On puoluejohtajia ja on ”puoluejohtajia”.
Hyväksi puoluejohtajaksi voidaan hyvällä syyllä nimetä Jussi Halla-aho.
Hän on henkilö joka pelasti puolueensa näivettymiseltä ja lapio puheenjohtajaksi noustuaan aukikaivetun haudan umpeen.
Eihän yksi mies tietenkään sotaa voittanut, mutta Jussi Halla-aho lienee ollut ainoa vaihtoehto sillä hetkellä , joka entisen vallan pystyi kaatamaan.
Ja nyt eduskunnassa istuu 39 kansanedustajaa, jotka saavat suurimman kiitoksensa lähettää Jussi Halla-ahon suuntaan ”työpaikastaan”.
No, sitten se toinen, huonompi esimerkki puoluejohtajasta, joka johdatti laumansa erämaahan oman hyvän tähden ja jos nyt haluaa ilkeä olla, niin oli aiheuttamassa potkut koko laumalleen Arkadianmäeltä.
Voidaanhan sitä tietenkin sanoa, että mitäs lähdit seuraamaan johtajaasi erämaahan, mutta kun olivat sielunsa hänelle myyneet ja luvanneet ikuista ”rakkauttaan” tälle ”vitsiniekalle”, niin hänen johdatukseensa uskottiin kuin Mooseksen kivitauluun.
Eli, kyllä puoluejohtajilla on merkitystä ja Marin on myös johtaja, joka pelasti puolueensa ja vaikka koronasta ei kyllä voida myönteiseen sävyyn ja äänenpainoin puhua, niin Marinille se toi kruunun kutreille.
Kepu taas ei tunnu löytävän johtajaa, joka kykenisi Lepikon mullan muuttamaan kullaksi ja joka onnistuisi tälle puolueen sontakärrylle perälaudan löytämään.
Ja kun laskeskelin, niin kepun viisi edellistä puheenjohtajaa ovat luopuneet tai paremminkin sanottuna luikkineet ennenaikaisesti koloihinsa, kun kaikki toimet ei oikein päivänvaloa sietäneet, tai muuten alkoi, syystä tai toisesta maa jalkojen alla poltella. Ja nyt kunniakkaaseen kaartiin saattaa joutua myös Saarikko, kovasta yrityksestään huolimatta, sillä tyhjän puhujat harvoin perivät maan, toisin sanoen, kyllä räkänokastakin mies/nainen tulee, ennenkuin tyhjän naurajasta/puhujasta.
Ja sitten kokoomuksenkin pitäisi löytää nuijanvarteen henkilö, jolla olisi niinsanoakseni ”munaa” ja joka ei hoippuisi arvoissaan aina sinne, mistä tuuli kulloitenkin hönkii.
Kokoomus ei löytänyt Helsinkiinkään pormestariehdokasta ”omistaan”, kun piti ehdokkaaksi nimetä ex-demari, joka sanoo olevansa vielä pesunkestävä Tannerlainen sosialisti.
Olipas Arvilta taas arvimainen avaus; etten sanoisi ehkä kohtuullisen kotiinvetäväkin.
Piristäväähän tämmöisiä on lukea, arvimaisen sanankäytön ja ilmaisun ryydittämänä.
No, tietenkään Arvi en aatteitasi ja ajatuksiasi ihan aivan purematta niele; esitystapasi mielestäni on uskomattoman persoonallinen.
Poliittisestikkin rehellinen tunnut olevan, mikäli nyt politiikassa ja politikoinnissa edes jotain rehellistä löytyneekään.
Kalle,- nämä minun ”tarjoiluni” eivät vedä vertoja sinun kokkaustaidoillesi ja kun niitä luen, niin vesi herahtaa kielelle.
Mutta varmasti niin politiikan kuin ruuankin suhteen voidaan sanoa, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
Katos Arvi nuo ”kokkaustaitoni” eivät ehkä ihan niinkään taitoja ole; sama koskee poliittista tietämystänikin.
Elämän varrella oppii jos oppia haluaa. Valmiiksi ”pureskeltua” tarjoavat kaikki; niin politiikassa kuin ruuanlaitossakin.
En suinkaan kiellä, että valmistaessani ruokaa mitä hyvänsä, onnistuessani, koen mielihyvää.
Toisin ehkäpolitiikassa; tuskin koskaan olen jonkin poliitikon sanomaa kokenut ”minulle hyväksi”.
