Nukkuvat ovat osoitus demokratiamme toimivuudesta.

Aina politikot hokevat, että alhainen äänestysprosentti vaaleissa on merkki siitä, että demokratia ei kaikilta osin toimi, kun näin suuri osa kansasta jättää äänestämättä.

Mutta tässä( kin ) olen vastarannankiiskenä politikoiden arviota vastaan, sillä sehän on mitä suuremmassa määrin demokratian toimivuuden osoitus, että kansalaisilla on oikeus olla myös osallistumatta vaaleihin ja itse katson demokratian toimivan nykyisillä prosenteillakin paremmin kuin sellaisissa yhteiskuntajärjestelemissä, missä se on joissakin vaaleissa kohonnut jopa yli 100%

Usein tunnutaan aprikoitavan, että minkähänlaista sakkia ja kansanosaa ovat ne, jotka jättävät vaaleissa äänestämättä.  Itse olen sitä mieltä, että he luottavat järjestelmän toimivuuteen ja uskovat politikoiden meidän monipuoluejärjestelmässä hoitavan maan ja heidän itsensä asioita oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden hengessä ja enpä myöskään usko, että kaduilla rettelöitsijät ja hulinoivat mielenosottajat koostuvat niistä, jotka edustavat nukkuvia.  Kyllä ne ovat niitä, jotka äänestävät ja ovat pettyneitä kun kansa taas kerran on äänestänyt väärin.

Mutta kun suomessa on ”vielä” perustuslaillinen oikeus olemassa sanoa, mitä mieltä on hallituksen toiminnasta, niin käytän oikeuttani sanoa, että meillä sattui nyt tällä kertaa olemaan huono ”herraonni”, kun koronan iskiessä maamme vallankahvassa oli kokematon Marin ja jonka yhmpärille muodostui jokko samankaltaisia ”märkäkorvia”, jotka arvovaltatappion pelossa politisoivat yhteiseen hiileen puhaltamisen.

Kunpa olisi hallituksessa ja pääministerinä ollut presidentin lailla ajattelevia ja toimivia edustajia, niin miehiä kuin naisiakin, joiden poliittista kokemusta ei enään arvovaltatapion pelko ohjaile ja en nyt nuoruutta ja kokemattomuutta sinällään synniksi lue, mutta tässä vallitsevassa tilanteessa missä nyt olemme, niin vanha ja viisas olisi ollut kuten nyt huomataan niin parempi vaihtoehto, kuin nuoruuden kokemattomuuden ylistys, se nyt vaan on ollut huono yhtälö tässä koronasodassa ja huono paikka on silloin lähteä sotaa opiskelemaan, kun vihollinen on jo juoksuhaudoissamme.

Mutta palaan vielä alkuun ja sanon, että demokratiamme toimii ja voi hyvin, huolimatta alhaisesta äänestysprosentista ja minulla on sellainen ”lapsenusko”, että mitä alhaisempi äänestysprosentti, sitä parempi demokratia ilman pakkoja.

 

24 vastausta artikkeliin “Nukkuvat ovat osoitus demokratiamme toimivuudesta.”

  1. Heikki tuolla omassa blogissaan haluaa karsia liiallista ”linkkaamista”, minä suorastaan kehoitan siihen, vaikka itse en ole tähän päivään mennessä vielä yhtäkään linkkiä nostanut blogiini, niin palstani on vapaa sidoksista, kunhan pidetään henkilökohtaiset blogaajaan kohdistuvat herjat vain ajatuksen tasolla.

    1. Tuon Arvin avauksen (vielä siedettävän mittainen) kun luin ja aivan ajatuksella; Arvi on ainakin rehellinen muita blogisteja kohtaan, vaikkakin edustaa aivan muuta kuin omat ajatuskuvioni. Arvostan hyvin paljon blogistin vilpitöntä aatemaailmansa tunnustamista; lienee Arvin kiistaton etu.

  2. Kyllähän ne linkit ihan tarpeellisiakin voivat olla; tosin tämmöisiä, pitkiä, suoria lainauksia kovin harva jaksaa lueskella.
    Tavallaan sama koskee pitkiä avauksia, vaikka kuinka viisaitakin mutta kun ovat pitkiä, täytyy omata asiaan melkoinen kiinnostus, että jaksaa lukea koko avauksen ja vieläpä ajatuksellakin.
    No, toinen aivan yhtä huono avaus lienee tuo jostain kopioitu videon pätkä ja saatteeksi lyhyt lause, malliin; esim eipä tässä muuta.

    1. Itse kirjoitan vain oman pääni tuotoksia ja ei varmasti löydy tähänkään blogiini vertailukohtaa linkeistä, joka tukisi ajatteluani.

  3. Arvi arvelee poliitikkojen kokevan alhaisen äänestysprosentin kielivän demokratian toimimattomuudesta. Varmaan näinkin mutta ovatko nukkujat tällä kohtaa oikeassa, mielestäni ei koska demokratia Suomessa on niin toimivaa kuin se yleensä voi olla. Ihanteellista demokratiaa ei ihmisten maailmassa voi olla, on vain nieltävä epäkohdat kuten keinot joilla äänestäjää pyritään vaalien alla harhaanjohtamaan kuten katteettomat lupaukset (esim vappusatanen) ja populisimi.

