niitä. Olen myös itse ollut rahoittamassa kulttuuria, omilla ja omistamani yrityksen rahoilla. Minä haluan henkilökohtaisesti tukea kulttuuria. Minä en vain rakasta kulttuuria, vaan pidän sitä sekä terveen yhteiskunnan että koko ihmiskunnan olemassaolon, hyvinvoinnin ja kehityksen edellytyksenä. Minulle se ei ole rahan ja vallan vaan ihmisyyden ja hyvinvoinnin väline. Puhtaan itsekkäästi ajatellen kulttuuri pitää minut terveenä ja hyvinvoivana.
Kaiken tämän pohjalta ehdotan, että julkinen kulttuurirahoitus toimii liian usein kuten surullisenkuuluisat TE-palvelut: ensin on työtön jolla on vaikeuksia päästä eteenpäin (1), asian korjaamiseksi valtio rahoittaa miljardilla TE-palveluita (2) ja TE-palveluiden jäljiltä on entistä kauempana työn saannista ja mielenterveydestä oleva työtön (3). Kulttuurirahoituksessa käy liian usein samoin, sillä liian suuri osa rahasta rikkoo kulttuurin tekemistä ja kokemista. Sitä lapataan järjestöille jotka kylpevät rahassa. Sillä kustannetaan viinanhuuruisia kekkereitä, poliitikkojen vaalikampanjoita ja kaikkea kivaa mutta turhaa. Sillä rakennetaan suojatyöpaikkoja pilaamaan monien erinomaista hyvää tekevien järjestöjen mainetta. Sitä käytetään leluihin ja pelleilyihin. Sitä jaetaan pääosin suhteilla ja pieneltä osin faktoilla. Toki kaikelle edellisille kirjoitetaan kauniit perustelut ja uskottavat selitykset, mutta liian usein se on höttöä. Raha tulee rahan luo ja paha reppuselässä. Olen nähnyt tämän liian usein.
Heittämällä lisää rahaa rahan päälle heikennämme rahan valvontaa. Saamme koko ajan vähemmän tulosta ja enemmän pahoinvointia. Tämä kuulostaa kovasti huumeaddiktin helvetiltä. Ongelman korjaamista voisi lähestyä inhimillisen tuloksen mittareilla ja se voisi alkaa vaikka tästä: kuinka monta ihmistä saa kuinka pitkäksi aikaa hyötyä jokaista annettua euroa kohden? Teatterikerho, kerran viikossa puolen vuoden ajan, 20 henkeä, helppo matikka. Pitsinnypläysfestivaalit, yksi päivä, 500 henkeä. Tapahtumista puheen ollen, lähtökohtaisesti pääsymaksullisia kulttuuritapahtumia ei mielestäni pitäisi tukea lainkaan. Ehdottomasti muitakin numeroita tarvitaan ja on selvää, että vaikkapa kehitysvammaisille tai suomen kieltä osaamattomille järjestettävä toiminta tarvitsee enemmän resursseja. Kyse voi myös olla puitetoiminnasta, joka tukee epäsuorasti monenlaista toimintaa. Kaikissa näissä tuloksellisuutta voidaan mitata, kunhan vain unohdetaan termin kaupallinen puoli. Tulosta se hyvinvointikin on ja usein paljon euroja tärkeämpää. Päästäisiin kuitenkin ehkä hitusen mallista, jossa rahaa hakiessa luvataan kuu taivaalta, mutta lopulta toimitetaan vain havunneulanen murkkupesän päältä.
Tiedän seuraavan lauseen herättävän ilkeää naurua, mutta sanon sen silti: minua ottaa päähän maailman epäreiluus. Tiedän ettei elämä ei ole reilua, mutta silti yhteiskunnan pitäisi siihen pyrkiä. Minua ottaa päähän, että yksi maksaa samoista tuloista 50 % veroa, toinen 0 %. Minua myös ottaa päähän, kun yksi saman mittakaavan kulttuuritoimija saa tonnin avustuksen, toinen sata tonnia ja kolmas ei senttiäkään. Arvatkaa kenellä näistä on päättäjiä tuttuina? Reilua emme maailmasta saa, mutta hieman reilumman kyllä. Rahaa on aina rajallisesti. Surkein lause poliitikolta on ”kyllä nämä rahat jostain löydetään”. Ei velanotto kansan piikkiin ole löytämistä ja ratkaisemista, se on luovuttamista ja vastuun pakenemista.
