Katselin vanhoja valokuvia, oli joukossa oheinen kuva henkariverstaaltamme. Puhuinkin juuri toisessa keskustelussa puusepistä suvussani. Isäni sodasta ehjänä palattuaan, Laguksen joukoissa jatkosodan läpi tappeli konekiväärijoukkueessa, aikansa ihmeteltyään miten leipänsä ansaitsisi päätyi valmistamaan vaateripustimia koivupuusta. Henkareiksi niitä aikanaan lähinnä kutsuttiin. Puolisen tusinaa niitä oli erilaista, eniten kävivät kaupaksi aivan ohuet ja litteät.
Tukit ostettiin suoraan metsänomistajilta, maanviljelijöitä he olivat, usein itse talvisaikaan tukit tekivät ja hevospelillä tienvarteen ajoivat. Koulupoikana sain taskurahoja kun taulukon avulla laskin paljonko oli kuutiojalkoja yhteensä puissa. Tukit sahattiin tuppeen tuuman laudoiksi kylän laidalla Vekkilän Einarin raamisahalla.
Valmiit henkarit pakattiin paperisäkkeihin, käytettyihin jauhosäkkeihin jotka ostettiin Forssan leipätehtaalta.
Koneita oli erilaisia sirkeleitä, yhdessäkin oli 10 terää rinnakkain, meni koko lauta kerralla rimoiksi joista tehtiin housuhenkareihin ne alapuut, pari isoa vannesahaa, tasohöylä, jokunen jyrsinkone ja hiomakoneita. Niin ja olihan koneet joilla tehtiin ne nappulat rautalankakoukkuihin sekä naulakone joka isoista rautalankavyyhdeistä teki pätkät koukkuja varten. Moni kone oli itse suunniteltuja, isäni ja naapurissa pajaa pitävän metallimiehen yhteistyönä.
Äitimuori hoito kaiken kirjallisen työn, laskutuksen ja veroilmoitukset. Oli melkoisia stressin paikkoja kun liikevaihtoverotarkastajat saapuivat paikalle, tekivät näet millintarkkaa työtä. Ja ainahan verottaja joskus ikäänkuin varmuuden vuoksi mätkyillä muisti vaikka äitini ei varmasti vilunkia tehnyt. Vähänhän se katkeroitti kun verstas kuitenkin oli kylän suurin työllistäjä. Kirjatyöt tehtiin iltaisin ja viikonloppuisin, päivät äiti työskenteli verstaalla.
Vähitellen verstaan toiminta hyytyi kun muovi ja ulkomaalaiset valmistajat valtasivat markkinat.
No paljonkin tietysti näistä juttua riittäisi, aikani kuluksi nyt tämän verran jos jotakin sattuisi kiinnostamaan.
Olipas mukava lukea tarinaa menneiltä vuosikymmeniltä ja omatkin ajatukseni riensivät viisikymmentäluvun aikaisiin tapoihin ja töihin. Se oli sitä parempaa nuoruus aikaa, kun Kekkonen ministerii vain.
Kiitos Myllymatille.
Joo osa Suomen historia tuokin ja monet veteraanit mietti samoja mitäs jatkossa että perhe saa ruokaa terv tepivaari
Todella mielenkiintoista luettavaa. Kiitos siitä.
Pienestä nuo isot firmat ovat alkaneet kasvamaan. Esimerkkinä Amerplast, jossa pariskunta Sami ja Anneli Suominen alkoivat autotallissaan väsäämään muovituotteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Yritys työllistää nyt n. 500 henkeä Tampereella.
Amerplastin perustivat Pyynikin panimon kemistinä toiminut Sami Suominen ja hänen puolisonsa Marja Suominen vuonna 1952 kauppaamaan perhepiirissä kehitettyjä ja valmistettuja vauvojen muovisia vaippahousuja ja sadetakkeja, jollaisia he olivat nähneet asuessaan Yhdysvalloissa 1940-luvun lopulla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Amerplast
Muistelen, että Ruokojoen Jussi jotain kertoili noista isänsä Jorman kanssa.