Kolumni: Paha vaanii

Tällä kertaa puhutaan pahuuksista! Kolumnin voi lukea tekstinä tai kuunnella audiona Youtubesta. Molemmissa medioissa sisältö on yhtä huolestuttavaa.

Marko Haavisto ja Poutahaukat laulavat otsikon mukaisen laulun eräässä suosikkielokuvistani, Mies vailla menneisyyttä. Laulun sanoissa varoitellaan paholaisen vaanivan joka nurkan takana ja viekottelevan siellä ja täällä. Apuna on vain valppaus, kylmä pää ja mahdollisuuksien rajoissa korkeamman voiman taustatuki. Mietin tätä laulua pohtiessani tapoja joilla niin Suomessa kuin maailmallakin on suhtauduttu pahojen ja/tai vaarallisten asioiden kieltämiseen.

Tupakka lienee tutuin esimerkki. Ensin sitä oli kaikkialla ja halvalla. Sitten tuli verotusta, tuli ikärajoja, käytön rajoitusta, mainoskieltoja, tiukempia myyntiehtoja, näkyviltä poistamista ja merkittäviä varoituksia paketteihin. Alkoholin osalta on myös pistetty monenlaisia rajoituksia käyttöön, joskaan ei samalla voimalla. Helsingin kaupunki lupasi katumainostuksessaan pohtia eettisiä rajoituksia mainostettaviin tuotteisiin ja jotkut voimakkaammin ajattelevat järjestöt haluaisivat kieltää täysin esimerkiksi lentomatkailun ja lihatuotteiden mainostamisen.

Toisaalta, lähimarketissani on aivan kaiken kansan nähtävillä alkoholiliike, ilman minkään asteen suojamuureja. Jos se ei riittäisi, lisäksi äärimmäisen haitallisia sokerilimonadeja voidaan myydä täysin häpeilemättä puoli-ilmaiseksi, kellon ympäri ja kaiken ikäisille. Myöskään eineslihapullia ei millään lailla kaupassa piiloteta tai edes veroteta suohon. Lehtihyllystä puolestaan paljastuu teoksia, joissa annetaan jopa rikollisille, rasisteille ja anarkisteille vapaa puheenvuoro. Vielä on maailma kaukana valmiista!

 
Paketin sopii toki lajitella osiin. On yksi asia olla henkilökohtaisesti jotain mieltä mistä tahansa aiheesta, etenkin kun puhe on nautintoaineista. Toinen asia on valtiollisten sääntelytoimien käyttö, joissa esimerkiksi haittaverojen konsepti on yleisesti hyväksytty. Vaan kun nautintoaineista on puhe, sopii taas muistuttaa jotta kohtuus kaikessa, pullo päivässä. Niin tärkeää kuin valtiolle onkin huolehtia kansanterveydestä ja ilmastosta, se ei ole tahona läheskään aina se paras, tehokkain tai hyödyllisin maailmanparantaja. Metaforaa käyttääkseen, valtiota voi pitää kotitalon runkona ja keskuslämmityksenä, mutta sen ei ole hyvä puuttua sisustukseen.

Tietyissä oloissa valtion rajallisuus voi olla myös hyväksi. Kun jokaista asiaa ei pureskella puolestamme, pakottaa se meidät hankkimaan lisää tietoa ja tekemään yhä enemmän omia valintoja. Mielestäni on tärkeää paitsi tehdä oikein, myös ymmärtää teon taustat mahdollisimman usein. Emme ota koronarokotetta koska ministeri sanoo, vaan koska tiedämme rokotteiden merkityksen osana lääketiedettä. Mahtuupa sitä historiaan sellaisiakin tapauksia, jossa kansa lopulta tekee juuri päinvastoin kuin ylempänä istuva haluaisi meidän tekevän. ”Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää” on harvinaisen hyvä tapa saada kaikki huomio paikalle.

Arvostan työterveyshoitajaa joka käskee laihduttamaan jos sille on tarvetta, lääkäriä joka komentaa elämäntaparemonttiin tai tutkijaa joka huomauttaa nautintoaineen vaaroista. Niin henkilökohtaiset muutokset kuin kiusauksen vastustamisetkin ovat hetkiä, joissa voimme esittää itsellemme parhaat puolemme. Ihminen kasvaa vaikeuksista ja haasteista, kunhan ne eivät ole ylitsepääsemättömiä. En haluaisi elää autoritaarisessa maassa, jossa kaikki henkilökohtaiset haasteet on ulkoistettu valtion johdolle. Se on kallista, byrokraattista, tehotonta ja vastoin yleisesti hyväksi koettua liberaalia maailmankuvaa.

 
Keskeisin lausahdukseni kuuluu: ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus. Se ei toki tarkoita että ihmisiä pitäisi suositella olemaan idiootteja. Kyse on siitä, että idiotismia vastaan voi lopulta toimia vain ihminen itse. Ukaasin äärellä moni noudattaa käskyä, mutta oppi ja ahaa-elämys syntyy vain oman vintin sahanpurujen joukossa. Laaja yleissivistys, terve keskustelukulttuuri ja tiedemyönteinen ilmapiiri toimivat näiden sahanpurujen katalyyttinä. Ihmisten perusvaistoja voi myös ohjata klassisin kepein ja porkkanoin vaikkapa haittaverojen keinoin. Jos jokin asia on kansantaloudelle ja/tai -terveydelle pahaksi, on vain loogista kompensoida haitat verotuksen kautta. Ihmisellä on yhä oikeus olla idiootti, mutta hänen on maksettava valintansa hinta.

Olen huomaavinani, että autoritaariset, kieltoja vaalivat metodit saavat yhä suurempaa kannatusta samalla kun pehmeämmät keinot eivät kerää hurraahuutoja. Kenties ääripäät kiehtovat, mutta uusia kieltolakeja ajavilta toivoisin vakavaa pohdiskelua pari askelta pidemmälle: Voiko se toimia? Onko se koskaan toiminut? Voiko tulla vastareaktiota? Viisaasti harkituilla pehmeillä keinoilla voi päästä todella pitkälle ja tästä on mittavasti esimerkkejä. Verotuksellisten keinojen ei tarvitse olla suuria tuodakseen psykologista vaikutusta. Joskus pelkkä suositus tai vaihtoehdon tuominen rinnalle riittää. Joskus auttavat erilaiset rohkaisut, uskottavat visiot paremmasta huomisesta, joskus myös talkoohenkeen tai haasteeseen vetoaminen. Ylen muutaman vuoden takainen sata päivää ilman viinaa -kampanja oli jälkimmäisten luokassa mainio esimerkki.

 
Ihminen on laiska ja laiskuus on oikein käytettynä hyve. Laiskuuden houkutus on saanut meidät keksimään yhä uusia tapoja selviytyä raskaista haasteista yhä vähemmällä. Laiskuus loi yhteiskunnan ja tieteen. Laiskuus on kuitenkin väkevä ase ja väärin käytettynä se voi johtaa etsimään helppoja ratkaisuja populismista, autoritaarisuudesta ja ehdottomuuksista. Näillä keinoin voit onnistua laiskottelemaan päivän, mutta kun seuraavana päivänä etsit jo tekemistä, huomaat että menit sen itseltäsi kieltämään.

Anna siis pahan vaania. Älä anna sen houkutella sinua pöhköyksiin, vaan vaani itse takaisin. Haasta, tutki, kuuuntele, keskustele ja anna itsellesi tilaisuus omien vastausten löytymiseen. Oman jutun löytäminen ja omien haasteidensa ylittäminen on jotain, mitä et saa minkään kaupan hyllyltä tai löydä puolueen jäsenkirjasta.