80-luvulla minulla oli siimapaatti; 1000 koukkua lohille.
Kalastelin tuolla Söderskärin, Harmajan, kasuunin maisemissa.
Silloin ei nykyinen Suomenlahden poikkiliikenne ollut vielä nykyisen tavoin, lähes ruuhkaista.
Söderskäristä saattoi laskea tuhannen koukun siiman ulos ja jäädä regaamaan siiman päähän, paistamaan litkattua silakkaa/kilohailia särpimeksi.
Siiman pituus oli n 10 km ja kokeminen aloitettiin parin tunnin ruokatauon jälkeen.
Siihen aikaan vielä saattoi tuhdinoloista turskaakin saaliiksi tulla; ei vain arvostettu.
Työpäivä alkoi yleensä aamukolmelta ja iltamyöhään tultiin Verkkosaareen myymään saalistamme. Jos myöhään meni niin sitten aamusella saalis myyntiin; uudet syöttikalat ja taas reissuun.
Lohisiimamiehen elämä oli melko karua; miksi siihen pystyin, johtui siitä, että rytmitin ns tasoitusvapaani kalastukseen.
Sittemmin kun laivaliikenteen johdosta siimakalastus alkoi olla ongelmallista, siirryin verkkokalastukseen.
Verkkokalastuksellakin pääsin melko hyvään tulokseen, noin kaupallisessakin mielessä ja omassa pöydässänikin graavilohta riitti.
Meillä oli omien lisäksi kaverin kanssa 5 m:n lohiverkot Suvisaaristossa. Niissä oli sitä ihteään, mutta myös lahnaa ja kampelaa roppakaupalla. Lohiverkon käsittelyssä en ole ammattilainen, mutta kaveri oli. Tuskasta puuhaa kylmällä tuulella ja aallokossa.
Kaiken kaikkiaan tuo kalastus on kovaa miesten työtä siinä pitää olla hyvät hermot
kun vettä saattaa paatin alla vaikka pari sataa metriä ja vesikin kylmää
Siinä ei pitkäle uida varsinkin jos meri hiukan kiehuu se kun voi sitä alkaa tekeen nopeessakin tempossa terv tepivaari
Olen maan huono-onnisimpia kalastajia. Kaverin kanssa on kyllä tullut riimuverkoilla kutulahnaa nostettua ja haukea talviverkoista.
25 vuotta sitten kävin poikani kanssa virvelöimässä Tärnabyyn vesillä Ruotsisssa. Siitä alkoi perinne, kalaporukka on kasvanut niin että neljästä kuuteen äijää kokoontuu vuosittain viikoksi virvelöimään. Poikani lisäksi, siskonpoika ja jokunen naapurustoni mies.
Samoillakin paikoilla olemme käyneet mutta useimmin eri vesillä, Suomen ja Ruotsin lapissa ja pohjoisessa Norjassa. Joitakin luetellakseni Jokmok, Tärnaby, Inarijärvi, Pielinen, Ivalojoki, Kuusamon vedet, Merikarviajoki.
Toistuvasti jonkun kerran Lyngen vuonolla ja Virisen järvellä Ruotsissa. Tämä Virisen on suosikkimme, mahtavat tunturimaisemat, iso järvi jossa kalastus tapahtuu herraskaisesti vetouistelemalla pienillä veneillä 4hv nelitahtimoottorin sytkyttäessä perässä. Saalista sieltä tulee hyvin, taimenta ja rautua. Vaihteluksi välillä tammukkajahdissa hienoilla tunturipuroillla ja lammeilla.
Mielestämme hieno perinne ja veto mukaan on niin vahva että kaikkein äkeimmätkin vaimot omaavat ovat saaneet puhutuksi luvan näille retkille.
Pojasta polvi paranee. Meilä poika on ollut kakarasta lähtien intohimoinen vapamies. Nyt ihan puoliammattimainen perhokalastaja, joka on kolunnut Lapin ja Norjan jokaisen lohijoen.
Suunnittelee ja sitoo itse perhot ja syö lohetkin ….kele.
Enpä oikein muista kalastaneeni ulkomailla, paitsi kerran Balatonilla Siofokissa; vuokrasin ongen ja syöttirasian, tuli aivan pirusti karppia ja vein ne perattuna friteerattavaksi leirintäalueen kalakioskiin. Kioskin omistajarouva mielellään kalani friteerasi; tosin samaan hintaan olisin saanut valmista kalaa rouvan kioskista. Karppia keski-Euroopassa saa mm onkimalla lähes joka lammestakin. Mainio kala friteerattuna.
Tuota karppia olen Kaukjärvestäkin saanut muutamia isojakin; 4-5 kiloisia.
Kaikista mieleen painuvin kalastusreissu oli Karibialla seuraamassa sinimarliinien( miekkakalan) kalastuskilpailua 80 -luvun lopussa. Meidänkin paattikunta sai noin 50 kg painavan, voittajalla oli pitkälti yli 100 kg.
Jouduimme istumaan vyötettyinä suuren aluksen takatuhdolla ja virveli ulkona syötteineen.
Kun sitten se tarttui koukkuun, se sukelsi noin 1 km:n syvyyteen ja se oli sieltä kelattava ylös. Kyllä mies vaihtui parikin kertaa.
Siinä veneen ympärillä pörräsi barrakudoja ja haita.
Opas sanoi, että pysykää veneessä, muussa tapauksessa teistä ei sää luitakaan jäljelle.
Ja mainingit olivat talon korkuisia.
Tulipa taas korjaamisen paikka; olenhan minä useastikkin ollut Peipsijärvellä mutnikin vedossa; ulkomailla kalastelua sekin. Se oli Kallasten kylässä sellainen pikkutroolari, jolla pari kolme kertaa olin mukana kun kuhaa mutnikilla troolattiin, ihan minulla oli oma tehtävänikin, josta kalastuksen aikana huolehdin.