Tänään on hyvä päivä rypeä alakuloisen mielen syövereissä. Kun oikein kunnolla etsii syitä kuinka kaikki on syvältä eikä lohtua paremmasta näy, sen jälkeen ei muuta voi olla, kuin nouseminen suosta.
Suosta tulikin mieleen kuinka hallituksen kehysriihessä ei meinaa jyvät erottua akanoista. Turve on noussut kiistakapulaksi, josta ei tahdota päästä eteenpäin. Ehdotan hallitukselle matkaa Kihniön Aitonevalle. Meillä on täällä Turvemuseo johon ministerit voisivat tutustua. Sen jälkeen ohjelmassa olisi suopotkupallo – ottelu jolla ratkaistaisiin turpeen kohtalo. Päivän päätteeksi turvenaamiot kasvoille ja ei kun saunomaan. Kihniöläiset turveyrittäjät olisivat löylynlyöjinä, niin eiköhän kiista riihessä siltä osin olisi ratkaistu. Saarikko ja Ohisalo olisivat yhtä hymyä siloisine ja punertavin poskin.
Olen jo aiemmin kirjoittanut kuinka julkisuuden henkilöitä tämän tästä poistuu keskuudestamme. Nyt oli Fredin vuoro. Tavallaan heidän matkassaan on tullut kuljettua lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja nyt kun itselläkin alkaa päivät vähentyä, niin jotenkin vaan vetää mielen hiljaiseksi. No, se on elämän kiertokulkua, mutta sittenkin – tässäkö tämä nyt oli?
Aamulla luin paikallislehtemme nettisivuja. Kihniön väestön määrä vähenee kohtapuoliin uudelle sataluvulle, yli 1800 asukkasta jää historiaan ja luku alkaa 1700:lla. Uudella kunnanvaltuustolla tulee olemaan työtä ja tuskaa, kääntää kelkka toiseen suuntaan. Tilastotieteilijät ennustavat synkkiä lukuja, mutta ans kattoo. Vaikka maaltapako on maailmanlaajuinen ilmiö, ei sen edessä pidä antautua. On vain käännettävä maaseutu uudelle kasvu-uralle.
Takatalvi jatkuu, jatkuu, jatkuu. Tee tässä nyt polttopuita, kun ilma pistää paikkoja kolottamaan, eikä tällä iällä viitsi itseään metsässä kastella. Hyvät ihmiset sentään, vielä piti uuniin laittaa tuli, ettei tarvii korvat huurussa tätä juttua kirjoittaa. Voi meitä pohjoisen poloisia.
Ei kai kukaan enää jaksa kitistä siitä, että korona ei olisi totta, vaan normaalia kausi – influenssaa? Anot ja muut hengenheimolaiset, menkää Intiaan ja Brasiliaan, kertokaa siellä ihmisille, ettei ole hädän päivää, tämähän on vain pientä lenssun poikasta.
Vieläkö pitää keksiä lisää syitä vajota syvemmälle masennuksen kouriin, vai joko riittää? Sen verran täytyy avautua, etten suin surminkaan väheksy mielenterveysongelmia, joita korona ja kaikki muut vastoinkäymiset aiheuttavat ihmisille. Masennus ja muut mielen sairaudet ovat totta ja aina henkilökohtaisia tragedioita. Virtain mielenterveysyhdistyksen puheenjohtajana koronan mukanaan tuomat ongelmat koskettavat syvältä. Jotenkin on itsellä avuton olo, kun keinot kolmannella sektorilla ovat kovin vähäiset auttaa heitä, joita varten olemme olemassa. Syystä, että korona on rajoittanut myös tekemistämme.
Eiköhän se kuulkaa tästä tokene, ilmat ja muut vaivat. Kohta on Vappu ja kesä alkakoon.
Laitetaan pientä vitsinpoikasta lopuksi: Sanotaan, että jos ihmisellä on huono kuulo, niin vastaavasti näkö on parempi, sanoi Mirjam yhtenä päivänä. Minä siihen: Olen huomannut, ajattele, jos toinen jalka on lyhyempi, niin toinen on vastaavasti pidempi?
Kyllä se Hannu tuo kevät vielä koittaakin, kesäkin.
Kyllä meidän pihassa olikin melkoista kevätvipinää. Normaaliyönä tulee n 20 videonpätkää, viime yöltä kertyi 96.
Esiintyjinä alkuillasta varikset ja harakat, sitten kymmenen pintaan saapui siili; kruisaili pitkin pihaa ja ihan heti osasi käydä ruokabunkkerissaan nauttimassa lihapullat ja kostutetut kissannappulat. Viihtyi pihalla kolmisen tuntia.
Sitten tuli kevään ensimmäinen supikoira, tunnin verran viihtyi ja aivan aamusella heräili Mirrikin odottelemaan minua ulkosalle. Siis, olihan sitä liikennettä, kameran akkukin alkoi jo simahdella moisen ryminän tallentamisessa.
Nyt onkin vähän kolea ja pilvinen jakso, ehkä mielikin piristyy kun ilmat taas lämpenee ja aurinko paistaa ja kesä alkaa tulla.
Vai oli Kallella jo siili pihassa ja muita eläviä noi paljon. Siinä on Mirri ihmeissään.
Näin se on Norppa, mutta hätäinen luonne kun on, niin ei malttais pitkän talven jälkeen enää odottaa kesän tuloa yhtään pidempään.
Katos Hannu, noiden pikkuisten ilmestyminen pihapiiriin, se tuo minulle kevättä.
Huoleni aihe ovat nuo pikkuiset varpuslinnut ja niiden väheneminen, huolimatta siitä, että pihassamme ruokaa riittää.
Taas katsellessani, vain muutama tiainen einehtimässä. Pikkuvarpuset ovat hävinneet lähes yhdettömiin.
Kirjosiepot, ei yhtään havaintoa. Hömötiaiset samoin. Mustarastaitakin kovin vähän, tosin laulurastas kyllä lurittelee kun Mirrin kanssa postipolullemme käymme aamuvarhain.
Kalle, pohdintaa varpusten tilasta:
https://yle.fi/uutiset/3-5147541
Itse olen kaivannut lintulaudalleni suosikkilintuani töyhtötiaista, jota en ole tavannut koko talvena.