No niin, vaalit menivät ja haavat on nuoltu. Kiitos Victor Pertonin optimistimallin, alan päätymään siihen tulokseen että sain lopulta paljon hyvää lopputulemana. Tein muutamia itsetutkiskeluja, opin jotain vaalien toiminnasta ja mikä parasta, päädyin siihen että jokaisessa kohtaa voin aivan itse valita mitä haluan.
Terävä vai pehmeä?
Jos haluaa näkyä politiikassa, pitää olla teräviä mielipiteitä, asioiden puolesta ja vastaan. Ei tietenkään tarvitse olla ilkeä, mutta selvästi jotain mieltä. Minusta ei tähän enää kovin vahvasti ole ja sen vuoksi en pärjää politiikassa. Syyt tähän löydän historiasta, mutta se on aivan oma keskustelunsa. Onnekseni valinta on täysin minun, sillä voin koventaa linjaa tai todeta että en tarvitse politiikkaa. Tämä on arvokas oppi ja voin koska vain pohtia sitä osaltani uudestaan. Toistaiseksi pysyn pehmolinjalla.
Periaatteella vai realismilla?
En käytä facebookia, instagramia, tiktokkia tai monia muitakaan somepalveluita monista syistä. Yksi tärkeimpiä on näiden yritysten absoluuttinen, oksettava vastuuttomuus. En halua tukea yrityksiä, jotka lappaavat sitä enemmän rahaa taskuihinsa mitä pahemmin saavat maailman palamaan. Asia on kerta toisensa jälkeen tutkittu, viimeksi Steve Rathje Cambridgen yliopistolta. Valintani tarkoittaa, etten näy missään. Voin koska vain valita toisin jos niin haluan, mutta on hyväksyttävä että poissaolo isoista keskustelumedioista tarkoittaa poissaoloa vallasta. Hurskasteluahan tämä lähinnä on, mutta toistaiseksi haluan elää arvojeni mukaan.
Reipas vai hiljainen?
Olen aika monella lavalla, aika monelle yleisölle puhunut, enkä lähtökohtaisesti pelkää keskustelua tai esiintymistä. Olen kuitenkin äärimmäisen surkea tyrkyttämään itseäni turuilla ja toreilla. Olen kohdannut niin ikäviä tyrkyttäjiä että en oikein vain haluaisi kenenkään päivää sillä pilata. En koe oikeudekseni astua kenenkään eteen ja muuttaa hänen päivän agendaansa. Pöhköähän se on, en minä traumoja saisi vaikka itse Väyrynen tulisi vaalimainostaan jakamaan. Vaan niin kauan kun en ihmisten eteen pompi, he eivät minua näe. Voin koska vaan vaihtaa linjaani tämän osalta jos siltä tuntuu, vapaus on jälleen kerran minun.
Kollegoita vai kilpailijoita?
Parin kuukauden ajan ennen kuntavaaleja käytin hurjasti aikaa kehuakseni muita ehdokkaita, etenkin muista puolueista. Minä näin ihanan demokratian väripaletin ja ajatuksen siitä, miten terveellä opponoinnilla olemme fiksumpia yhdessä emmekä erikseen. Persu tai vassari, demari tai vihreä, pelimme on sama. Moni kanssaottelija ilmaisi itseään terävästi ja rakentavasti ja katsoin vähintään kohteliaaksi nostaa hattua. Tietenkin jos keskityn kehumaan kilpailijoita, annan hyvin vähän syitä ihmisille nähdä minua, mutta voin aivan koska vaan vaihtaa linjaani.
Valtaa vai opiskelua?
Nähdäkseni politiikassa on kaksi eri linjaa. Voit pyrkiä valtaan, tai voit pyrkiä taustajoukoiksi. Taustajoukoissakin voi oppia, tukea, tehdä ja viisastua. Sekin toki vaatii tietynlaista kykyä astua vapaaehtoiseksi, mutta siinä on paljon helpompi olla titteli (kuten sihteeri) eikä tarvitse olla nimi. Pidän hirveästi pinnan alla tehtävästä työstä, siitä että voin auttaa muita toimimaan. Tätä on pitkälti myös IT-alan työ jossa vaikutan. Tai jos yhdistyksen tempauksessa jonkun pitää viedä roskat, järjestää kokous tai keittää kahvit, olen mieluusti sitä tekemässä.
