Ebrahimin ja Valtaojan keskustelusta on käyty monenlaista vääntöä ja osoitettu sormella. Itse en löydä tarvetta moittia ketään, mutta haluaisin oppia keskustelun epäonnistumisesta jotain tulevia keskusteluja varten. Neuvoni tiivistyy hattuihin.
Yhdet hatut yhdessä pelissä
Kas, yhdessä hatussa lukee hiljainen kuuntelija, toisessa lukee määrätietoinen julistaja. Yksi hattu ohjeistaa suhtautumaan kanssakeskustelijaan potentiaalisena liittolaisena, toinen vihollisena. Yksi hattu kertoo keskustelusta jossa haetaan voittajaa, toinen keskustelusta jossa haetaan yhteistä ratkaisua.
Esimerkiksi vaaleja edeltävissä debateissa on selvää, että osallistujat varustetaan terävää voittoa hakeavalla taistelijan hatulla. Pieni sanan säilän heiluttelu terävästikin on täysin sopivaa sellaisessa kohdin, sillä joka ikisellä on samanlainen hattu.
Ongelma alkaa siitä, kun eri osallistujilla on eri hatut. Jos yhden hattu on kylmän ratkaisukeskinen tieteilijä ja toisen hattu on humanistisiin kulmiin pohjautuva taistelija, on ongelmaan törmääminen varmaa. Lähes aina, kun keskustelu menee metsään, se johtuu juuri tästä hattujen erosta. Kaksi keskustelijaa, kahdet säännöt, kahdet tavoitteet, yksi varma epäonnistuminen.
Haluaisin rohkaista toimittajia käymään ennalta keskustelijoiden kanssa mietiskelyä myös hatuista, eikä ainoastaan keskustelun aihepiireistä. Luokaa ilmapiiri, jossa säännöt ovat samat, tavoitteet yhtenevät. Se ei suinkaan tarkoita että asioista pitäisi olla samaa mieltä, mutta se tarkoittaa että mielipiteet ottelevat samalla kentällä ja pelaava samalla pallolla.
Toimituksessa ja työpaikalla
Sama toki pätee moneen muuhunkin keskusteluun, yhdistyksen kokouksista firman palavereihin: jos keskustelun periaatteet selviävät vasta lopussa, voit olla varmaa että aika moni on sitä ennen tippunut kärryiltä.
En siis sano että välttäkää sanaa x, kunnioittakaa asennetta y tai keskustelkaa tavalla z. Sanon vaan, että sopikaa pelin henki etukäteen. Ehkä siitä olisi apua.
