Tansseihin vai ei – omikronin jyllätessä?

 

Lauantaina olisi taas tanssit Ruovedellä. Tässä sitä nyt pähkäillään, olemmeko huonona esimerkkinä jos menemme pyörähtelemään? Minulla kolme rokotusta, kumppanilla kaksi. Myös koronapassi tarvitaan. Kysymys kuuluu: Entäs jos sittenkin?

Kirjoituksen tarkoitus on pohtia millaisessa epävarmuuden ajassa elämme. Olemme koko ajan koronan suhteen valintojen edessä. Tunnemeko huonoa omaatuntoa? Teemme niin tai näin, aina on väärinpäin. Ei ihme jos ahdistus iskee yhä useampiin.

Entä onko nykyajan ihmisten sietokyky olematonta, verrattuna vaikka sota-aikaan. Silloin sentään kestettiin viisi sodan vuotta, karjalaisväestö kaksi evakkoa, perheet menettivät läheisiään, naapureita ja ystäviä. Nyt uikutetaan muutamasta koronavuodesta?

Varmaan vertailua menneeseen on, kuten kaikissa asioissa, miten ennen miehet oli rautaa – laivat puuta jne. Kuitenkin tässä ajassa media on toista, mitä se oli ennen. Uutiset suoltavat eri kanavilta koronaa, some – maailmassa käydään kiivasta vastakkainasettelua puolesta ja vastaan suhtautumisessa pandemiaan. Jo siksi vertailua ei kannata harrastaa.

Mennä vai ei eikö mennä huomenna tansseihin? Entä jos omikron tarttuu vaikka rokotukset ovat kunnossa? Ei tansseissa voi kasvomaskia pitää! Tai voi, mutta humpassa happi loppuu alta aikayksikön.

Vaikka saisimme taudin ja sairastaisimme lievänä, tietämättämme – näinkö siis levittäisimme sitä vaikka kuljemme maskit kasvoilla? Onko silloin syytä kietoa syyllisyyden viitta harteille, jos saamme lukea kuinka alueellamme omikron on ryöstäytymässä käsistä?

Tanssijalkaa vipattaa. Mitä tehdä? Tuurilla ne laivatkin seilaa. Noinko pitäisi ajatella? Vastuu – vastuuttomuus! Entä se vertailu, jos se tehdään tässä ajassa? Nokia – arena Tampereella on ollut illasta toiseen lähes täynnä, yli 10 000 kävijää – mitä yhdet tanssit Ruoveden Urheilutalolla johon tulee yleensä 100 tanssijaa kahta puolta?

Kieltämättä myös pelko puksuttaa takaraivossa. Koimmehan Mirjamin kanssa keväällä koronapirun. Hän sairasti – minä huolten täyttämänä läheisenä. Sairaalareissu tuli, mutta onneksi kohtuu lievänä. Kuitenkin henkisesti ne muutamat viikot olivat raastavia. Meitä koetellaan nyt. Malttakaa vielä tovi – asiantuntijat ja päättäjät vetoavat.

Joo, mutta kun mieli tekisi, paikatkin ihan jumissa? Tätä henkien taistoa käydään kodeissa – muuallakin kuin meidän vipattavilla jaloilla. Ajatelkaa kun ensimmäinen valssi pyörähtää käyntiin – voi sitä onnen ja riemun hetkeä.

PS.

Entä jos vedämme pitkää tikkua? Jos voitamme ja lähdemme, voimme vedota siihen pidempään tikkuun, eikä tarvitse pohtia vastuuta.

Hannu Tiainen

Kihniö