Surulliseksi vetää tulevien sukupolvien puolesta.

Koska ketään ei ole kielletty tekemästä skenaarioita tulevasta ja kun itse olen aika tarkkaankin seurannut yhteiskuntamme tilaa ja mihin sitä ajetaan poliittisin päätöksin, niin teen omani.

Esim. kun perussuomalaisten ajeteltiin olevan vain väliaikainen, ohimenevänä häiriö ja vaarattomana piikkinä valtapuolueiden lihassa, niin se ei aiheuttanut sen vuoksi mitään toimenpiteitä suurempaan muutostarpeeseen missään hallintojemme ”himmeleissä”.

Mutta toisin on käynyt, lilliputista onkin tullut uhka ja pelote tälle sulle mulle ja mulle sulle hyvä veli ja toverilautakunnille ja nyt ollaan sitten otettu lansäädäntä ja perustuslaki käyttöön näiden pirujen nujertamiseksi, koska demokraattisten vaalien kautta heitä ei nujerreta, koska kansalaiset haluavat muutosta tähän vanhojen puolueiden yhden totuuden konsensukselle.

Nyt sitten laaditaan vanhojen puolueiden ja politisoitujen polytpyroiden ja oikeusviranomaisten ja ihmisoikeusjuristien toimesta muutoksia rikoslakimme teksteihin, jossa esimerkisi sananvapaus ei kuulu kuin niille, jotka noudattavat korkeampien ihanteiden ohjeistuksia heidän poliittis/rodullisesta ylivertaisuudestaan, jossa isänmaalliset luokitellaan toisen luokan kansalaisiksi.

Kaikki eri mieltä olevien lehdistöt ja mediat kielletään rasistisina julkaisuina ja rahoitukset lopetetaan, sekä oikeuden päätöksellä heidän järjestönsä ja puolueensa julistetaan kielletyksi ihmisvastaisena valtiouhkana.

Näin helppoa on lopettaa demokraattisesti valitun puolueen toiminta ja uhka poistuu ikäänkuin laillista tietä enemmistödiktatuurin toimintatapaa mukaellen, eikä tarvitse enään kansalta vaaleissa kysellä mielipidettä perussuomalaisuuden olemassaolon oikeutukselle.

Näin tulee käymään perussuomalaiselle puolueelle.

Enpä usko että joku haukkuu minua plakioinnista tekstini suhteen, kun on kiertänyt elämänsä aikana muutakin kuin tahkoa ja kun on seurannut suomalaisen yhteiskunnan alasajoa demokratian mallimaasta yhden totuuden kumartajaksi, niin lopputulos nähdään jo nyt, vaikka se lopullinen kuolinisku demokratialle on vielä jonkun vuoden päässä, mutta se tulee, siitä voitte olla varmoja.

 

38 vastausta artikkeliin “Surulliseksi vetää tulevien sukupolvien puolesta.”

  1. Älä nyt ihan hölmöjäsi puhu. SMP ja Vennamo Poutiaisineen teidät synnytti. Silloin se oli vielä vetovoimainen heikomman kansanosan tuntojen tulkki.
    Nyt se on pelkkä kaiken vastustaja, rasismin tyyssija pikkurikollisineen ja änkyröineen, vailla mitään aikaansaannoksia.
    Mersupersut kuvaavat sen tavoitekuvaa ei enää pissanissanit.
    Kyllä Poutiainen ja Vennamo kieriskelevät haudoissaan katsellessaan Eiraan kumartelevia.

    1. …tämä ylläoleva Heikin teksti todistaa alustukseni paikkansapitävyyden.

      1. Onhan tämä nyt tosi paradoksaalista, kun minä sanon että perussuomalaiset hävitetään/häviää poliiteselta kartaltamme, niin te, jotka olette sitä koko ajan toivoneetkin tulevaksi, niin nyt teille ei kelpaa sekään.

    2. Onpa outoa tekstiä – ihan kuin jostain toisesta maailmasta

      ”Vennamo Poutiaisineen teidät synnytti. ”

      Kannattaisi yrittää pysyä reaaliajassa – nyt on vuosi 2021

  2. Eihän nykypersut ole alkuunkaan se, millaiseksi se alunperin synnytettiin. Se oli kunniakas vastavoimaliike kaupungistumiselle ja heikompiosasisille.
    Nyt se ei ole kunniaksi millekään.
    Kaikkien muiden puolueiden perussate on pysynyt kutakuinkin perusjuurillaan, jos puhutaan muutamasta kymmenestä vuodesta.
    Persut on aivan uusi aate, täysnationalistinen, ulkomaavihamielinen, rasistinen, kaikkea, mikä muotiin ja äänien saamiseksi sopii vastustava liike.
    Voi kysyä, mikä on persujen läpinäkyvä ja realistinen tavoite Suomessa?

