Annan vain vihjeen siitä, mikä verojen ja julkislaitosten tehtävä, koska se on hämärtynyt

Vihje vain siksi, ettei minua syytetä heti punapelleksi, kommunistisi tai punavihreäksi vasuriksi. Syyttelyn voi ohjata myöhemmin alla oleville. En anna linkkiäkään, etteivät linkkiviidakoiden valtiaat, tarzanit koe kateellisuutta.  Enkä kopioi näyttämällä kirjoituksia ikään kuin omina viisauksinani.  Vaatii hiukan viitseliäisyyttä, jos kiinnostaa nähdä, mitä huu-haata meille toinen äärilaita, valkopestyt lipeäsuut yrittävät vakuutella.

Vihje epäuskoisille, että  niin minut kuin lähes kaikki meidät hoidetaan verovaroin aina hedelmöityksestä syntymään ja  saattohoidon kautta  julkisessa omistuksessa olevalle hautuumaalle ja jälkeläisille vielä paremmat oikeudet, jos ahneet lipeäsuut pesevät suunsa .

Etsi 23.5. 2021 AL:stä s. B 11 Lisäpöytäkirja; ” Yhtä köyttä vedetään eri suuntiin”/ Kari Huoviala

Etsi  21.5.2021 APU-lehti Uuninpankopoika : ”Hyvinvointivaltio ja verot” / Saku Timonen

Paljastan: olen kirjoittajien kanssa täysin samaa mieltä- siis meitä kolmea ainakin voi syyttää punavihreiksi vasuripelleiksi !

Ahti suo antejaan.

Monasti puhutaan, että ei tarvita kuin yksi mätä omena koriin, niin se pilaa koko sadon.

Työpaikoilla, koululuokissa ja sähköisen median puoleltakin näitä löytyy, ainakin poliittisen debatin osastolla, joka kiiluvasilmäisesti, säännöistä piittaamatta ja ”oman käden oikeudella” puolustaa reviiriään.

Saatan olla väärässäkin ja olla ehkä liian herkkähipiäinen, mutta jos olen tällaiseen päätelmään tullut, niin saa kai siitä mainita, koska saattaa olla, että muut eivät näin koe.

Mutta sitten ”asiaan”.

On sanonta, että ei niin hidasta kalamiestä, että ei affenen kutuun kerkiäisi pitää kyllä kutinsa, sillä kuukauden päivät olen jo näitä kutevia raitapaitoja katiskoistanut ”pelastanut”.

 

 

Kyllä kyseessä on kertaluontoinen ja tarkkaan rajattu paketti – tai sitten ei

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007993896.html

”Kommentti: Hups, mitä tulikaan luvattua – EU:n elvytysrahasto onkin jo yli 800 miljardia eikä enää 750 miljardia euroa”

Tuosta 750 miljsrdin summasta on puhuttu puhtaana totuutrna, mutta ei se ollutkaan sitä.

Maittain jaettava rahsummakaan ei ole tarkkaan määrätty, vaan muuttuu jatkuvasti.

Kertluontoisuuskin on sitä, että tämä tietty paketti on se yksinkertainen, mutta toisia samanlaisia suunnitellaan jo

Ja niin edelleen.

Suomen hallitus huijasi kaikin keinoin ajaessaan tuon paketin läpi ja tulemme siitä unauksesta maksamaan todella paljon.

Myös paketin sisällön neuvotteli neuvottelukokematon ja surkean tuloksen saavuttanut puna-Marin, joka suuna päänä kehuu surkeaa tulostaan.

 

Muistelen, kuten ennekin…

Joskus, 1975-78, asuin Hatanpäänhovissa. Tuohon aikaan teini-ikä painoi päälle.

Se pakkautui aivoihin kuin menstruaatio.

Se minulla oli .

Hatanpäänhovissa meitä teinejä oli paljon.

Meitä kutsuttiin raggareiksi.

Teimme pahaa, ja meidän alueellemme ei tullut kukaan.

Turpaan tuli.

Kuuntelimme musiikkia, josta henkilökohtaisesti en koskaan pitänyt, eli fiftari musaa.

Naiivisti näytin, mistä itse pidin musasta, levyni rikottiin.

Proge, klassinen, jazz, blues, reggae…

Niistä pidin. Rock,roll, tykkäsin kovasti. Aito oikea.

Mutta olin osanen raggareita. En pitänyt väkivallasta, mutta tein niin joukkojen painostuksesta.

Olin 16v kun sain pimppiä ekan kerran. Hän oli äiti( ei minun) 24 vuotias.

Hänellä oli oma mies, ja lapsi, mutta halusi minua (siis nainen).

Mitä 16 vuotias voi antaa, muuta kuin panna?

Ei paljon muuta.

Enhän tiennyt mitä itsekään halusin elämältä, joka oli ihan aluillaan.

Erkaannuin Rantaperkiön raggareista, kun sain pillua.

Nainen oli ja on edelleenkin ihana asia minulle.

Minulla oli oma musa, joka poikkesi raggareiden musiikin mausta. En ollut väkivaltainen.

Tykkäsin naisista, kuten vieläkin. Raggareiden ihastukset olivat ja on varmaan edelleen autot.

Kyllä minäkin tykkään autoista. Vanhoista autoista, jenkkiautoista, prätkistä.