Kulttuurirahoituksesta on tullut yksi niistä monista kivoista tavoista, joilla poliitikot voivat lapata rahaa lähipiireilleen. Veikkaushäviörahojen ympärille näitä piirejä on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Niin kauan kun on ollut rajattomasti peliongelmaisia, ei ole ollut hätää ja juhlat ovat jatkuneet vuosikymmeniä. Urheilusta minua paremmin ymmärtävät ovat saman todenneet, sielläkin puolen veikkaussotkua rahan tarkoitus on ollut rahaverkoston ylläpito. Kansanterveys rapistuu ja urheilumenestys surkastuu, vaikka rahaa molempien muka parantamisen laitetaan koko ajan enemmän. Molempien esimerkkien osalta irvokkuus korostuu katsoessamme rahoituksen puolesta äänekkäimmin puhuvien taustoja. Niin julkisen kulttuuri- kuin urheilurahoituksenkin suurimmat puolustajat ovat juuri mukavimmissa suojatyöpaikoissa istuvia. Siinä ei ole ojassa vain oma lehmä vaan koko navetta.
Meillä on tässä maassa yksi Senja Larsen, jonka toiminta veikkausvarojen tonkimisessa on sankarillisen tason suoritus. Tarvitsisimme hänenkaltaisiaan vielä pari tusinaa lisää. Vuosikymmeniin ei ole näin suurta ongelmaa saatu näin suureen näkyvyyteen, näin lähelle pintaa että sitä voisi korjata. Aika korjata ongelmat on nyt. Ei se tarvitse vallankumousta tai anarkiaa. Se tarvitsee vain pintaa syvemmän tilintarkastuksen, vähän uusia ja puolueettomampia kasvoja sekä aktiivisia toimittajia ja tutkijoita. Kenenkään henki, elämä tai terveys ei vaarannu kun suuntaamme vihdoin kiikarit siihen haisevaan jäteojaan, joka veikkausrahoina tunnetaan. Koska sekä kulttuuri että liikunta tekevät terveydelle hyvää, ounastelen tuloksen olevan hyvinvoinnin osalta hurjan positiivinen.
Minä rakastan ja kaipaan kulttuuria. Niin rakastat sinäkin! Juu, juuri sinä joka haukut sitä feministiseksi turhakkeeksi ja vasemmistolaiseksi hapatukseksi. Sinulla, sinulla ja myös sinulla on jotain kulttuuria mitä rakastat. En minä tiedä mitä se on ja hyvä niin, koska ihmisiä ja kulttuurin muotoja on moneksi. Olit sitten tekijä tai kokija, pala sielustasi on kulttuurissa ja sillä on siellä hyvä paikka. Sen paikan rakentaa meistä jokainen itse. Kas, kulttuurirahoituksen ehkä suurin viisaus piilee tässä: julkinen valta ei voi rakentaa kulttuuria, se voi vain antaa sen tapahtua. Puitteita voi rakentaa, tukea voi antaa, mutta itse tekemiseen tarvitaan sydäntä ja sielua, ei virkaprosessia.
Lopetan tämän pieneen kertomukseen noin vuosikymmenen takaa. Tamperelainen kulttuuripersoona, jokapaikanhöylä ja muutoinkin monipuolinen heppu Perttu Pesä kutsui silloisessa apulaispormestarin virassaan allekirjoittaneen ja muutaman muun kulttuurin vapaaehtoistyöläisen jutustelemaan. Nautimme veronmaksajien piikkiin pastasalaattia. Hänellä oli meille yksi pyyntö, että jatkaisimme kulttuuritapahtumiemme järjestämistä itse, emmekä koskaan päästäisi kaupungin hallintoa siihen mukaan. Hän sanoi jotakuinkin näin: ”Jos me sen tekisimme, se maksaisi kymmenen kertaa enemmän eikä olisi puoltakaan niin hyvä”. Kiitos Perttu, olemme pitäneet tästä kiinni.
Kulttuurin apurahojen jakotapa on ongelmallista – ehkäpä pääongelma
*
,
Veikkauksen toiminta on sinänsä ongelmalista.
.
Veikkauksen toimitusjohtajan paikka taitaa olla Suomen suuripalkkaisin suojatyöpaikka.
.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Veikkauksen_toimitusjohtajat
.
