Niin, siis mitä yhteistä: käyttäytymisessä; paljonkin.
Tänään aamusella postipolun jälkeen, n tunnin päästä vein Mirrille aamumuikut, Mirri ne ahnaasti söi.
Siinä kuuden jälkeen vein kanoille tilkan tähteeksi jäänyttä siskonmakkarakeittoa, johon oli liotettu kuivia leivän ja pullan paloja.
No, Mirripä oitis syömään, vaikka maha aivan varmasti oli täysi.
Ajatuksissani löysin yhtymäkohdan ihmiseen; rikkaalle pitänee aina olla lisää, vaikka tarvetta ei olisikaan, kohtuus, sekä ihmiselle, että kissalle lienee melko tuntematon. Politiikassakin olen ollut huomaavinani tämän; oma etu, puolueen etu ja kerran neljässä vuodessa äänestäjääkin muistetaan.
Kunnallispolitiikassa en aivan menisi muotoilemaan näin suoraviivaisesti. Valtakunnan politiikassa varmasti pätee.
Nämä kissapoliittiset havaintoni koskevat vain ja ainoastaan Mirriä, joten havaintoni ehkä lepäävät kohtuullisen kapealla orrella.
Keskimäärin eläimen vaisto opettaa että kun on ruokaa, pitää syödä. Aina kun sitä ei ole.
Näin olen sitä ymmärtänyt.
Ravinnonhankkimisvietti on kyllääntyvä vietti, siis nälkä lähtee syödessä ja juuri siksi tuota ilmiötä olen ihmetellytkin.
Kissaa pidetään nirsona kotieläimenä mutta mielestäni tuo nirsous lienee opittua.
Oli miten oli, jos elämässä ei olisi ihmeteltävää pohdittavaksi, elämä olisi tylsää.
Tulipahan tänä aamuna huomioiduksi, kun ensimmäiset varpusen poikaset ovat jo pesästään ulkona; Mirrillä ei näytä olevan kiinnostusta niihin. Siis vatsa täynnä.
Olisikohan sitä, etteivät esim meidän kanat kovinkaan jahtaa pikkuisia varpusia, joten Mirrillä ei liene syytä kateuteen.
Muuten jyrsijät ovat tyystin hävinneet pihapiiristämme. Kato, vaiko kissat?