Tässä onkin se kaiken pointti: Tällä tapaa tulee hyvä mieli. Uskon, että nauttisin osallistumisesta päätöksentekoon, sillä se on täynnä uusia haasteita ja kiirettä, asioita joista molemmista pidän. Hyvä mieli on kuitenkin sitäkin tärkeämpää ja jos olen sen löytänyt, päätän että olen tehnyt ainakin jotain oikein. Kyllä tämän tuloksen kanssa voi elää, ainakin kunnes löydän jostain paremman option. Etsintä jatkukoon.
Silloin kun saa vaaleissa vain yhden äänen ne vaalit on mennt penkin alle jos ääniä on sen yhden päälle ja perheen äänet mukana
Niin yksikin ääni on voitto kun sen antaja on muu kun perhe joiden ääniä pidän itse asiassa selviönä terv tepivaari
Joku näkyvä syy pitää olla, miksi politiikassa haluaa olla yhteisten asioiden hoitajana ja se pitää tuoda esille.
Pari esimerkkiä toisesta maailmasta:
1. Pidin luennon erään tunnetun suuren irtonumerolehden toimitukselle, miten he saavat hengentuotteensa myydyksi lukijoille kilpailevien medioiden joukossa.
Kerroin, että lehti kilpailee suuressa marketissa myyntipaikoista makkaran, lihatiskin, vehnäjauhojen, sukkien ja karkkien kanssa, koska se myyntipaikka näkyvyyden ja siten myynnin kannalta on a ja o. Sain murhaavat kommentit, mutta jäin henkiin.
Eräs ykköstoimittaja pysäytti käytävällä ja kysyi, että miksi lehti tarvitsee levikkimarkkinointia ? Kyllä lehti myy itse itsensä jutuillaan ? Se oli toimittajan näkemys omasta maailmastaan.
Tällainen näkemys on vieläkin vallalla joillakin itseriittoisilla jutuntekijöillä.
Myyntipaikat vain ovat muuttuneet myytyjen irtonumeroiden lisäksi myös lukijamäärien mittauksiksi ja se näkyy lööppimedioissa.
… eli hengentuote, lehti pitää saada oikea-aikaisesti jaettua ja myytyä lukijoilleen, muuten sillä ei ole mitään merkitystä olipa se vaikka kuinka hyvin tehty.
2. Sinun pitää olla siellä ja niissä medioissa, missä kilpailijasikin ovat eli koko median kirjossa ja erityisesti somessa oikomassa paskapuheita ja puhumassa räväkästi omat näkemyksesi ja, jopa oikoa paskapuheita.
Niitä paskapuheita oli mm. Tampereen kuntapolitiikan fb-sivuilla oikein olan takaa ja erityisesti persujen agitoimina, että piti perustaa uusi Tampereen kuntapolitiikka 2. sivusto ja poliittisesti tasapuolisten ylläpitäjien valvomaksi.
Eli vaalistrategiasi oli väärä; olla vain kuin et olisikaan.
Kuulin näistä fb-ryhmistä joo, siellä oli aikamoista vääntöä.
Mutta kuten todettua, omatuntoni ei kestä tukea liiketoimintaa joka perustuu silmittömään väkivaltaan.
Toisaalta, kuinka moni noita fb-ryhmiäkään jaksoi lukea jos siellä oli vain poliittista vääntöä? Julkisuutta tarvitaan, mutta jos menee polittiseksi jargoniksi niin yleisö katoaa tai nukahtaa.
Jos jollain muulla keinolla politiikan ulkopuolelta sattuisi saamaan ”hyviksen” maineen niin siitä olisi hyvä ponnistaa. Pelastaisi vaikka kissan puusta ja pääsisi mediaan.
Olit Kyuu kuitenkin rohkea kun asetit itsesi likoon ja saithan käsittääkseni aika paljon ääniä joka tapauksessa omalle puolueellesi. Kaikista meistä ei ole automyyjiksi eikä politiikkaan keinolla millä hyvänsä. Itselleni jo lähteminen ehdokkaaksi olisi harkinnan paikka koska silloin leimautuu johonkin puolueeseen, ehkä sitä on kuitenkin tyhmä pelätä. Kerran nuorena kysyttiin yhden puolueen listoille mutta koska puolueen silloinen linja ei vastannut omia arvojani niin jätin lähtemättä. Aika lyhyt ”poliittinen ura” 🙂