Tämän aamun uutisissa luontobiologi Paula Tiainen kertoili asioista, jotka minulle ovat olleet varsin selviä; jos pihastasi haluat monimuotoisen, älä tee siitä ”golfkenttää”, jos haluat elämää pihallesi, unohda ”siisteys”.
Näin olen aina menetellyt; varsinaisessa pihassamme risteilee erilaisia käytäviä, on risukasoja, kaadettuine pölleineen, yms ”roskineen”, siis kaunispiha-kilpailuun ei asiaa.
Toisaalta, täällä viihtyvät siilit, tietenkin omat vapaina elelevät kanamme, lukemattomat pihalinnut ja harvinaisemmatkin. Mirrikin viihtyy, onhan sillä aivan omat viidakkonsa ja aivan tassun ulottuvilla. Puhumattakaan siitä, että mekin viihdymme.
Ajoleikkurilla ajelen vain nuo käytävät; meillä saa kukoistaa horsma, lupiini; pujoa vähän hillitsen, erilaisia niittykasveja ja sammalia riittää. Sienetkin nykyisellään saamme aivan kotoisesti, ei tarvitse ryhtyä miksikään ”korpisoturiksi” ja varsinkaan kun tietääkseni Suomessa mitään kriisi- tai sotatilan kaltaista ei ole näköpiirissä.
Siis leppoisaa ja rauhallista maalaiselämää riittää.
Kukin tavallaan ja tyylillään, meillä pyritään ihan ydinpiha pitämään siistinä ja rikkaruohot lyhyinä. Kaikki on vanhoista nurmikoista tehtynä, kestää vaikka traktorilla ajella. Siinä pysyy käärmeet poissa, eikä ole yhtään punkkia näkynyt, mutta hyvin näkyy kukkapenkeissa perhoset ja muut luontoötöjät viihtyvän.