Eräs mies

Tämä tapahtui silloin nuoruudessani, kun televisio ei näkynyt vielä täällä Lapin perillä ja kun suuret savotat olivat lopuillaan ja kun talon ovella oleva luuta kertoi, ettei ketään ollut kotona.

Eräänä syyskesän iltana meille tuli harmaapäinen kulkujätkä (savotasta toiseen kiertäviä metsätyömiehiä sanottiin silloin kulkujätkiksi). Mies kysyi saisiko hän olla talossa yötä. Mies sai luvan yöpyä talossa. Mies oli kovasti hiljainen ja minä, joka olen aina ollut utelias kaikesta mitä on ja tapahtuu maan ja taivaan välillä, olin lievästi sanoen kiinnostunut tämän hiljaisen miehen elämäntarinasta: miksi noin vanha mies ei ole jo vanhainkodissa? Miten se jaksaa vielä tehdä pöllejä? Mistä päin Suomea se on kotoisin?

Isosisä, minä ja vieras nukuimme samassa huoneessa. Siinä nukkumaan laitellessa vieras ja isoisä vaihtoivat muutaman sanan. Ymmärtelin, että molemmat olivat sodan kokeneita miehiä. Eivät ne paljoa puhelleet. Vaistosin että vieras oli jotenkin melankolinen, jos olisin silloin sellaista termiä ymmärtänyt.

 

Tuli aamu. Ämmi oli lypsyllä ja vieras mies ja äiji istuivat kahvipöydässä. Pöydässä oli voita leipää, suolapalaa ja känttyäkin. Äiji kehotti vierasta kastamaan. Vieras joi kahvinsa, kastoi ja oli jotenkin levottoman oloinen. Seurasin syrjästä ja olin tikahtua uteliaisuuteen. Mietin lapsentajullani, että tuollakin yksilöllä, jonka nimeä en edes  tiedä, on oma historiansa ja tarinansa.

Vieras hankkiutui lähtöön. Sillä oli reppunsa porstuassa. Mies nosti repun selkäänsä, oli jo lähdössä, mutta kääntyi takaisin ja kysyi keittiön ovella: ”Missä on lähin savotta?” Äiji vastasi että Karhulassa (paikka oli meiltä noin seitsemänkymmentä kilometriä pohjoiseen). Mies kysyy: ”Onko Kallon ja Kaukosen välillä mitään isompaa jokea?” Äiji vastasi, että puolimatkassa on Lainiojoki. Mies sanoi: ”Minä hyppään sitten siihen!”

Mieheltä pääsi nyyhkäisy, mutta hän kokosi nopeasti itsensä ja itselleen suuttuneena lähti ripeästi ovesta ulos.

Menin kamariin katsomaan miehen menoa maantielle. Selässä oli laiha reppu, josta pilkisti esiin kirves ja puupäisen pokasahan pokat. Minä tunsin sanomatonta sääliä miesparkaa kohtaan ja mietin: onko se ryypännyt rahansa, niin ettei ole varaa linja-autokyytiin, vai miten se oli noin epätoivoinen? Mies pääsi maantielle ja lähti talsimaan Kaukosta kohti. Menin takaisin keittiöön ja sanoin äijille:”Hyppääköhän se oikeasti Lainiojokeen?”

En unohda koskaan äijin katsetta. Hän ei sanonut sanaakaan eikä hänen tarvinnutkaan sanoa. Siinä katosi aika ja sukupolvien välinen kuilu, vanhan ja nuoren sielut kohtasivat toisensa ja viesti oli: näin helvetin kovaa voi ihmisen elämä joskus olla, ja tästä ei sitten puhuta.

 

En ole siitä asiasta puhunutkaan ennen kuin joskus 1990-luvulla, kun kirjoitin tästä tapahtumasta paikalliseen kulttuurilehteen. Siinä ilmaisin myös sen, että tuskin se harmaapäinen kulkujätkä niin vanhan vanha oli, oli ollut vain huonon katon alla.