    Uskon että huomattava osa vaalien yli nukkuvista nukkuvat laiskuuttaan ja välipitämättömyyttään mikä on kuitenkin parempi juttu kuin äänestää jotakin ehdokasta vain sen vuoksi että hänellä on samanrotuinen koira tai kissa kun on itsellä.

    1. Kyllä se demokratia toimii samoin, olipa äänestysprosennti siiten vaikka sama kuin on ollut kirkollisvaaleissakin ( n.15% ) samat 200 edustajaa valitaan äänestysprosentista huolimatta ja sama populisinen poskivalssi raikaa Arkadianmäen herrahississä, puolueista riippumatta.
      Jos joku pystyy minulle osoittamaan, että esimerkiksi 80% äänestysaktiivisuus on demokratian kannalta parempi kuin 50%, niin silloin minä pyörrän puheeni.

  4. On se varmaan mukavaa jos alhaisella äänestysprosentilla maassamme pääsevät valtaan kommunistit.

    1. Eemeli, kyllä ne kommunistit ovat pääasiassa vallassa sellaisissa yhteiskunnissa, jossa äänestysprosentti on 100

      1. Sata tai joskus jopa yli sata prosenttia kommunisteja äänestävässä maassa ei ole vallalla demokratia vaan harvainvalta.

  5. Ketkä hyötyvät nukkuvien puolueesta kyllä se on oikeisto mutta tuo nukkuminen on osa demokratiaa

    On olemassa maita joissa on äänestyspakko siellä äänien hylkäys on paljon suurempi kun maissa jossa saa äänestää taikka nukkua vaalien yli

    Niin se hylkäämsen syy on epämääräiset töherryket vaalilipussa niin kävisi myös Suomessa terv tepivaari

    1. tepi,- en kovin suoralta kädeltä usko oikeiston hyötyvän suuresta nukkuvien määrästä, ennekuin tuodaan mustaa valkoisella että näin on.

      1. No eihän tosi asiaa tarvitse uskoa kenenkään niin se vaan on nukkuvien äänet on poissa muualta enemmän kun oikeistolta
        Mutta nukkuminen on osa demokratiaa pakko diktatuuria äänestyksissä terv tepivaari

        1. Jos Tuvo väittämäsi on totta niin mikähän olisi syy että ei oikeistolaiset ovat uneliaimpia.

          1. Se on totta koska oikeisto ei nuku vaan käyvät vaaliuurnalla koko porukka
            Ne nukkuvt ovat suurin osa työväkeä eihän se mikään salaisuus ole terv tepivaari

              1. Kun tepi sanoo, että työväki nukkuu, niin se on totuus ilman tutkimuksia

              2. Eipä siihen ole mitään sanomista niin se vaan on terv tepivaari

          2. Mistä olet tuollasta saanut tulkintaasu sanoin että oikeisto äänestää aina lähes 100 % nukkuvat on ollut perinteisesti työväestössä terv tepivaari

  6. Tiettävästi kommunistimaita on nykyään Kiina, Vietnam, Kuuba ja Laos. Venäjä ei niihin kuulu.Eikä Valko-Venäjä. Järjestetäänkö noissa kommunistimaissa edes vaaleja-en tiedä. Mutta ainakin Venäjällä ja Valko-Venäjällä saavat vallanpitäjät aina mahtavan äänisaaliin olisiko 70-80 %. Ja jossain Venäjään kuuluvassa nukkevaltiossa 90-99 %.

  7. Spekuloida voi.

    Vielä parempi olisi lähestyä nukkuvia äänestäjiä ja kysyä miksi eivät äänestä. Kuulla heidän huolia ja tuoda ne esiin.

    Tällä hetkellä Suomessakin käydään sitä samaa mitä pitkään etablisoituneissa demokratioissa: pyritään suojaamaan status quo millä keinoin vain. Pienet puolueet saavat vähemmän tukea kuin suuret, Yle käsittelee eri kriteerein puolueen iän ja koon mukaan, yms. Se on keveä versio samasta mitä republikaanit tekevät USA:ssa.

    Ongelma on tämä: demokratia ei ole status quo, vaan jatkuvasti kehittyvä prosessi. Kun demokratia pysähtyy, se kuolee. Ei nopeasti, mutta varmasti.

  8. Kyuu kansalta on tainnut mennä usko politiikkaan ja sanovat aika usein ei mun ääni mitään muuta terv tepivaari

  9. Nyt sitä vaaliroinaa alkaa tursua postilaatikon täydeltä. Mielipidesivustot ovat omakehua täynnä jne.
    Näitä seutukunnan mainoksia kun vilkaisin; sitoutumattomuus näyttää puolueiden listoilla sen kun lisääntyneen. En antaisi ääntäni koskaan ns sitoutumattomalle, tämmöisen politiikkaan pyrkijän kokisin ensisijaisesti epäluotettavana. Tavoistani poiketen, annan tällä kertaa ääneni ihan perhetutulle ja nuorehkolle henkilölle; on ihan pienestä pitäen ollut opiskelemassa tiiviisti ja sitten välittömästi työelämään. Ei ole päivääkään ollut työttömänä ja ajatuskuvionsakin oletan tuntevani.

  10. Jos demarit hiukan kanatusmittauksessa hiipui, Saramo potkaisi vasurit vauhtiin. Kyllä nyt Arvinkin puntit tutisee, kun vielä isoErkki niputtaisi molemmat yhteen ja niputtaisi nukuvien liiton mukaan. Tallaisi persut pikkupuolueeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *