Ei voi kuin taivastella suomalaisen yksilöurheilun tilaa, kun entiset lajit jossa olimme vuosia ja vuosikymmeniä jatkuvasti melkein hallitsijan asemassa, niin nyt ollaan jääty peräpään valvojiksi, jos nyt yleensä enään kukaan edes rikkoo tulostavoitetta olympia, MM,-ja EM- kisoihin selvitäkseen.
Yleisurheilun kestävyysjuoksusta en viitsi enään mainita mitään, niin syvässä notkossa olemme, mutta kun jo keihäänheittoonkaan ei enään tahdo löytyä kolmea edustajaa arvokisoihin ja 80 metrin rajaviivaakin pidetään juhlan arvoisena, niin ei voi muuta sanoa, kuin että voi niitä aikoja, kun suomi saavutti jopa useamman miehen samaan aikaan palkintopallille.
Kuulantyöntökin kyntää syvissä vesissä ja ei ole kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun suomi taisteli tasapäisesti USAN kanssa paremmuudesta kymmen työntäjän keskiarvoissa.
Hiihdossakaan ei ole kuin yksi hiihtäjä, jolla on yksilömatkoilla edes jonkinsortin mitallin mahdollisuus ( iivo ) Ja puhumattakaan mäkihypystä, jossa hyvänä suorituksena nykyään pidetään suomalaiselle hyppääjälle sitä, kun pääsi toiselle kierrokselle 30 joukossa. Ampumahiihtokin tulee Kaisan lopettamisen jälkeen vajoamaan sijoille ne muut.
Joukkuelajit vetävät nuoria ja jääkiekko erityisesti ja hyvin harva lahjakas lähtee puurtamaan yksilöurheilun askeettisiin ja rankkoihin harjoitusrupeamiin, kun tarjolla on kivaa yhdessäoloa ja yhtestreenejä porukan kesken ja joihin oleellisena osanaa kuuluu myös ns.tyhjennysharjoitukset saunailtojen ja illanistujaisten muodossa, jopa kilpailukautena. Tällaiset metorit eivät yksilöurheilijain harjoitus eikä kilpailukauden sessioihin kuulu.
Jääkiekko, potkupallo, ”sähly”, koripallo,- ja kaikki joukkuelajit ovat suosittuja, siinä epäonnistumiset voidaan kuitata koko joukkueen kesken kuten voitotkin, mutta yksilöurheilija on vastuussa vain itselleen ja kantaa yksin tappion kuin myös voiton kyyneleet poskillaan.
Voiko ylväämpää ja tunteikkaampaa hetkeä suomalainen urheilun seuraaja kokea, kun muistelee Väätäisen, Vireenin ja Vasalan juoksuja.
Norja on väkimäärältään pienempi kansakunta kuin suomi ja se on useammassa yksilölajissa aivan maailman huippua ei vain hiihtolajeissa.On aivan turhaa sanoa tähän yhteyteen Norjan paremmista taloudellisista resursseista ja jos joku huipulle suomessa haluaa, niin se ei taloudellisiin realiteetteihin kaadu. Mutta kuten tuolla aikaisemmin mainitsin, niin yksilöurheilu on joukkuelajeihin verrattavissa niin rankkaa treeniä, että mieluimmin valitaan sitten kivaa yhdessäoloa, vaikka se täytyy silti vielä sanoa, että pääasiahan on kuitenkin että lapset ja nuoret harrastavat ruumiin kulttuuria sydämmensä kyllyydessä.
Panen tässä jo kerran esitetyn voimisteluliikkeen sarjassa yksilöurheilu :
https://www.pirkanblogit.fi/2021/heikki_karjalainen/merimiesvoltti-rekilta-taitetuin-vartaloin/
Nora-Lotta Neziri. Reetta Hurske, Anne-Mari Korte, Ella Junnila, Topi Raitanen,, Kristian Pulli, Kristiina Mäkelä, Aaron Kangas, Maria Huntington, Leo-Pekka Tähti, Amanda Kotaja, Henry Manni, Sara Kuivisto, Krista Tervo, Silja Kosonen jne.
Näin nopeasti mieleen tulevia myös arvokisoissa menestysmahdollisuuksia omaavia yleisurheilijoita.
Eivät mitalliin, loppukilailuunkin pääsy epävarmaa.
Ainoastaan padaurheilija saavat mitaleja.
Itse uskon tuossa joukossa olevan EM-kisa tasolla 2-4 mitalimahdollisuutta, MM ja Olympia tasolla, ei ehkä vielä Tokiossa, mutta seuraavissa 1-2.
Joo,- ehkä nyt EM kisat eivät paras mittari ehkä olekkaan, mutta toki myönnän että ei ne mitalit tule ilmaiseksi sieltäkään.