Veikkauksen toimitusjohtajat
**********************************************************************
Mitä tapahtuisi, jos Veikkaus katoaisi? Näin vastaa rahapelaamisen haittavaikutuksista kirjan kirjoittanut Senja Larsen
.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mita-tapahtuisi-jos-veikkaus-katoaisi-nain-vastaa-rahapelaamisen-haittavaikutuksista-kirjan-kirjoittanut-toimittaja-jokainen-pelikone-vie-kunnasta-26-000-euroa/8154380
,
Mitä tapahtuisi, jos Veikkaus katoaisi? Näin vastaa rahapelaamisen haittavaikutuksista kirjan kirjoittanut toimittaja: ”Jokainen pelikone vie kunnasta 26 000 euroa”
*
Isoimpana oksana on toimitusjohtaja, joka tienaa 400 000 euroa vuodessa ja bonukset päälle riippuen siitä, kuinka paljon suomalaiset pelaavat, Larsen avasi Uutisaamun haastattelussa.
Pesän kommentti paljon puhuva. Itse en pidä siitä että esim oopperaa tuetaan koko kansan verovaroilla.
Ja päätös hallituksessa: Viisikon piti jatkaa kulttuurin ja veikkauksen tilannetta, mutta Kurvinen meni julkistamaan keskeneräistä. Marin teki aivan oikein nostaa asia esiin ja näkyvästi muistaen kepun aiemmatkin mesomiset.
Kepulla ei ollut kanttia kävellä ulos hallituksesta vaan se kärkkyy yhä ties mitä?
Jos työtöntä ei saisi tukea niin miksi kulttuuria? Toisaalta kulttuurin taso nousisi jos sitä ei tuettaisi.
Että kulttuurin taso nousisi jos sitä ei tuettaisi, yritin pohtia mitä tämä tarkoittaa, mihinkään lopputulokseen en päässyt. Olisi hyvä Niilo jos tarkemmin selittäisit.
Oopperan tai esim. laitosteatterin, muun vastaavan pääsymaksullisen instituution tukemisen voin ymmärtää, mutten vailla reunaehtoja. Ensinnäkin kaikilla asukkailla pitää olla ainakin varauksellinen mahdollisuus palvelusta nauttimiseen. Toisekseen laitoksen tilojen pitää olla muiden tahojen käytettävissä kun itse toimija ei sitä tarvi. Kolmannekseen heidän on autettava perusopetusta.
Matti, mielestäni ongelma on että jos annetaan hurjasti rahaa poliittisille kulttuuritahoille, se vääristää kulttuurituotannon tilannetta.
Esim: Kovan rahan pelureilta voi ottaa laitevuokrista, tiloista, palveluista yms. niin kovaa hintaa kuin haluaa. Samalla hintataso nousee niille joilla ei ole näitä rahoja. Usein tähän liittyy myös velvoite ostaa tietyltä, päättäjiä lähellä olevilta tahoilta (jälleen; itse näkemääni).
Ja kun ensin lukitaan että poliittisten pelureiden pitää saada x miljoonaa, rehdeille pelureille jää vain tähteitä, joista tapellaan likaisesti.
Ja moni todella hyvää tekevä järjestö joutuu ottamaan suojatyöpaikan saadakseen rahoja, ja käyttää rahat suojatyöpaikan maksuihin, usein vähän päälle, nettona heillä on vain entistä vähemmän rahaa.
Ja kulttuurijärjestöjen parissa on hurja määrä vain politiikkaa tekeviä, joilla kulttuuri on lähinnä naamio.
Voisin jatkaa.
Kohta ei ole kulttuuria, ei ole musiikkia, ei ole ravintoloita, ei ole elokuvia …. = Neuvostoliitto
Olihan neuvostoliitossa kulttuuria… vähän rajallisesti mutta…
Onhan se hirveää, kun ensin leikattiin kehyksen sisällä poliisin rahoja ilman perusteellista selvitystä ja sitä, että joku ei ole ollut hereillä, mitä yhteiskunnassa järjestyksenpidossa on tapahtumassa. Asianosainen, poliisi heräsi viime tipassa, melun saattelemana. Mutta joutuvat nyt itse selvittämään luupilla, mihin hallinnon kiemuroihin oikein poliisin rahat hupenevat.
Sitten veikkauksen kulttuuriin, urheiluun ja tiettyihin sosiaalimenoihin menneet tuet saman kohtalon alle. Hätä alalla tuli ja vaadittiin lisäselvitys, miten eteenpäin. Ja perustettiin parlamentaarinen työryhmä tulevaisuutta varten selvittämään yli hallituskausien menevää rahankäyttöä.
Ja nyt Poliisi, urheilu ja kulttuuri saivat, ns. ” kehyksen sisällä ” olevasta reservistä täydennystä ihan oikeisiin tarpeisiin kauhean melun saattelemana, koska hallitus teki ”väärin” peruessaan uuden tiedon saattelemana leikkaukset, koska ”rakenteisiin” puuttuminen meni pieleen opposition mielestä.
Mutta se asia: kepu, maakuntavaalien alla, sai nyt selkäänsä isän kädestä, syystä, että kaikki nuo saneeraukset niin polisissa kuin kulttuuri-urheilussa koskevat lähes kaikki talouksia Suomessa, siis äänestäjiä.
Eikä se helpota kokoomuksenkaan varjonyrkkeilyä Häkkänen / Mäkynen A-studiossa, että rahaa sittenkin saatiin kokoomuksenkin vastustaessa tapaa toimia budjetin kehyksen sisällä. Tapaa, mitä kokoomus itseki on käyttänyt vararahastojen käytössä.
Ja, tätä ei saa sanoa: Marinin poliittinen pelisilmä pelasti niin poliisin kuin kulttuurin/urheilun selviämään toistaiseksi hädästään ml. itse kentän ja sen laidalla olevat. Ja, sehän vasta väärin oli !
Heikki, voit toistaa vaikka maailman tappiin asti sanapartta ”kehyksen sisältä”, niin se ei muuta sitä tosiasiaa, että kehys ylittettiin jo aiemmin. Toki kun kehystä venytetään vastakin niin kaikki tapahtuu aina kehyksen sisälllä.
Sitä olenkin odottanut, koska tulee avaus Marinin suosiosta; 25% haluaisi Marinin seuraavankin hallituksen pääministeriksi; on se vain niin uskomattoman väärin.
Kalle Maaseudun tulevaisuuden gallupissa voittaja oli Joku muu 30%. Marin oli selvästi paras puolueen puheenjohtajista, 26,6% äänesti, eli ääniä myös SDPn ulkopuolelta
”Sitä olenkin odottanut, koska tulee avaus Marinin suosiosta; 25% haluaisi Marinin seuraavankin hallituksen pääministeriksi; on se vain niin uskomattoman väärin.”
Järjestetäänkö Suomessa pääministerivaaleja ?
Tässä on sellainen juttu takana, että tuo Marinin pirulainen ei välitä pätkääkään, mitä mölyapinat huutelevat, vaan menee harmaan kivenkin läpi vain asiat edellä. Se huomattiin jo Tampreen valtuuston puheenjohtajan aikana, jossa hän tukki mölyapinoiden suut ja vei läpi historialliset päätökset.
Mutta sehän vastapuolta kismittää, ettei hän pane vakkansa kantta kiinni, vaan jättää raolleen.
No paljon en painoa antaisi Kepun kannattajan Maaseudun tulevaisuuden kannanotoille. Toisaalta, nämä gallupit nyt vain ovat galluppeja. eivät nyt mitään ehdotonta faktaa.
Tuosta Marinista vain tuommoinen uutisotsikko osui silmiini. Siksi tekstini.
Mielestäni paras analyysi on tullut keskustelevissa journalistisissa ohjelmissa: Marin on todellakin instagram-poliitikko. Asiat, jotka saavat instagramissa suosiota, hän ajaa. Asiat, jotka eivät suosiota siellä saa, voidaan heivata bussin alle.
Mutta mikään palvelus kulttuurille hänen valintansa ei ole. Se on ihan perinteistä, ehtaa hyvävelipeliä. Rinne olisi tehnyt aivan samoin. Tämä ei ole marinismia, tämä on maantapa-ismiä.
Eli, olet tyytymätön kultuurin saamaan rahoituksen korjaukseen. Ymmärrän kyllä inhosi jostakin syystä Mariin, mutta en sitä, että asiat korjattiin, vaikka laastarilla.
… jatkan: tässä koko rahoitusjutussa olisi käynyt niin, että niin kepu kuin kokoomuskin olivat halunneet asiat kabinetteihin suhmuroitaviksi ja lehmänkauppojen sekä siltarumpujen rakentamiseksi. Ja sehän ei olisi valmistunut ”koskaan”, vaan asioita pyöriteltäisiin edelleen kuka saisi isoimman lehmän tai sille riittävä kantavan siltarummun.
Nyt asiat nostettiin puolin ja toisin näkyvästi julkisuuteen ja toimittiin nopean julkisuuden vaatimin lääkkein – nopeasti.
Minulla ei ole pisaraakaan inhoa Marinin henkilöä kohtaan, mutta osa hänen tekemistä poliittisista päätöksistä on ollut heikkoja. Ei se tee hänestä huonoa ihmistä, mutta vähän vaihtelevaa on ollut työn laatu. Vähän hyvää, vähän huonoa.
Olen usein sanonut että ihmisenä pidän Marinia montaa valovuotta Sipilää edellä. Sipilää pidän ihmishirviönä, pitkälti perustuen siihen määrään ihmisiä jota hän fyysisesti vahingoitti omilla toimillaan ennen pääministeriyttä ja vastuun vältti poliittisilla kontakteilla – kuten Ajankohtainen Kakkonen kertoi, ohjelma jonka Sipilä lopetti tultuaan valtaan…
PS. nämä kommenttieni ”logot” ja erilaiset kirjaimet johtuvat siitä, että kännykällä kirjautuminen menee googlen kautta ja toinen WP:n kautta. Tässä omassa lähetyksessä olevassa kommentissani on kuvani, mitä julkaisussa se ei näy.
Päivittäminen profiilissa on persiistä.
Monilla muilla saiteilla tarvitaan vain fb-tunnukset ja se onnistuu, mutta täällä ei vain osata panna sitä kuntoon.
Mm. US:n palvelussa onnistuu, jossa on WordPress alustana.
Jos olisi yksikin ylläpitäjä jolla on FB-tunnus, tätä voisi korjata paremmin. Ei minulle ole varaa palkata sellaista. Pahoittelen, mutta kunnes löytyy apuvoimia, ei voi korjata. Ilman FB-tunnuksia se ei onnistu.
Onhan se hassua, että ei ole montaa kuukautta siitä, kun Suomessakin vielä irvistetiin erään ison maan presidenttiä, joka viestitteli twitterissä. Puhuttiin 140 merkin miehestä.
Nyt Suomen hallitusta johtaa pääministeri, joka viestii omien ministeriensä ja julkisuuden kanssa twitterin kautta. SE tuntuu joistakin olevan oikea tapa.
Itselleni se näyttäytyy johtajuuden puutteena. Pääministerin tulisi olla se, joka kokoaa eri hallituspuolueiden näkemykset yhteen, Mutta ei.
Taannoin Marin jätti keskustan ja vihreät kisaamaan keskenään Säätytalolle ja poistui itse paikalta. Osoittaako tuo johtajuutta?
Se, että Marin on suosittu joidenkin tutkimusten mukaan seuraavaksikin pääministeriksi, osoittaa vain sen, että brändityöryhmä on onnistunut hyvin työssään.
Marin on todella johtajatyyppiä, sellainen kovanliukas, välttää itsensä peliin laittamisa. Vastuun sysääminen ongelmien kohdalla arveluttaa. Parempaa kuvaa hänestä saisi jos hän osallistuisi enemmän TVn politiikkaohjelmiin. Muut pääministerit ovat tainneet tässä olla rohkeampia.
Kyllä Nliitossa kulttuuria oli. Musiikkia, balettia, teatteria ja kirjallisuudessa vähän varoo astumasta vallanpitäjien varpaille. Jos jossain ei kulttuuria ole niin tuolla tuolla itäisllä mailla.
Hyvä blogikirjoitus Kyuu.
Minun mielestäni kulttuurilta ja urheilulta pitää leikata julkista rahoitusta – Suomi velkaantuu aivan hirmuista vauhtia. Kuntourheilu on erittäin hyödyllistä sekä sen kuntourheilijan, että yhteiskunnan kannalta – ei siihen kuntourheiluun kuitenkaan välttämättä tarvita verorahaa ollenkaan, tai ainakaan suuria summia.
Olen nyt kolmena päivänä peräkkäin käynyt kävelemässä oman vakion tunnin lenkin – kesällä kuntoilen pyöräilemällä, talvella kävelemällä ja nyt ollaan kääntymässä talveen. Yhdellä reissulla kuormana oli 12 kg painava partioreppu, toisella 10 kg painava partioreppu ja kolmas oli näiden välissä ilman ylimääräistä kuormaa. Vaatetus M05 maastopuku ja kenkinä taistelijan jalkineet M05.
Se kuntoiluni ei maksanut veronmaksajalle yhtään mitään.
Minun mielestäni tärkein panos ”kulttuuriin” ovat kirjastot – niitä kannattaa ylläpitää verovaroin. Niiden ei kuitenkaan tarvitse olla upeita palatseja, eikä niistä minun mielestäni tarvitse voida lainata muuta kuin kirjoja.
Paljolti Juhanin linjoilla varsinkin mitä kirjastoihin tulee. Kerskarakennettujen palatsien hinnalla saisi huikeat määrät kirjoja. Tavalla tai toisella pitäisi ohjata rahoja toimintoihin joilla saataisiin ihmisiä ohjattua kirjallisuuden pariin. Kaksi kärpästä iskettäisiin kun palkattaisiin kirjailijoita nykyistä enemmän kertomaan kirjallisuudesta ja kirjoistaan turuille ja toreille.
Varsinkin lapsia ja nuoria pitäisi saada älypuhelimen kanssa leikkimisen sijaan lukemaan kirjoja.
Kirjasto on erinomainen esimerkki puitteista. Paitsi että se itsessään tekee kulttuuria, se kokoaa ympärilleen kulttuuria, tiedettä, tutkimusta ja yhteisöllisyyttä. Kirjastoissa voivat yhdistykset kokoontua, järjestöt ilmoitella tekemisistään, asukkaat saada lukuisia palveluita. Useat kirjaston työntekijät myös auttavat järjestämään esim. lasten ja nuorten toimintaa kiitettävästi.
Tätä voi verrata moneen järjestöön jolle maksetaan toimitilat ja palkat, mutta niissä pidetään vain muutaman kymmenen hengen pienen piirin toimintaa, kallista ja harvalle.
Tähän sama matikka: kirjastoon sijoitettu raha palvelee vähintään tuhansia ihmisiä jatkuvasti. Tuommoiseen klubiin sijoitettu raha palvelee korkeintaan kymmeniä.
Nurkkakirjastojen nuhruiset tilat eivät houkuta muuhun kuin kipaisemaan hakemaan vain se kirja.
Uudet kirjastot ovat myös rakennuskulttuuria ja antavat hyvän brandi-ilmeen kaupungeille kuten Oodi, Metso jne.. Ovat vähän sama asia kuin kirkot.
Kannattaa katsoa esimerkiksi Tampereen Metson palvelut, jotka ovat vertaansa vailla luentoineen, kokouksineen, musiikkistudioineen monine lukusaleineen jne…
Käyn siellä studiolla soittelemassa konserttitason pianolla harva se päivä. Siellä on mm. bandivehkeet sekä soittopelien lainaus.
https://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjastot/aukiolot-ja-yhteystiedot/paakirjasto-metso.html
Lähikirjastojen ”nuhruiset” tilat luovat puitteet moneen asiaan. Lehtien lukeminen, tietokonepäätteet, kopiointipalvelut, lasten satutunnit, lukupiirit jne.
Tärkeintä nurkkakirjastoissa on se, että ne ovat lähellä ihmisiä. Ei tarvitse varta vasten lähteä keskustaan kirjastoon, vaan voi poiketa vaikka iltakävelyn yhteydessä.
Itsepalveluaukioloajat ovat entisestään helpottaneet asiointia.
Tampereen kaupungin ei tule missään nimessä supistaa lähikirjastoverkkoa, kuten on joskus ollut suunnitelmissa.
Opponoin hieman – ”pienet nurkkakirjastot” kuten vaikkapa Peltolammilla Tampereella, puuhaavat ihan hullun lailla monenlaista aktiviteettia, lähiötoimintaa, harrastusten tukea, yms jne bbq.
Jos kirjastossa on parikin neliötä tilaa muille kuin kirjoille ja yksikin innostunut työntekijä, se pystyy ihan mihin vaan.
Parempi sekin kun ei mitään. Tunnen kyllä pikkupoaikkakunnan kirjastojen tärkeyden asukkaille.
Iso ei ole aina ”kaunista”. Niihin isoihin ja kauniisiin kirjastoihin tahtoo olla pitkä matka ja niissä on joskus melkoisen epätervettä hulinaa. Pienessä kirjastossa voi kaikessa rauhassa tutustua uutuuksiin ja etsiä uudelleen jotakin vanhaa hyvää kirjaa.
Ne isot tahtovat myös maksaa veronmaksajille ihan perusteellisesti, vaikka vähemmällä tulisi hyvin toimeen.
Ihan sama asia on vaikkapa teatterin, konserttien ja urheilun kanssa. Veronmaksajien rahaa pumpataan niihin aivan älyttömästi, vaikka vapaaehtoistyöllä melkein ilmaiseksi ja pienissä puitteissa saavutetaan hyviä tuloksia.