Tällä kertaa kolumnin aiheeksi löytyivät haasteet vastuun katoamisesta hankintaketjujen varrella. Juuri tämä juttu päätyi julkaisuun tällä viikolla Twitter-kyselyn pohjalla. Tuttuun tapaan sama sisältö kuunneltavissa ja luettavissa, oman maun mukaan.
Sähkön kantaverkoissa siirretään sähköä erittäin korkealla jännitteellä siirtohäviöiden välttämiseksi. Siirtohäviöiden laskeminen, huomiointi ja minimointi esimerkiksi sähkö- ja kaukolämpöverkoissa ovat tarkkaa tiedettä. Energiayhtiöt pyrkivät luonnollisesti tehokkuuteen ja uusia ratkaisuja häviöiden vähentämiseksi otetaan kernaasti käyttöön.
Jos energiansiirrossa matkan varrella tapahtuvat häviöt tunnetaan erinomaisesti, samaa ei voi sanoa pitkistä hankintaketjuista. Ilmiö, jota voisi kutsua vaikkapa hankintaketjun vastuuhäviöksi, ei juurikaan herätä kiinnostua eikä keskustelua. Mielestäni häviöt siinä ketjussa ovat sen verran suuret ja luonteeltaan ikävät, että ehkäpä sallitte muutaman rivin tekstiä huomion keräämiseksi.
Esimerkkitapauksessa yritys, julkisen sektorin laitos tai muu yhteisö päättää hankkia tietojärjestelmän tehostamaan toimintaansa. Yhteisö palkkaa konsulttiyritys A:n kartoittamaan tarpeet ja suorittamaan kilpailutuksen. Voittajaksi valitaan yritys B:n ratkaisu, joka perustuu yritys C:n runkoteknologian pohjalle. Ratkaisun infrastruktuuria ja alustaa hoitaa yritys D, joka käyttää yritys E:n konesaleja. Usein projektissa on paljon enemmän osapuolia, mutta jo tämä esimerkki riittää.
Hankinnan tekevällä yhteisöllä on halu toimia vastuullisesti. He pitävät työntekijöistään erinomaista huolta, huolehtivat tarkkaan yhteiskuntavelvoitteistaan ja käyttävät vain päästötöntä energiaa toiminnassaan. On mahdollista, joskin harvinaista, että konsulttiyritys A:n valinnassa ovat vastuullisuuskysymykset myös painaneet. On jo äärimmäisen epätodennäköistä nähdä edes yhtä listan vastuullisuuskriteereistä osana kilpailutuskriteerejä, saati että sille annettaisiin merkittävää painoarvoa tai että se ulotettaisiin koko ketjuun. Kun asiasta kysyn, yleisin vastaus on ettei asiaa ole tullut ajateltuakaan. Jos kysyn erittäin epävirallisesti, todetaan että se on turhaa hommaa koska vastuullisuuspisteet julkisuuden silmin saa vähemmälläkin vaivalla.
On äärimmäisen suuri todennäköisyys, että esimerkin hankintaketjun matkalla vastuullisuus ehtii valumaan kuin vesi hanhen selästä. Ongelmat ovat tuttuja monella alalla, mutta keskityn nyt itselleni tuttuun tietotekniikan alaan ja kaivaudun ilmiöön hieman syvemmälle. Monet merkittävät alan toimijat omaavat joko kyseenalaisen tai jopa sysimustan vastuullisuustodistuksen. Laajoja ongelmia on yhteiskuntavastuissa, verovelvoitteiden hoidossa, työntekijöiden oikeuksissa kuten myös ympäristön ja ilmaston näkökulmissa. Tänä päivänä on vaarallisen helppoa ostaa tietotekninen laite, joka on valmistettu orjuutettujen uiguurien toimesta hiilivoimalla. Ongelmia on eri muodoissa halki kentän, alustafirmoista konsulttitaloihin, laitteistoista ohjelmistoihin.
Yhtenä hyvin tunnettuna tietotekniikan vastuullisuuskeskustelun aiheena voidaan pitää pilvipalveluntarjoajia, joita edellä kuvataan yrityksenä E. Useat tahot tutkivat aktiivisesti alan yrityksiä ympäristövastuun näkökulmasta. Ympäristöjärjestö Greenpeacen säännöllisessä katsauksessa alan suurimpien toimijoiden tilanne tiivistetään päästönumeroina sekä sarjalla liikennevaloja. Tuoreimmassa raportissa Google saa parhaana kolme vihreää valoa yhteensä viidestä eri kohdasta. Lisäksi heille tulee yksi keltainen ja yksi punainen valo. Microsoftille tule kaksi vihreää, yksi keltainen ja kaksi punaista valoa. Markkinajohtaja Amazon saa tasaisimman tuloksen: viisi punaista liikennevaloa ja ylivoimaisesti suurimmat päästönumerot.
Pidän yksinomaan kehujen arvoisena maamme sitoutumista johtoaseman hakemiseen ympäristön ja ilmaston suojelussa. Olemme tehneet paljon oikein ja lukuisat päästöt ovat jo pitkään olleet laskusuunnassa. Suomessa toimivat pilvitarjonnan konesalit, sekä kotimaiset että kansainvälisesti omistetut, ovat esimerkillisen energiatehokkaita ja käytetty energia päästötöntä. Niin hukkalämmön uusiokäyttö kuin jäähdytystehon hakeminen vesistöistä ovat meillä standardi, ei poikkeus. Globaali kilpailu kuitenkin ylittää maan rajat ja usein julkisen sektorin palveluitakin pyöritetään ulkomaisissa konesaleissa, usein juuri niissä jotka toimivat fossiilisilla polttoaineilla.
Vastuullisuushäviön seuraaminen on monin verroin vaikeampaa kuin sähköverkon siirtohäviön, joka sekin vaatii korkean asteen huippuosaamista. Se on kuitenkin aihe, jossa voisimme mielestäni myös olla globaaleja johtajia. Voimme näyttää esimerkkiä valtiona, joka ei suostu digitalisoitumaan hiilivoimalla. Jos saamme EU:n kautta muitakin mukaan, voimme muuttaa markkinan pelisääntöjä. Tällöin yhä suuremmat toimijat huomaavat, että saastuttamalla menettää kauppoja. Vähä kerrallaan voimme muuttaa myös tietotekniikan hankintaketjuissa saastuttamisen niin kalliiksi, ettei sitä enää haluta tehdä. EU on on sen kokoinen toimija, että sillä voi olla suuri vaikutus em. liikennevalojen väreihin.
Elintärkeän ilmastonäkökulman lisäksi voimme lisätä kilpailutuksen vaatimuslistalle muitakin kohtia. Tietoteknisten laitteiden osalta voimme vaadia huollettavuutta ja pitkäikäisyyttä, työntekijöiden kohtelussa oikeutta liittoutua sekä yhteiskuntavastuussa aggressiivisen verosuunnittelun eliminointia. Erityisen suuresti allekirjoittanutta painaa yritysten henkilöstöpolitiikan inhimillisyys ja kyky hyväksyä työntekijöiden pariin myös aliedustettuja ryhmiä sekä erilaisia vähemmistöjä. EU:n kilpailulainsäädäntö sallii vastuullisuuskriteerien lisäämisen, kunhan vain ehdot ovat kaikille toimijoille samat.
Jatkakaamme siis hyvin aloitettua työtä reilummin toimivan maailman puolesta kiinnittämällä huomiomme hankintaketjujen vastuuhäviöihin. Hyvässä lykyssä löydämme taas yhden aiheen, jossa voimme näyttää globaalia mallia askelmerkeissä kohti kestävämpää kehitystä.
