Taannoisen käsivarren kipeilyn johdosta meni vähän myöhäksi että sain aikaiseksi itse leikittyä vaaliehdokasta. Tässä kohtaa vaalien siirrosta oli apua, sillä ehdin pohtimaan mitä olen oppinut vuosien varrella. Päätin, että nyt on erinomainen aika olla tylsä ehdokas – mieluiten koko vaalien tylsin.
Kaikki on jo huudettu
Olen tullut vähitellen siihen johtopäätökseen, että olen kokeillut jokaista porukkaa, jokaista paikkaa ja jokaista tekosyytä. Olen pitänyt palopuheita ja kirjoittanut niitä muiden pidettäväksi. Totta puhuen olen aika hyvä tässä hommassa, mutta mitä siitä jäi käteen? Maailma ei muuttunut, ongelmat eivät korjaantuneet. Aplodit kuolevat nopeasti, mutta maailma on täällä huomennakin.
Siispä ratkaisu on tylsä, rauhallinen puhe.
Tein viime vuonna kokeeksi videosarjaa nimeltä Tylsä mies. Käsittelin erinäisiä suurta tunnetta herättäviä aiheita ja käänsin ne rauhalliseksi analyysiksi. Sarja alkoi ja päättyi kuten suunniteltua, mutta nimi jäi mieleen. No hitto, tuossahan se motto on: Tylsä mies. Kiitos viestintävirastomme palvelujen, siitä irtosi vielä verkkosivustollekin osoite, tylsämies.fi. Vielä jos osaisin tehdä tyylikkäitä verkkosivuja, olisi hienoa mutta ei nyt pröystäillä.
Lopulta kyse on kuitenkin itsehoidosta.
Kas, niin kivaa kuin onkin lämmittää isoa yleisöjoukkoa omilla puheillaan ja saada heidät mukaan ajatuksiin, siinä joutuu koko ajan olemaan varpaillaan. Sitä tietää, että kun äänenvoimakkuus nousee, tunteet kovenevat. Kun tunteet kovenevat, myös ikävät tunteet kasvavat. Sitä on aivan liian helppoa suututtaa ihmisiä, eikä se oikeastaan ole kivaa. Voipi olla, että kukaan ei kuule hissuttelua, mutta eipähän tarvitse pelätä yötä päivää että kuka lähettää seuraavan tappouhkauksen tai kuka tulee seuraavana ovelle uhkailemaan.
Se ei tarkoita, etteikö voisi olla sanomaa. Rauhoittuminen oli sielunhoitoa, mutta jämpti ilmaisu ilman katkeruutta on puolestaan haaste. Tymäköitäkin kannanottoja voi tehdä käymättä ihmisten tai aatteiden kimppuun. Ei tarvitse osoittaa sormella syyllistä ihmistä, voi aivan yhtä terävästi etsiä aiheen särmiä rakentavammin sanankääntein. Tylsä asia ei ole turha asia. Voiveitsi on pihviveitsen rinnalla tylsä, mutta silti erinomainen työkalu. Isäni tekemä voiveitsi on vieläpä ekologinen sellainen. Ei liity asiaan, mutta tuli mieleen.
Murheen maahan murtama en ole, räyhääjäksi en tahdo tulla, joten olenpa siis tylsä. Jännä valinta, eikö? (ei)
Tylsä on ihan hyvä kunhan ei ole mitäänsanomaton. Politiikassa on mukana niitä jotka meuhkaavat ja sitten toisaalta niitä jotka ovat mitäänsanomattomia ja vaikuttavat sitlä että ainoa tavoite on pysyä edustajan paikalla. Ei välttämätää kunnallispolitiikassa vielä koska se on itsessään vähän tylsä paikka, ei makseta paljon mitään eikä tule julkisuutta ja statusta samalla tavalla kuin valtakunnan politiikassa. Mitäänsanomattomista lähinnä tuleekin mielee julkkikset jotka ovat tutun naaman ansiosta päässeet eduskuntaan.
Uudissana: tulsa
Taas Kyuu kirjoittaa tärkeää viestiä.
Olen seurannut hallituksen toimia tv-tasolla ja niihin aina tuodaan perään se tylsin orpo.
On hyvä jos nyt saadaan vaihtelua.
Keitä jää mieleen näkyvimmistä poliitikoista, ei tylsinä, vaan aikaansaavina ja mielenkiintoisina ja, jopa rohkeina ja uraa uurtavinakin:
– Holkeri
– Stubb x
– Viinanen
– Lipponen
– Tuomioja x
– Heinäluoma x
– Urpilainen x
– Väyrynen x
– Aho x
– Sipilä x
– Pokka x
– Soininvaara x
– Soini
– Claes Anderson
– Haglund
Nyt:
– koko hallituksen ( vain) viisikko vs. Halla-aho
x= edelleen vaikuttavat vahvasti tahoillaan
Otin ja luin tylsämiespistefin, oli hyvin puhuttu. Toivottavasti kaltaisiasi on enemmänkin kokoomuksessa.
Viinanen – nyky viisikko – Halla-aho
Politiikon pitä puhua empaattisesti joka suuntaan mutta niin ettei itseasiassa lupaa mitään.
Niin, se on vähän näin että miten paljon olla empaattinen. Minulle se tuntuu hiton falskilta. Sanotaan näin että pitää tiedostaa, ymmärtää ja kunnioittaa tunteita ihmisillä, mutta ei ”varastaa” niitä. Älä ryöstä kärsivän ihmisen kyyneliä omaksi vaalimainokseksi.
Ehkäpä joillekin sopii olla tylsä ja empaattinen. Nekin ominaisuudet on oltava sallittuja demokraattisessa Suomessa.
Minä olen kirjoittanut julkisuuteen todistettavasti vuodesta 1968 alkaen, eli reilusti yli puoli vuosisataa – aina vain omalla oikella nimelläni. Tuskin kirjoituksistani löytyy sen kummemmin tylsyyttä kuin myöskään empatiaa.
Olen kirjoittanut sekä puolesta, että vastaan.
Vastaan: Venäjää, kommunismia, imperialismia, diktatuuria, idioottimaista sattumavoimaa tuulivoima, jne., jne.
Puolesta: Suomen itsenäisyyden ja demokratian säilyminen, siksi: Maanpuolustus, Puolustusmäärärahojen nostaminen, NATOn jäseneksi liittyminen, Ydinvoima, jne.
Eikös empatia ole huono asia politiikassa? Empatialla saa aikaan huonoja päätöksiä, jotka eivät hyödytä koko kansakuntaa. Vaarallisimpina näkisin hyväntekeväisyysjärjestöt vallan kahvalle, koska käyttäisivät valtion varoja projekteihin jolla voi hajoittaa kansakunnan.
Toki yksityiselämässä kannustan ihmisiä pitämään huolta toisistaan.
Tämä on vahvasti makuasia ja tulkintakysymys, mutta mielestäni pääosa siitä mitä kuvaillaan politiikassa ”empatiana” on enemmänkin näyttelyä ja populismia.
Pitää osata ymmärtää kaikki, mutta ei hyväksyä. Pitää nähdä asiat ihmisten kantilta, mutta hyväksyä että ei voi kuitenkaan toisen ihmisen elämää elää.
Empatia on hyvä yksilötasolla mutta politiikassa ei pidä olla sijaa jonkun suosimiselle tunneperusteisesti.