    1. Heikki,- ei millään pahalla, mutta älä nyt enempää nolaa itseäsi.
      Etkö kykene vai etkö halua käydä rakentavaa keskustelua, vaan turvaudut aina herjaamiseen niitä kohtaan jotka eivät ole sinun kanssasi samaa mieltä asioista ja jotka ei ole sinun ÄO.n tasoa.

      1. Arvi, en minä herjaa, vaan kerron totuudellisen kuvan koko puolueen lyhyestä historiasta tähän päivään, miltä se oikeasti näyttää ja muille kuin itselleen persuille.
        Kuulisin, mistä kohdista olet eri mieltä ?

        1. ”Arvi, en minä herjaa, vaan kerron totuudellisen kuvan koko puolueen lyhyestä historiasta tähän päivään, miltä se oikeasti näyttää ja muille kuin itselleen persuille.”

          Siis hetkinen, sinä Heikki kerrot nyt totuudellisen kuvan persuista jos ymmärsin oikein?

          Sitä ei ole kuin hetki, kun innostuneena Tampereen kuntapolitiikka naamakirjasta (joka muutoin on edelleen pystyssä, uhostasi huolimatta) levitit tällä alustalla valeuutista persuista ja jopa ylpeänä kerroit levittäväsi sitä myös muualla, mutta nyt kerrotkin totuuden?

          Menee ihan huolella komiikan puolelle, varsinkin kun kommetointejasi seuratessa on aivan päivän selvää, että et tiedä persujen poliitikasta ( tai yleensäkään politiikasta) yhtään mitään,mutta uskot säväyttäväsi( ehkä lähinnä itseäsi) toistamalla samoja loppuunkuluneita hölmöyksiä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen ja lopuksi kaikki muut kuin sinä ovat luku ja kirjoitustaidottomia ja milloin mitäkin keksit ulos suoltaa.

          1. H.K. on siis aiemmin herjaillut intohimoisesti, mutta on tehnyt parannuksen synneistään ja päättänytkin kertoa vaihteeksi todenperäisiä?

    2. H.K. peesailee hölmöläisiä, saattaa olla mukana moni mielipuolikin.

      Hölmöläiset tekivät tuvan, mutta unohtivat akkunat. Tupa osoittautui pimeäksi. Niinpä hölmänderit alkoivat kantaa säkillä valoa tupaan. Ei auttanut sitten millään.

      Tulipa siihen sitten Matti. Matti neuvoi että kannattaa sahata muutama hirsi poikki akkunaa varten. Näin sitten hölmänderit tekivätkin. Ja kas, valo tuli tupaan. Tästä hölmänskit rupesivat riemuissaan riekkumaan ja piereskelemään. Ja siinä sitten innoussaan purkivat koko etelänpuoleisen seinän pois. Niinpä sitten katto romahti ja rankkasade kasteli rossipermannon täytteetkin, jotka piti vaihtaa ennen talven tuloa.

      Tälle Matti ei voinut mitään, koska höntisköt eivät kuunnelleet. Tämän opettavaisen tarinan Matti kertoi naapurikylässä, josta lähetettiin talkooväkeä hönttiläisten avuksi, jotta eivät talvella pakkaseen kuolisi, sillä hömpähtäneilläkin on oma tarkoituksensa.

  3. Persujen nykypäivä on tuhannen tarinan summa. On mielestäni liian helppoa nimetä se yhden henkilön tai ilmiön saavutukseksi. Matkan varrella on askelia ja isojen hetkienkin takana on ollut sata pienempää.

    Persut ovat tässä ja nyt. Olen iloinen siitä, kuten olen iloinen vasemmistostakin. Demokratia on oikea tapa ilmaista mielipiteitään.

    Sen sijaan vähän kriittinen mieli osuu tuohon väitteeseen että persut olisivat ”herrakerholle” uhka. Katin kontit sanon minä, kokemuksellani. Aamulehden blogien aikaan jo eräs persu haastoi oikeuteen kunnianloukkauksesta, kun menin paljastamaan miten hän yritti lapioida kunnan rahaa omalle firmalleen. Ei täti kestänyt tätä sitten yhtään. Toki poliisi nauroi rikosilmoituksen pihalle röhönaurulla kuten pitikin, mutta selvä peli.

