Jostain syystä kun meillä jäi hieman iäkkääksi kaksi tukevahkoa kukkosiivua, syy ehkä oli siinä, että Saara tuli taas leiponeeksi noita puolukkapiiraita, suurta herkkuani.
Päätimme sitten tarjoilla Mirrille, kanat ainakin söisivät.
Tästä tosi-tv:stäni, siis ikkunasta katselin, Mirri söi kuoretkin, ei vain pelkkiä muikkuja, Mirri siististi nosti siivun kerrallaan, pudotti terassin lattialle ja näköjään nautiskeli siivun, haki toisen ja siten kukko sitten sai arvoisensa lopun.
Mirri on fiksu ja siisti. Onnellinen Mirri.
No, niinhän se mielestäni onkin. Vaimo juuri äsken kävi hakemassa munat kanalasta; oitis Mirri mukaan ”turvamieheksi”, sellainen se meidän Mirri. Uskomattoman rakas meille.
No, tänäänhän sitten tuli todennetuksi; kyllä Mirrille riisipuurokin kelpaa.
Eilen jäi vaimolta piiraiden täytteestä riisipuuroa, vein pihalle, pikkukanat vähän söivät mutta kun Mirri keksi puurokupin, alkoi ahnas syöminen.