seison pihamaalla
vettä vihmoo, kastellen hartiat
synkkä pimeys ympärilläni
himmeä ulkovalo luo tainomaisen
salaperäisen tunnun
heristän korviani
tunne vahvistuu, joku vaanii pimeässä
yhtäkkiä, kuin tyhjästä
vierelläni seisoo kissani
karvat pörhöllään
häntä paksuna
sydämeni on pakahtua
mitä kummaa tapahtuu
syksyisen mustassa yössä
riennän rapuille
kissa livahtaa salamana sisälle
hyppää ikkunalle, tarkkaillen pihapiiriä
olemme turvassa sisällä
kissani tietäessä
synkän yön salaisuuden
katsoo minua silmiin
naukaisten kuin ilkkuen
mieti nyt pimeyden arvoitusta
oliko kettu hettu vai mikä lie peto
kismittää, äsh, olkoon
ryömin peiton alle, huokaisten
voihan kissan viikset sinua Vilma
Olipas Hannu hienoa syksyillan tunnelmointia ja vielä loppuhuipennus parasta.
Kyllähän se Vilma tietää kuka ja missä se turvapaikka on.
Minä tässä olen mietiskellyt; kuinkahan asetelma oikein onkaan; olenko minä Mirrille isäntä vai kokeekohan tuo pahuksen Mirri minun olevan hänen omaisuuttaan, jota pitää sitten aamuisin vahtia kun sinne pimeyteen postilaatikolle tieni käy? Päivälläkin kun pihassa touhuilen, asettuu Mirri heti ”valvovaksi silmäpariksi” jonnekin korkealle paikalle.
Semmoinen se Mirri.
Tuossa selasin viime yön kommentteja ja tulin tulokseen ei anna aihetta kommentoida
Muihin kun Hannun avaukseen on ne kisut Hannulle ja Kallelle kavereita Vilma Hannulle ja Mirrit Kallelle
Näitä on kiva lukea ainasen riitelyn sijaan varmaan nuot kolme kisua tuo hyvän päivän
Jopa minulle Tampereelle kivaa päivää kaikille terv tepivaari
Kiitos Kalle ja Tepi. On ne vaan niin hyviä kavereita, että juttuja heistä piisaa ja on mukava seurata heidän sielunelämää.
Kun näitä lukee niin melkein tulee huono omatunto kun ei tule koirastani kirjoiteltua sillä paljon olisi kerrottavaa tiiviistä yhteiselostamme. Omalla kohdallani suureksi eduksi luen että koira pakottaa minut ulkoilemaa, liiaksi sohvalla viihtyvän ihmisen. Metsäpolkuja pistelemme 4 – 8 kilometrin lenkkejä.
Väheksymättä mitenkään kokemuksia joilla kissat voivat sulostuttaa ja tuoda sisältöä elämään itse olen koira ihminen.
Kissojen itsekkyys tekee niistä tietysti ”luonnollisempi” eläimiä mutta koirissa kiehtoo runsaampi vastavuoroisuus, keskustelun monipuolisuus.
Hienoa että itse kukin löytää oman eläimensä oli se sitten kultakala, hevonen, kärmes tai vaikka mikä.
Olemme pitkään miettineet koiran hankkimista kun Juri pojasta aika jätti. Olisi Vilmalla myös kaveri pihalla touhuamiseen jne. Jotenkin vaan sitten luopuminen aikanaan tuntuu ikävältä, kun Jurin muistot ovat vieläkin mielessä. No, aika näyttää.
Itsellä oli pari vuotta sitten vielä koira olisin silloin ottanut uuden mutta asiaa tarkemmin tutkiessani ja kun koira elää n 15 vuotta
Itse olen n 90 asioilla on monta puolta tuskinpa enää otan
Vaikka siitä tuo lenkkikaveri olisikin ja takuulla hyvä sellanen terv tepivaari
No sikaa en ottaisi asuntooni asuun yks sika riittää joka täällä röhkii terv tepivaari