EM-kisat tuskin enään nauttivat kovinkaan suurta arvostusta kilpailijoiden keskuudessa ja kun seuraa esimerkiksi juoksumatkoja, niin suurimman mitalisaaliin keräävät niistä sellaiset urheilijat, jotka ovat vaihtaneet kansalaisuutta, kun emämaansa joukkueisiin ei ole ollut tuloksiensa valossa mahdollisuutta.
Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään, mutta en malta olla mainitsematta, että 70 luvulla tusina miestä suomessa paineli 10000 metriä alle puolen tunnin, nyt yksi.
Huippu-urheilu on hullujen hommaa ja vain gladiaattorina toisille; urheiluhulluille.
Kehno taso, näin jonkinlaisena kokijana tulkiten, lähtee jo hyvin varhain puuttuvasta monipuolisuuden puutteesta.
Se heijastuu kehittymättömään luustoon, yksipuoliseen lihaksistoon, ja kokonaismotoriikan hallinnan puutteeseen.
Ei riitä se, että on luontaista kestävyyttä tai lahjakkuutta yhteen lajiin. Mieli ohjaa sitten aikanaan oikeaan lajiin, kun se monipuolisen harjoittelun kautta putkahtaa silmille. Ja, se laji voi olla aivan muu kuin oli joskus ajatellut ja ihaillut.
Se on totta, että toisilla on luontaislahjana ns. pitkät ja nopeuteen soveltuvat lihaskudokset, toisilla voimalajeihin soveltuvat lyhyet. Toisilla veren luontainen koostumus / hemoglobiinipitoisuus joka ratkaisee osaltaan kestävyyslajeissa.
Valmennuksesta en puhu mitään muuta kuin sen, että juoksulajeissa Nitti Nuuttilan ja Rolf Haikolan- raaka Rollen, oppeja ei kukaan murra.
Eli se on niin raakaa touhua. että tämän päivän helppoon elämään tottuneiden päät ja fysiikka eivät sitä kestä.
Tuolla ne yhdenlajin entiset hirmut kulkevat jalat, lonkat ja kädet rautaa täynnä ja selkä rikki.
Mikalla on hyvä luettelo ehdokkaista, ei olisi aikanaan voinut kuvitella, että Suomella olisi joskus kolme kovaa pika- aituria.
Joskus kuuntelen radion vakavia urheilukeskusteluja ja kyllähän näissä punainen linja on selvä: se, missä aiemmin pelasi osaaminen, on nyt paikka jossa pelaa raha. Aika moni urheilua vuosikymmeniä seurannut asiantuntija on todennut pitkälti että on liikaa rahaa – koko ajan enemmän ja enemmän, se johtaa siihen että alan toimijat ovat lähinnä suojatyöpaikkojen perässä, eikä osaamisella ole enää mitään väliä.
Ja tässä:
Lajeista on tullut välineurheilua, jossa juoksupinnat ovat joustavia, samoin kenkien rakenne ja materiaalit, urheiluasut tukevat liikeratoja tehokkaammiksi, ravintoaineet ja lisäravinteet ovat tarkkaa ”tiedettä”.
Sen sijaan kuvainnollisesti: Räty heitteli keihästä heinineen, nosti painoina junan akseleita. Söi sinappista hernekeittoa, piereskeli ja juoksi hajuaan pakoon.
Nitti juoksutti rinteitä Pyynikillä hiekkasäkit kinttuihin teipattuina ja Pyynikinportaita ylös ja alas niin kauan kuin henki pihisi.
Toinen metodi: intervalleina ensi tolpan välejä: 10x 60 m, sitten 10 x 120 m, sitten 10 x 360 m ja lopuksi 10 x 600 m. Vauhti max 75 %. Palautumisaika yhdellä välillä max.1 min.
Viren paineli Myrskylässä Lassen hölkän rankkaa maastoa hiekkakuopista ylös ja alas, kantojen ja kivien yli kuola suussa. Päivi lämmitti samalla saunaa.
Ja, JulmaJuha matki.
Kantanen aamulla krapulassaan oli juossut jo 20 km, kun me toiset kaverit illalta heräilimme otsa kipeänä…
Kenialaisten ( afrikkalaisten) ruumiinrakenne on juoksijoille tehty pitkine alaraajoineen ja lyhyt selkä jatkeenaan vrt suomalainen pitkäselkäinen matalajalkainen pellonraivaaja.
Kenialainen juoksi jaguaria pakoon ja hyppäsi virran yli tai otti seipään avukseen. Suomalainen huitoo lapiolla ja kuokalla sudet loitommalle.
Näin ruumiinrakennekin auttaa eri lajeissa.
Bob Beamon 8,90 m.
Zelesney lähes 100 m keppiä niin kuin Rätykin ( ilman heiniä).
Eiköhän panna valmennus uusiksi !
Näinpä,– mutta ainoa tekijä joka saa kenialaiset juoksemaan aroillaan ikäänkuin henkensä edestä on, kun juoksemalla hyvin ja pärjäämällä on heidän ainoa keino päästä savimajoistaan ja köyhyydestään eroon.