Joskus, 1975-78, asuin Hatanpäänhovissa. Tuohon aikaan teini-ikä painoi päälle.
Se pakkautui aivoihin kuin menstruaatio.
Se minulla oli .
Hatanpäänhovissa meitä teinejä oli paljon.
Meitä kutsuttiin raggareiksi.
Teimme pahaa, ja meidän alueellemme ei tullut kukaan.
Turpaan tuli.
Kuuntelimme musiikkia, josta henkilökohtaisesti en koskaan pitänyt, eli fiftari musaa.
Naiivisti näytin, mistä itse pidin musasta, levyni rikottiin.
Proge, klassinen, jazz, blues, reggae…
Niistä pidin. Rock,roll, tykkäsin kovasti. Aito oikea.
Mutta olin osanen raggareita. En pitänyt väkivallasta, mutta tein niin joukkojen painostuksesta.
Olin 16v kun sain pimppiä ekan kerran. Hän oli äiti( ei minun) 24 vuotias.
Hänellä oli oma mies, ja lapsi, mutta halusi minua (siis nainen).
Mitä 16 vuotias voi antaa, muuta kuin panna?
Ei paljon muuta.
Enhän tiennyt mitä itsekään halusin elämältä, joka oli ihan aluillaan.
Erkaannuin Rantaperkiön raggareista, kun sain pillua.
Nainen oli ja on edelleenkin ihana asia minulle.
Minulla oli oma musa, joka poikkesi raggareiden musiikin mausta. En ollut väkivaltainen.
Tykkäsin naisista, kuten vieläkin. Raggareiden ihastukset olivat ja on varmaan edelleen autot.
Kyllä minäkin tykkään autoista. Vanhoista autoista, jenkkiautoista, prätkistä.
Luulisin, että raggarit rakastaa, kuten minäkin. Tänäkin päivänä.
En lyö, jos ei ole tarve.
Autot on mun rakkaus, ja prätkät, ja ihan ensin mun rakkaani on mun vaimoni (nainen).
Teen aina ensin mitä hän haluaa, sitten kaikki muu.
Tässä oli ns. tajunnan virtaa. Vedettyäni sarjakuvafestarien studiota koko päivän, olen kuullut hitosti tajunnan virtaa jo koko päivän mutta tämä jatkoi sitä kivasti.