Äsken tuli telkusta ohjelma tietokonepelien vaikutuksista aivoihin. Testeissä havaittiin peliä pelanneiden havaintokyky paremmaksi kuin pelaamattomilla. Kun pelaamattomat alkoivat pelata, niin heidän havaintokykynsä kehittyi.
Viimeinen versio Nokian kännyköiden matopelistä oli jo monipuolinen aivoterapiaväline. Siinä kenttää kiertävä mato kasvaa pituutta napsiessaan erinäköisiä hedelmiä ja vastaavasti lyhenee törmätessään myrkyllisiin kohteisiin. Törmäys omaan häntäänkin lyhentää matoa. Ei siis pidä pilata saavutuksiaan hutiloimalla.
– koska kerrallaan näkyy vain noin neljännes kentästä, niin muistia tarvitaan
– koska peliaika on vain 2 minuuttia, tulee järkeillä ajan käyttö
– salamapaketit lisäävät vauhtia ja madon pituutta, mutta lisäävät törmäysvaaraa, riskienhallinta
– etanat hidastavat, mutta antavat pituutta enemmän kuin hedelmät, hyödyn arviointi
– törmäykset kiviin ja kentän laitoihin hidastaa, huolellisuus korostuu
– kentällä on vaarattomia ja samalla hyödyttömiä kohteita, joiden yli voi oikaista, aivot oppivat sivuuttamaan toisarvoiset tekijät
——-
Eri pelikerroilla on erilaiset saalismahdollisuudet ja erilaiset vaarat ja esteet, ymmärrys elämää kohtaan lisääntyy
——-
Perustason jälkeen on mahdollisuus edetä pelikentille, jotka ovat sokkeloisia, ansoina ovat umpiperät, joihin joutuminen tietää konkurssia, jonka jälkeen on mahdollisuus alkaa uusi elämä uuden pelin muodossa.
——
Nerokas peli aivojen kehittämiseksi.
Se erikoisuus matopelillä on, että siitä puuttuvat viholliset, kaikki riippuu omista valinnoista annetuissa olosuhteissa. Sekä saaliit että vaarat ilmenevät pelin kestäessä, mutta miinakentät puuttuvat.
Tässä muodossaan peli lienee terapeuttisempi.
Aivosairaudet lisääntyvät hurjaa vauhtia, kun ilma on sakeana jos jonkinlaista sähköistä singnaalia ja sädettä ja kun mukuloiden kehittymättömät aivot tälle ovat alttiina 24/7 niin tulevaisuus ei ruusuiselta näytä.
Laitapa arvi linkki.
Tuttuni jälkikasvu oli vaihtanut iphoneen 10 vuotta sitten. Niinpä hän antoi minulle hyvän tekstailukännykän, symbian 60 -pohjaisen Samsungin.
Se oli lepäämässä monta vuotta, kunnes nyt ostin siihen uuden akun.
Vasta nyt tutustuin sen 13 tuntia käsittävään musiikkivarastoon. Pääosin karmeeta tingu-tangu -musiikkia. Paljon kiduttavampaa kuin euroviisut. Olisi hauska tietää, millaista musiikkia keräilijä harrastaa nykyään.
Nyt olen näytteitten perusteella poistanut seitsemän tuntia migreeniä aiheuttavaa musiikkia. Yhtäkään niistä en ole uskaltanut kuunnella loppuun pelossa, että saisin elämäni ensimmäisen kaatumatautikohtauksen, joka myöskin aiheutuu aivosähköisestä häiriöstä.
Aina kuitenkin jotakin oppii. Ilmeisesti monikin kokee mielellään korvissaan sekameteliä. Tuollainen henkilö saattaisi tuntea olonsa kotoiseksi esimerkiksi pyssyjen räiskeessä sotarintamalla. Mitä enemmän ja monipuolisempaa meteliä sen viihtyisämpää.
Huomaan omanneeni kokemusmaailmassani ammottavan aukon.
Mutta lintujen laulusta olen oppinut pitämään. Tosin varis alkaa jo olla liian rokahtava ja kraakunta raastaa sielua.
Lähimaastossa esiintynyt elämäni antoisin laulurastas on vaiennut, siirtynyt kauemmaksi tai joutunut tienoolla päivystävän varpushaukan nokkaan. Vahinko laulurintamalla.
Mieluummin sellaista, jossa on alku ja loppu, kuten seuraavassa.
Hieno, pienistä rapseista huolimatta:
https://m.youtube.com/watch?v=IM2Bzv47HRA
Pelaaminen voi sopivasti olla melkoisen kiva lisä elämään. Jos jokainen seniorimme pelaisi ajoittain tietokoneella jotain, vaikka erilaisia pasianssejakin, se olisi todella hyvä tapa pitää mieli vireänä.
Itse rakastan ennen muuta strategiapelejä, aiemmin se oli Civilization jota pelasi aika paljon. Tilastojeni mukaan 1 960 tuntia sitä on tullut pelattua. Mutta sitten tuli jokunen vuosi sitten Stellaris, jossa on nyt takana pehmeät 2 372 tuntia.
Toki, strategiapelejä ei pelata nenä jatkuvasti ruudussa. Saattaa olla peli auki koko päivän tuossa ja aina välillä käyn sitten tekemässä muutamia siirtoja, sitten pohdin puoli tuntia mitä teen seuraavaksi ja sillä välin voi käydä vaikka lenkillä.
On jotenkin upeaa pohtia tuommoista kun on satoja liikkuvia osia ja pitää pohtia omat seuraavat askeleensa.
Tietokonepelit jättänen kokeilematta. Sanaristikoita yrittelen. Joskus tulee eteen tosivaikea ristikko, mutta parin viikon päästä sen saattaakin huomata helpoksi. Aivot ovat pakertaneet omia aikojaan. Lienee siis hyväksi tarjota aivoille pidempiaikaista askaretta.
Kieliä kannattaisi elvyttää enen kuin katoavat muistista. Aika paljon matematiikan alueita on unohtunut. Niitäkin voisi elvytellä. Enää ei ole harmainta käsitystä, mitä ovat Laplace-muunnokset ja Fourier-sarjat, Integrointi, derivointi ja matsiisit ovat hämäriä. Enkä osaisi ohjelmointikieliä. Kai nekin ovat muuttuneet.
Huomaan äkkiä olevani uupunut mies.
”Mitäs siitä, jos nuorena murrunkin ja vaivun ma syksyn jäihin, moni muu on jo sortunut varhemmin…”
Ja sitä rataa.