Olen itsekin pohdiskellut avauksta puolueiden puheenjohtajista nimenomaan puolueensa puheenjohtajina, ei niinkään verrattuna muihin puheenjohtajiin vaan ennen kaikkea oman puolueensa puheenjohtajana.
Mielestäni kolme ehdotonta onnistujaa ovat Sari Essayah, Jussi Halla-aho ja Anna-Maja Henriksson.
Neljäntenä mainitsen ehkä hieman yllättäen Hjallis Harkimon ja huolimatta siitä, että Liike Nyt:n konsepti on varsin erilainen, ehkä jotenkin outo ja joidenkin mielestä jopa sopimaton, niin veikkaan sen omaavan kasvupotentiaalia.
SDP, Kokoomus ja Keskusta, kaikkia yhdistää kentän jakautuminen puheenjohtajan suhteen, en sillä etteikö sitä olisi kaikissa puolueissa, mutta mainituissa vanhoissa valtapuolueissa kipuilu on tällä hetkellä voimakkaampaa.
Edellinen on oma mielipiteeni politiikan aktiivisena seuraajana.
Vihreistä en oikein osaa sanoa mitään.
Minusta Essayah, Saramo / Andersson, Marin/Mäkynen ovat yli muiden. Henriksson on hyvä.
Saarikko mennyt teatteritasolle entisen puheenjohtajan Kulmunin lavasteissa irvistelijän sijasta.
Halla-ahon nuiva ja ilmeetön sisäänpäin kääntyneisyys ns. ”järkimutinoineen” on vastenmielisintä esiintymistä mitä voi olla. Tavio nolla.
Ohisalo ei ministerin vastuuasioissa eikä esiintymisessä vakuuta.
Kokoomuksen Orposta tai muista sekoilijoista eivät sanat riitä.
Harkimo on pelle.
Heikki,- kummasti vaan iso osa kansaa ei ole kanssasi samaa mieltä Jussi Halla-ahosta.
Mikan kanssa samoilla linjoilla Harkimosta, hän on konstailematon omalla tavallaan ja puhuu sellaisella kielellä jota minäkin, maan matonen ymmärrän.
Jos nyt pitää jokin pahjanpohjimmainen mainita, niin on hyvä että Vanhanen lähtee Lepsämään sahaamaan lautoja tuppeen. Suuri pettymys oli hänen ”projektinsa” kirstunvartijana.
Meillä on Arvi aivan eri kriteerit arvioida, kun en ole minkään puoleen jäsen saati fanaattinen kannattaja. Asiat yhteiskunnassa ja maailmalla ja muutostarve kokonaisympäristössä luontoineen ja siihen, ettei heikompia heitetä heitteille vaikuttavat nyt asiaan.
Inhoan kaiken vastustamista vain vastustamisen vuoksi vain mokoman parinkymmenen prosentin änkyröiden äänien saamiseksi.
Halla-aho vihastuttaa ja ihastuttaa ja onneksi on perussuomalaiset, muuten politiikassa olisi vain jees puolueita ja jees miehiä/naisia.
Koskaan ei tiedä mitä saa kun äänestää muita kuin perussuomalaisia, mutta kun perussuomalaisia äänestää, niin sitä saa mitä tilaa.
Vähitellen muutkin puolueet joutuvat liikkumaan perussuomalaisuuden linjoille ja jos ne eivät näin tekisi, niin edessä olisi pitkä korpitaival, jossa ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois…..
Persut ja Halla-aho=mi ikävyys mi hämäryys. Luoja Suomea persuilta varjelkoon.
Siinä ei nyt Eemeli rukoukset eikä loitsut auta, kun otetaan suomi takaisin teiltä, jotka olette suomineidon vaihtaneet Brysselin pitseihin.
Yritin omassa kommentissani selittää miten arvioin puheenjohtajia, mutta tavallaan tiesin sen olevan kuolemaan tuomittu ajatus.
Kommenttini oli siis puolueenjohtajista, omien puolueidensa puheenjohtajina, eikä mitään muuta.
Vasemmistoliitosta en huomannut mainita mitään, mutta oma ja osittain vapaasti puolueen sisältä kuulemani ajatus on se, että puhenjohtajisto ei ole puoleen johtamisessa ihan parhaiten onnistunut, pikimminkin puolue on hyvin pienen ja erittäin tiiviisti samanhenkisen sisäpiirin suitsissa.
Näinhän täällä useasti Mika käy, että heinien sijaan aletaankin puhumaan heinäseipäistä.
Suomi pysyy EUssa vaikka olisi Suomessa vallassa kuka hyvänsä.