    Eivät persut ole immuuneja ahneudelle. Ihmisiä hekin.

  4. Kyllä puolueeseen hakeutuu monenlaista onnenonkijaa, jotka pyrkivät käyttämään puoluetta omaksi ilokseen eli pyrkivät riistämään sitä.

    Hyväuskoisten seuraan hakeutuvat roistomaisimmat luonteet. Varsin moni uskonnollistenkin yhteisöjen rahojen hoitajista on käyttänyt hyväuskoisuutta hyväkseen.
    Persuillakin oli viitisentoista vuotta sitten kavaltaja kirstunvartijana. En epäile yhtään, etteikö nytkin olisi ehdokkaina puolueen vihollisia.

  5. Jokohan persut sittenkin huomasivat, kuinka metsässä he ovat jo omista juuristaankin. Kun puolueeseen kohdistuva kritiikki kolahtaa, kapula lentää henkilötasolle, kuinka pöljä kijrjoittaja on, kun kehtaa puoluetta töniä.
    Mitä fb- Tampereen kuntapolitiikkasivuihin tulee, uusi on ”Tampereen kuntappolitiikka 2.” Entiseen jäi vain persut yhden ylläpitäjänsa persu Erkki Seppäsen kanssa. Muut käyvät siellä olikomassa pahimpia suoltamisia.

  6. .. ja eilinen a-talk vasta paljasti, persujen täydellisen separatismin poiketen muista, jossa Lulu Ranne aggressiivisesti kertoi, kuinka voimme noin vain irtautua eu-sopimuksista ja neuvotella uudet ja rahaa irtoisi seinästä elvytyksiin. Ja, kun samalla koko yrityselämän terävin kärki muine pääpuolueineen ml. Kokoomus ovat Eu-paketin hyväksymisen kannalla. Nyt vain persut+kd muutaman änkyrän kanssa jäivät muutaman muun änkyrän kanssa rannalle miettimään miten Suomen talous saataisiin muin keinoin tuhottua.
    Ja minähän olen tähänkin syyllinen henkilönä.

    1. Lulu Ranne ”agressiivisena”, että sillä lailla.

      Koko yrityselämän terävin kärki ( 20 nimeä) paketin takana, no joku voisi tietenkin osata kysyä, että miksiköhän, ihanko vilpåittömästi Suomen edun vuoksi?

      Mistä muusta Lulu Ranne esitti irtautumista kuin tästä tukipaketista?

      Ja fakta on se, minkä Rannekin eilen kertoi, ennenkin on budjetti ajanut päin seinää ja on menty vanhalla kunnes on saatu uusi aikaan.

      Mitkä ovat ne Suomelle koituvat hyödyt tukipaketin hyväksymisestä, esitä nyt kerrankin jotain konkreettista?

      1. Minun ei tarvitse esittää yhtään mitään, muut viisaammat sen ovat jo tehneet.
        Lulu Ranteen irtautumien EU-paketista on vailla mitään konkreettista ja realistista korvaavaa taloudellista mahdollisuutta NYT tässä ajassa. Puhdasta soopaa ja populismia parhaimmillaan.

        1. Eipä tietenkään sinun tarvitse mitään esittää, eikä perustella, enkä sitä kyllä edes odottanut.

          Onko se nyt jotenkin vaikea ymmärtää, että EU-budjetin osalta sama on toistunut ennenkin, eikä siitä ole syntynyt minkäänlaista ongelmaa.

          Puhdas soopa ja populismi uppoaa kyllä joihinkin, siitä ei ole epäselvää.

  7. Tosiasia kuitenkin on, että kansa huijattiin mukaan sekä unioniin ja euroon, vaikka perustuslain mukaan valta maassa kuuluisi kansalle. H.K. näyttää olevan huijareitten apostoli. Tuohon huijariporukkaan Vennamokin lukeutui.

    1. Missä ajassa oikein elät ? Haaveiden menneisyydessä ! Euro tai kaksi on ollut lompakossasi jo parikymmentä vuotta. Anna pois, jos et tykkää ja kaiva markat kassalle maksuksi.

    2. Tollous vaivaa liittovaltiofanaatikkoja. Eivät seuraa tolvanat, mitä ympärillä on tapahtumassa. Unionin nykyisetkin liittovaltiot ovat hajoilemassa. Mutta seniilit tolvanat eivät tätä huomaa.
      Liittovaltioista Saksa lienee jotenkin sopuisa, joka johtunee yhteisestä kielestä ja kulttuuripohjasta.

