Näin voisi luonnehtia tuota meidän Pikkumirriämme.
Sillä on tosin sähkölämmitteinen pikkumökki; Pikkumirripä haluaa yöpyä tuolla sokkelissamme; en sitten muuta tiedä, siellä on palomuurin tyvi ja sen ympärillä kuiva hiekkakerros.
Päiväseltään Pikkumirri tuolla mökissään jossain määrin oleskelee. Kuitenkin, tämmöisillä -19 asteen pakkasilla se ei näytä ensinkään kärsivän kylmästä.
Aamusella tulee sieltä sokkelista tai mökistään kun tulen ulos postipolulleni.
Sinne vaan mukaan ja ihan oikeasti Pikkumirristä näkee, ei tuo pakkanen haittaa mitenkään. Samat kommervenkit tekee joka aamu ja kun aamiaisensa on saanut; asemoituu tuonne auringonkukkapöntön päälle muina miehinä.
Kyllä olettaisin, että kylmyys heijastuisi edes jotenkin Pikkumirrin käytöksessä, vaan ei. Pikkumirri elää kuin tämmöiset kylmät ilmat olisivat ihan normaalia; ei sitä tunnu haittaavan. Saunakamarissakaan ei viihtynyt, heti kun oven avasin, kiireesti ulos.
Semmoinen se vaan on tämä meidän Pikkumirrimme.
Joitain kommentteja, lähinnä kissaharrastajien sivuilta olen lukenut, että kissa ei pärjää talvisessa luonnossa.
Jos kissan ei tarvitse ”tuhlata” energiaansa saalistamiseen vaan ravintoa on yllin kyllin tarjolla; kaksi asiaa, kissa ei lähde ydin reviiriltään vaeltelemaan koska sillä ravintoa on tarjolla tarpeeksi. Toinen asia lienee ehkä se, että uroskissa mukavuudenhaluinen ei viitsi poistua ydinreviirltään kun ei ole pakko.
Periaatteessa kissa lienee luonteenlaadultaan kohtuullisen laiska; tunnen sympatiaa.
🙂
Tädilläni oli aikoinaan älykäs kolli. Se pääsi parista reviirikilpailijastaan eroon kun ajoi ne pihalla lieassa olevan siperianhusky Ajakin kitaan. Ajak otti ne hengiltä parissa sekunnissa.
Olisiko niin, että kissalle riittää kun on kuiva, tuulelta ja sateelta suojainen paikka ja riittävästi ruokaa? Ehkä se palpomuurin tyvi antaa myös vähän lämoöä.
Näin minäkin olettaisin; mittasin muuten sen palomuurin lämpötilan kellarikerroksesta, yllättävän lämmin, ollakseen niinkin massiivinen kuin esim meillä.
Mittaus oli helppo tehdä tuolta kellarin katonrajasta ja uskoisin, että siellä palomuurin tyvessä hiekalla lienee vielä korkeampi lämpötila.
Mielenkiintoista sekin asia, että Pikkumirri ei liiku montaa kymmentä metriä edempänä talostamme. Lumijäljet ja riistakameratkin sen kertovat. Esim Pikkumirrin tilanteessa ei ravintoa joudu etsimään, siis energiaa säästyy.
Tänä aamuna ja aamupäivän aikana tuo Pikkumirri ei näyttänyt olevan moksiskaan -19 astetta ja rapiat. Kun lähdin käymään Forssassa, jäi Pikkumirri katselemaan.
Vaimo sitten kertoili Pikkumirrin monet kerrat käyneen auton parkkipaikalla ja kun tulin kotiin; siellähän Pikkumirri istui samalla paikalla minne jäi lähtiessäni.
Voikohan uskollisempaa kaveria olla kuin Pikkumirrin tyyppinen kissa.
Olen joutunut pyörtämään sanani kissoista jo monet kerrat, kuten kirjoittanutkin olen.
Tämä Pikkumirri vain on aivan omalaatuisensa tapaus; henkilöleimautuminen, elinpiirileimautuminen, kaiken kaikkiaan, käsitykseni kissoista on Pikkumirri heittänyt romukoppaan lähes kaiken käsitykseni kissoista. Ei kait minusta nyt vaan tule ”kissaihminen”?
Tänä aamuna, yön aikana kun oli ihan pikkuisen hipsinyt lunta; havaitsin lumijäljistä, että Pikkumirri oli jo aamun aikana tehnyt postipolulle lehden hakemisen harjoituslenkin, sitten tassuttelimme yhdessä lehdenhakuun ja sitten molemmat aamiaiselleen, tosi eri paikkoihin.
Aamun mittaan huomasin, että Pikkumirri kyllä käyttää sitä sähkölämmitteistä pikkumökkiään, sieltä kun on tehokkaampaa pitää liikkeitäni silmällä, näin arvelin.
Päiväsaikaan varmaan mukavampi siinä tehdä töitä eli katsella kuin talon alla joka ehkä tuntuu paremmalta yöpaikalta.
Oikeastaan noin itsekkin ajattelin