 

 

Laiton uhkaus vai ”laiton uhkaus”

”Laittomasta uhkauksesta tulee 1.10.2021 virallisen syytteen alainen rikos, kun uhkaus kohdistuu henkilöön, hänen työtehtävänsä tai  julkisen luottamistehtävänsä vuoksi. Lainmuutos tehostaa puuttumista maalittamiseen ja muuhun laittomaan uhkailuun.” -Iltalehti 29.9.2021.

”Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen teki eilen 29.9. päätöksen olla syyttämättä vasemmistoliiton entistä toiminnanjohtajaa Misha Dellingeria tämän Twitter-tililtä lähetetyistä viesteistä.

Vasemmistopoliitikon hallinnoimalla Twitter-tililllä on vuosina 2016-2017 julkaistu useita viestejä, joissa yllytetään tappamaan ja tuhoamaan.

Vuonna 2016 tilillä julkaistiin päivitys, jonka mukaan ilmastonmuutoksen kieltäjät tulisi ampua. Samana vuonna julkaistun toisen päivityksen mukaan kirjoittaja toteaa: ”Minulla on oikeus tappaa itsepuolustuksen nimissä. Fasistien tappamisessa on kyse itsepuolustuksesta.” Viestit on julkaistu englannin kielellä.

Tililtä lähetetyissä muissa kirjoituksissa myös mainitaan nimeltä perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä europarlamentaarikko Laura Huhtasaari. Epäsuorasti siis myös nimeltä mainitut henkilöt on yhdistetty tappamiskehotuksiin.” – Suomen Uutiset 30.9.2021.


Miksi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen teki päätöksensä juuri 29.9. eikä sitä ennen, olivathan oletetut rikokset tapahtuneet jo useita vuosia sitten. Entä mitä hän muka olisi hävinnyt, jos hän olisi tehnyt päätöksensä 1.10.2021 tai sen jälkeen.?

 

 

 

Elokapina tuleekos meille tammikapina taikka helmikapina

En usko että näitä kahta tulisi kovinkaan suuressa mitassa kun maassa on jäätä ja lunta ainakin maa on aikas kylmän oloinen istua

Mutta mistä senkään tietää ennenkuin kun on tuo tammi taikka helmikapina aikakin

Eikä nuot muutoinkaan ole kovin järjellä mietitty olipa kapina mikä hyvänsä jos asiaa olisi mielen ilmaisuun asiaa voi jonkun verran miettiä

Sitten toinen asia on muka ilmaston vaikutus asiaan vaikka me Suomessa olisimme kun  kusi sukassa

Emmekä  päästäisi ainuttakaaan pierua olisiko maailma parempi ilmaston laadussa tuskinpa olisi

Koko maailman pitäisi ensin alkaa tekeen jotain mikä siihen ilmastoon vaikuttaa

Mutta kun ei sekään muissa maissa ei onnistu ja vaikka ne meillä onnistus onnistuuko muilla

Epäilen suuresti asiaa enkä varmaan ole ainoa

Siksi syön punaista lihaa juon täysmaitoa ja annan perän soitella omia sävelmiään

Vaikka surkeita ne sävelet ovatkin  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Miksi yhteiskunta painostaa nuoria

Mielestäni tuollaseen asiaan ei pidä kenenkään kirjoitella yhtään mitään koska sillä on isot vaikutteet nuorien ihmisten tekemisestä

Kyllä meillä sanotaan helposti miksi ei vauvaa ole ei edes tulossa siinä voi kukin miettiä mikä se syy on todellisuudessa

En usko että nuoret vois edes miettiä kun asumisesta työpaikasta ei ole minkään asteen vaikutetta niin kun ei asiaa tarvii miettiä

Kun kumpaankaan ei ole varmuutta kun n puoleksi vuodeksi en yhtään ihmettele ettei vauvat paljonkaan kiinnostas siinä vaiheessa

Siinä sitten vielä jotkut kirjoittaa miksi ei essun nauhat ole jo kireellä ootte ollut  aviossa jo kaksi vuotta

Eihän tuo ole oikeasti mikään suuri ihme vaikka se monia kiinnostaa aivan liian kanssa

Mutta kaikki tuo menee nuorien arvosteluun asiassa joka on heidän ihan omansa olkoot yhteiskunnan tarpeet ihan mitä vaan

Olkoot nuorien valinta mikä hyvänsä se on pelkästään nuorien valinta kaikki muu on turhaa höpinää

Suoraan kun saanoo se on henkistä painostusta joka asiassa arvostelee lapsista taikka niiden puutteesta seommoro tepivaari kirjoitti  Teuvo Mast

Somettamisen säännöt?

Aika-ajoin asia tulee mieleen vasta kun on painanut entteriä?
– Pitäiskö näillä palstoilla aina olla varoitus ja opastus
sekä kielletyt sanat punaisella etten ylitä rajoja?
– Valko-Venäjällä kymmeniä kiinni somekommenttien takia
kirjoittaa AL tänään sivu A29.
– Virkamiehiä ei saa solvata eikä vihaa saa lietsoa.
– Onneksi Suomessa polisikaan ei syyllisty voiman käyttöön
vaan kantavat niskoittelijat hellävaraisesti pois Mannerheimintieltä
sillä ajotiellä istuminen saattaa olla vaarallista?
– Meillä on hyvä hallitus ja hyvät virkamiehet en moiti heitä.

Ajatuksia Elokapinan tiimoilta

 

Suomalaiset ovat urputtajakansaa. Kuljetaan nyrkit taskussa ja hoetaan; ”kyllä kirveellä olisi töitä”, ”pitäis lähteä eduskuntaan ja näyttää herroille”, ”muualla maailmassa pysäytetään joukkoliikenne, kerran muu ei auta” ja ”otettas vaikka Ranskan keltaliiveistä mallia”.

Eli suomalaiset ovat sisäänlämpiäviä murisijoita, kun muualla tartutaan toimeen, onko näin? Vai onko niin, että protestin ja mielenosoituksen kohde on väärä tai liian kaukainen omasta elämästä tässä ja nyt?

Elokapina, jolla halutaan hallituksen julistavan ilmastohätätilan, luulisi olevan ”mannaa” eduskunnan oppositiolle. Oppositio kun on yrittänyt kaataa hallituksen päälle kaiken mahdollisen maan ja taivaan välillä. Eikö siis kansanedustaja Sebastian Tynkkysen ja muiden puoluetovereiden olettaisi riemusta kiljuen olevan mukana istumassa Mannerheimin tiellä!!

Käsittääkseni Sebastian oli peukuttamassa kyseisen tien tukkimista turverekkamiekkarin ja autoilijoiden protestissa, miksi, jos kerran liikenteen pysäyttäminen noin kovin riepoo Elokapinan osalta? Eräs syy on aiheen ”käsinkosketeltavuus”. Ihmisten on vaikeaa hahmottaa asioita kauas tulevaisuuteen. Toinen syy on poliitikkojen ”irtopisteiden” kalastelu ja tämän tietää aivan hyvin myös Tynkkynen aatetovereineen.

On helpompaa vastustaa valtion velan kasvua, kuin suurta tuntematonta, josta ei edes olla yksimielisiä ja olemme jo maan povessa kun ja jos ilmastonmuutos toteutuu. Politiikka on vaikea laji. Tehdä poliittisia ratkaisuja päivänpolttaviin ongelmiin, niiden ratkomisiin oikeudenmukaisesti. Toisaalta taas hahmottaa tulevaisuutta kauas huomisesta.

Mikä on luonnon kantokyky? Entä jos/kun maapallo ei kestä nykyistä kulutusta? Alueet kuihtuvat ja kansainvaellukset alkavat kohti pohjolaa elinkelpoisuuden toivossa? Kykeneekö kapitalismi enää uusiutumaan niin, että se löytää keinot kääntää kelkkaa kestävävään kehitykseen? Ei kykene, väitän.

Ei politiikan kauaskantoisuuteen näkeminen ja toimiminen tarkoita, etteikö pidä olla ajan hermolla ihmisten ongelmissa, heidän taloudellisissa tuskissa ja monissa yhteiskunnan byrokraattisten vaikeuksien ratkomisissa.

Palatakseni vielä Elokapinaan. Me vanhat jäärät syytämme ja arvostelemme passiivisia nuoria, jotka on pilattu tietotekniikalla, eikä liikkuminen saati yhteiskunnalliset asiat heitä kiinnosta. Eikö me tätä ole kaivattu, että nyt kiinnostaa ja ovat ryhtyneen tuumasta toimeen!

PS:

Olen koko aikuisikäni ollut mielenosoituksissa tukkimassa Mannerheimin tietä, milloin mistäkin syystä. Ei yhteiskunta tai Helsinki ole niihin kaatuneet. Olen onnellinen, että olen mielenosoituksienkin kautta voinut vaikuttaa hyvinvointivaltion kehittämisessä. Ja kuulkaa, olin viime valtuustokaudella taustalla ja myös mukana mielenosoituksessa oman sairaalamme puolesta. Kaduttaa vain, ettemme hoksanneet pysäyttää liikennettä istumalla Kihniön raitilla – olisimme ainakin yhden tai kahden autoilijan mielen pahoittaneet. Mutta näkyvyyttä totta tosiaan olisimme saaneet ja sehän asian viemiselle eteenpäin on se tärkein kohde.

.

Käyn Ahon laitaa minä ….Venäjän maksamana…

”Suomessa vieraileva tunnettu Venäjä-journalisti Catherine Belton on kirjoittanut kriitikoiden ylistämän teoksen ”Putinin sisäpiirissä”, jossa hän avaa Venäjän presidentin vallankäyttöä kulissien takana. Belton varoittaa nyt Venäjän voimakkaista poliittisista ja taloudellisista vaikutusyrityksistä lännessä – myös Suomessa. Belton esittää haastattelussamme myös suorasanaista kritiikkiä entiselle pääministerille Esko Aholle tämän läheisistä Venäjä-suhteista. ” (MTV)

LM: Esko Aho tavoittelee jatkokautta pakotelistalla olevassa venäläispankissa

”Sberbank on ollut Yhdysvaltojen  ja EU:n pakotelistalla vuodesta 2014 lähtien.” ( IL)

Esko Aho vetämään Suomen oligarkki-toimistoa – Kokkila: Suurenmoinen mies

”Elinkeinoelämä niputti torstaina kaiken Venäjän-edunvalvontansa yhteen. Entinen pääministeri Esko Aho pestattiin pomoksi.” (Talouselämä 2013)

 

Käy mielessä jotta onko Venäjä vaikuttamassa Suomen tuleviin presidentinvaaleihin masinoimalla tätä hyvin uskollista Venäjä ystävää ehdokkaaksi. En yhtään ihmettele jos näin on. Aholla on enemmän intressejä elää Venäjän syleilyssä kuin muilla mahdollisilla ehdokkailla ja tämä olisi hyvä myyrä Venäjälle EU:n sisällä. Pakotteita Aho Venäjää vastaan ei juuri halua vaan päinvastoin ajaa heille mahdollisimman väljää poliittista tilaa länteen sekä on mahdollisesti useamman oligarkin vaikutuksen alainen.

Katsokaa vaan niin ehdokkaana tämä on ja vaaleihin tulee vaikuttamaan voimakkaasti Venäjä….nykyajan Otto-Wille Kuusinen.