      EU-liittovaltio on tuhoon tuomittu. Espanjassa, Belgiassa, Britanniassa jakaudutaan. Ympäri eurooppaa mellakoidaan. Ja monikulttuurisessa USA:ssa riidellään. Mutta saatanan talipäät uskovat vielä EU-liittovaltioon. Se pysyisi kasassa vai äärimmäisen fasismin keinoin. Diktaattori Titokin piti monikulttuurisen Jugoslavian koossa niin kauan kuin eli.

      Kaikkialla Telluksella monikulttuurisuus rajojen sisällä on merkittävin tappamisen syy. Mutta talipäät eivät kykene älylliseen ajatteluun.

      Jos perussuomalaiset olisivat saaneet määrätä unionin politiikan, niin useimpien maiden taloutta jäytävä euro olisi kuopattu, kansallisvaltioita kunnioitettu ja Britanniakin olisi vielä mukana.

      Kekkonen sanoisi: ”Saatanan tunarit”. Minä saattaisin sanoa: ”Saatanan älyvapaat kollot”

      1. Skotlanti haluaa palata EU:hun, eli se siitä EU:n hajoamisen syystä.
        Entä Irlanti kokonaisuudessaan. Entä Wales ?
        Britannia on esimerkki kansan kusetuksesta pahimmillaan, minkä seuraukset jo kauhistuttavat kaikkialla.
        Espanjan Kataloniassa ei sählätä EU:ta vastaan, vaan aivan muusta.

        1. Tuskin Skotlanti Unioniin liittyy. Se vain saattaa haluta kuningasvallasta vapaaksi.

          Jos Skotlanti vapautuu kuningasvallan alta, niin se liittynee Eftaan ja sitä kautta Euroopan talousalueeseen eli samaan joukkoon Norjan, Islannin (ja Suomen) kanssa.

          1. Jos Skotlannissa itsenäisyysmieliset voittaisivat, niin eihän EU-liitäntä voisi mitenkään tulla kysymykseen. EU olisi pahempi kuin Englannin alamaisuus.

  8. Koiviston, Holkerin, Lipposen ja Niinistön salaliitto kohdistui kansan tahtoa vastaan.

    Neuvoa antavaan kansanäänestykseenkin kohdistui vaalipetos. Kansalta salattiin seuraukset. Ei edes eduskunnan puhemies Riitta Uosukaiselle kerrottu äänestyksen seurauksista euroineen, vaan pikemminkin kiellettiin ne seuraukset
    Koiviston aiemmasta valuuttaketkuilusta oli jo kärsitty joka töllissä.

    Itse äänestin presidentiksi Keijo Korhosta vuonna 1994, joka lupasi panna liityntäneuvottelut poikki. Eri asia, olisiko kyennyt, kun Koivisto oli supistuttanut presidentin valtuuksia.

    Suomen itsenäisyyden vastainen salaliitto juhli euro -liitynnässä. Petos sai sinettinsä, kun perustuslakiin laitettiin merkintä unionijäsenyydestä.

    ”Koiviston konklaavin” asiakirjat on salattu ainakun vuoteen 2025 asti.
    Salaisuus pitäisi purkaa välittömästi.

    Kreikka ei saanut vapautta eurosta. Kreikasta tehtiin raunio.

    ——

    https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_(1996_2010)/markasta_euroon

  9. Suomen nykylain mukaan valtiopetos ei vanhene.
    Pitäisi purkaa petolliset päätökset. Pitää kääntää uusi lehti ja heittää vanhan petossysteemin huijarit syrjään.

    Se olet sinä, Karjalainen, joka tässä taantumuksellinen on.

    1. Kun EU:ssa ollaan, niin Karjalainen huutaa kurkku suorana” ”Koskaan et muuttua saa…”

        1. Juu, lista on mittaamaton, mutta monet muut valtiot ovat noita vaatimuksiaan esittäneet ja saaneet ne läpi – kaikesta huolimatta.
          Vain Suomi on joka kerta kumartanut niin, että pyllyvako näkyy, ja pyytänyt melkein anteeksi, ettei enempää pysty miellyttämään.

      1. H.K.

        Ei tarvitse laittaa virallista syytettä valtiopetoksesta. Riittää, että kansa tietää. Mutta valtiopetoksen suojelijoiden salaliitto on kieltämättä voimallinen.

        Ensin pitäisi saada ”Koiviston konklaavin” paperit julkisiksi, mutta Suomen itsenäisyyden vastainen salaliitto panee hanttiin.

        1. Kyllä joku persukammoinen taitaa vetää pöljyydessä pidemmän korren, mutta, kun on lu****lla………..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *