Minäpä kirjoittelen hieman keittiöveitsistä. Lähtökohta on se, että meillä ei tylsää keittiöveistä ole.
Sanoisin, että ken mainitsee, että hänellä on niin hyviä veitsiä, ettei ainakaan vuoteen ole tarvinnut teroitella. Siihen sanoisin, ei hänellä sitten terävää veistä ole ollutkaan.
Tomaatti on haastava leikattava, jos saat tomaatista tuollaisen artikkelikuvan mukaisen hyvin ohuen siivun, todennäköisesti veitsesi on terävä. Toinen tapa on vetää veistä peukalon kynnen päällä, painamatta, jos veitsi tuntuu leikkaavan kynttä, toden näköisesti se on terävä.
Miten sitten veitset pidetään terävinä? Teen perusteroituksen kerran vuodessa, ennen jokaista käyttöä pyyhkäisen veistä 2 – 3 vetoa ovaaliin timanttipuikkoon n 20 asteen kulmassa, sitten pyyhkäisen keraamiseen puikkoon pari kolme kertaa.
Jos perusteroitus on tehty huolellisesti, veitsi pysyy em toimenpitein terävänä jatkossakin.
Jokaisen käytön jälkeen veitsi on pestävä huolellisesti ja kuivattava, säilytys veitsimagneetissa.
Mitä veitsien laatuun tulee; alle 50€ ei edes välttävän hyvää veistä saa, siellä 100€:n pintaan sitten jo saa hyviäkin veitsiä.
Eräs tärkeä seikka on veitsen terän viimeistely, kiillotus. Sen tulee olla peilikirkas ja työ sujuu, jos teroitus on hoidettu.
Tylsä veitsi on keittiössä vaarallinen.
Meillä on pääasiallisessa käytössä kaksi veistä jossa vielä näkyy teksti Iisakki Järvenpää Kauhava, hyvin on pelittänyt kunhan joskus aina niille viilaa näyttää.80 luvulta asti ne on mukana kulkenut ja ”perintöveitsinä” kuinka vanhoja lienevätkään.
Minulla on noita Iisakki Järvenpään valmistamia keittiöveitsiä kokoelmassani, montakin yli satavuotiasta, osa Kustaa Lammin valmistamia. Nuo mainitsemani Järvenpään ja Lammin veitset eivät pärjää lähellekkään sveitsiläisiä ja japanilaisia Sekin tehtaan taottuja veitsiä.
Minä en viilaa tuo lähellekkään keittiöveitsiäni; kuten olen aiemminkin kertoillut, minulla on kelvollisia teroitusvälineitäkin, alkaen ihan Master Chef sähköteroittimesta.
Niin, olen sellainen poropeukalo keittiössä ja minulle on hyvin riittänyt vähän tylsemmät ”IISAKIT”, joilla poropeukalokin on paremmassa turvassa.
Tuon perusteroituksen teen yleensä 1000/3000 grittisellä vesihiomakivellä (Wüsthoff). Sillä saa oikaistuksi viisteen ja tuo 3000grit riittää kohtuulliseen viimeistelyyn.
Sitten kun oikein haluan fiksata, käytän 10 000 grittistä japanilaista vesikiveä.
Artikkelikuvasta muuten hyvin näkee kuinka hienoja ja hyväpintaisia siivuja tulee.
Kaikessa työssä ne työkalut pitää olla kunnossa ja järjestyksessä ja niistä on pidettävä hyvää huolta. Monessa keittiöss ne veitset ovat laatikossa sikin sokin.
Taidat Kalle olla ihan perfektionisti siinä mitä keittiöveitsiin tulee. Mukava on asiantuntijan viisautta aiheesta lukea.
Minäkin tykkään terävistä veitsistä, tyydyn kyllä Victorinox laatuun ja muutaman käyttökerran jälkeen Suomen parhaaseen liippakiveen (en nyt muista mistä pitäjästä sitä saa) vetelen.
Ongelmaksi veitsien terävyyden kohdalla nousee kotihengettäreni, kalistelee veitsiä toisiinsa, laittaa monta samaan lokeroon astianpesukoneessa, ei välitä neuvoistani (erillään pesu) vaan menettelee omavaltaisesti. Väittäisin kuitenkin että meillä on keskimääräistä suomalaista kotitaloutta terävämmät veitset käytössä.
Tuli aiheesta mieleeni vitsintynkäkin, naapuri kehui isäänsä että vaikka se oli tosi nuuka mies niin aina se piti talossa käytössä liukkaat viilat.
Kyllä Vicktorinox kohtuullisen hyvä veitsi (kokkiveitsi ja fileerausveitsi) on, niitä itsekkin kalahommissa käytän.
Meillä vaimo on jo oppinut keittiöveitsien käytön säännöstön ja laittaa kiltisti magneettiin veitsen.
Ettei se Matti se liippakivi ole Västikiven tuote, hyviä ovat.
Minulla on kaksi megneettilistaa, joihin veitset saan ”lepäämään”. Veitset, varsinkaan laadukkaat veitset eivät saa koskettaa toisiaan ja siinä suhteessa magneetti on erittäin hyvä. Veitsitukissa taas veitset eivät kuivu, siitä huono säilytyspaikka.
Veitsien laatuun en osanne koskaan liiaksi panostaa, rajoite lienee vain kohtuullisen rajoitetut rahavarani.
250€ laadukkaasta taotusta veitsestä on minulle ehdoton raja mutta kyllä silläkin aivan hyvän veitsen saa.
Sanellit, Victorinoxit ja Swibot ovat kohtuullisia ”arkiveitsiä”. Zwillingenin Sekissä taotut veitset taas edustavat keittiömaailman huippua.
Miten sen nyt sitten ottaakin, meillä on kaikki leikelty mitä on yritettykin. Minä hion samalla kivellä millä viilan jäljiltä kirveet ja ennenkaikkea viikatteen. Viikate on ainakin terävä, kun katkaisi minulta omalla painollaan käsivarresta viisi jännettä ja pari hermorataa. Kirurgi kehui, että jälki on siistimpää mitä hän saa aikaiseksi. Viikate on ainakin sata vuotta vanha sepän takoma.
Muistaakseni Pentti aiemmin mainostit Arkansis-kiveä; todella hyvä kivi ja muistaakseni öljykivi.
Ei ole Arkansis kiveä . Minulla on ainakin yhtä vanhaa kiveä, kuin se viikatekin, jotain lunnonkiveä muodosta päätellen, aika pehmeä.
Meilläkin on muutamia noita luonnonkiviä, joita on käytetty hiomakivinä. Minä kyllästyin niiden pehmeyteen, tuon tuostakin joutui kiviä oikomaan. Oriveden Västikivelle toimitin muutaman hiomakivenä käytetyn luonnonkiven.
Kyllähän sitä oikomista synteettisilläkin kivillä hioessa joutuu tekemään mutta harvemmin.
Veitsien teroituksessa kiven pitää olla ehdottoman suora saadakseen hyvän hiomistuloksen.
”Mississippi-joen tietämiltä louhittu aito ja luonnonmukainen Arkansas-teroituskivi.”
Luonnosta se arkansis kivikin on.
Kylläpä minä sen tiedän, että se luonnonkiveä on mutta melko pehmeätä sekin, toisaalta, hyvä teroituskivi.