Luulisin, että raggarit rakastaa, kuten minäkin. Tänäkin päivänä.

En lyö, jos ei ole tarve.

Autot on mun rakkaus, ja prätkät, ja ihan ensin mun rakkaani on mun vaimoni (nainen).

Teen aina ensin mitä hän haluaa, sitten kaikki muu.

Osanottoni Unilukkarille ja suomen kansalle.

Ei voi suomessa kovin pahasti asiat olla viturallaan, kun Lennu koiran kuolema on ykkösaiheena tänään.

Kas kun ei jo suruliputeta ja kilkutella kirkonkelloja valtion päämiestä kohdanneesta surusta.

Nyt kun ei Marin ole naisasasianaisena hokemassa ja kauhistelemassa kuinka alistavasti ja halveksivasti uroot heitä kohtelee ja heihin suhtautuu, niin kyllä tämä Lennu hyvin täyttää sen Marinin jättämän puutteen tälläkertaa, mutta eiköhän hänet pian taas nähdä suomalaisen foguemedian sivuilla päivittelemässä kuinka kurjaa naisten elämä suomessa on.

Matopeliterapiaa

Äsken tuli telkusta ohjelma tietokonepelien vaikutuksista aivoihin. Testeissä havaittiin peliä pelanneiden havaintokyky paremmaksi kuin pelaamattomilla. Kun pelaamattomat alkoivat pelata, niin heidän havaintokykynsä kehittyi.

Viimeinen versio Nokian kännyköiden matopelistä oli jo monipuolinen aivoterapiaväline. Siinä kenttää kiertävä mato kasvaa pituutta napsiessaan erinäköisiä hedelmiä ja vastaavasti lyhenee törmätessään myrkyllisiin kohteisiin. Törmäys omaan häntäänkin lyhentää matoa. Ei siis pidä pilata saavutuksiaan hutiloimalla.
– koska kerrallaan näkyy vain noin neljännes kentästä, niin muistia tarvitaan
– koska peliaika on vain 2 minuuttia, tulee järkeillä ajan käyttö
– salamapaketit lisäävät vauhtia ja madon pituutta, mutta lisäävät törmäysvaaraa, riskienhallinta
– etanat hidastavat, mutta antavat pituutta enemmän kuin hedelmät, hyödyn arviointi
– törmäykset kiviin ja kentän laitoihin hidastaa, huolellisuus korostuu
– kentällä on vaarattomia ja samalla hyödyttömiä kohteita, joiden yli voi oikaista, aivot oppivat sivuuttamaan toisarvoiset tekijät
——-
Eri pelikerroilla on erilaiset saalismahdollisuudet ja erilaiset vaarat ja esteet, ymmärrys elämää kohtaan lisääntyy
——-
Perustason jälkeen on mahdollisuus edetä pelikentille, jotka ovat sokkeloisia, ansoina ovat umpiperät, joihin joutuminen tietää konkurssia, jonka jälkeen on mahdollisuus alkaa uusi elämä uuden pelin muodossa.
——
Nerokas peli aivojen kehittämiseksi.

Vanhaselle viisikko ostaa lähtiäislahjaksi hamekankaan kiitokseksi.

Nyt ne Vanhasen ”polvet” sitten eivät enään kestäneetkään ja ihmekkös tuo, kun joutui polviasennossa viisikon edessä nöyristelemään.

Vanhanen siis jäättää tyhjän rahakirstunsa vartioinnin ensiviikolla ja lähtee taas sahaamaan lautojaan tuppeen ja syömään uuniperunoita uuden kurkihirtensä alle.

Saarikko tulee varmasti tilalle ja jos puhumalla pehmoisi kirstu täyttyy, niin Saarikko sen kyllä täyttää hetkessä.

Mutta ei se kepun vaihtaminen toiseen kepuun tuo muutosta ainakaan parempaan, samaa pas… mutta eri paperissa.

 

Vararengas nykyautoissa.

Varsin moni lienee huomannut uuden auton ostettuaan. Vararengas: varsin usein artikkelikuvan näköinen ”viritelmä”.

Itseasiassa auton ensiapuvarustus rengasrikkoon; minikompressori, ruuvattava vetokoukku, pari sulaketta ja ristipää/talttapääruuvari.

Ei muuten mikään kovin uusi asia.

Vaimo kiikutti eilen sisälle ja kysäisi, mikä tämä on? Kerroin, vaimo ihmetteli; mitenkäs tämä sitten asennetaan?

Minäpä kerroin, saatesanoilla, älä edes yritä.

V 95-mallisessa Volvossanikaan; 14tn kuormuri, ei vararengasta, eikä sen paikkaakaan ollut, oli vain jumalattoman iso rengasvaahtopullo, vaan ei kompressoria. Sittemmin oli kun teetin ilmasäiliöön sopivan jatkoletkun (6m) ja nyt sitten oli kompressorikin.

Kehitys kulkee; vai kulkeeko?

 

Hoi ystävät, Nixonin kampanja meni jo

Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Yhdysvalloissa oli dilemma: miten olla mustia vastaan olematta mustia vastaan. Ratkaisu löytyi huumeiden vastaisesta sodasta, jolla voitiin hyökätä mustia vastaan epäsuorasti. Sotaa ei suunniteltu terveydenhuollon, huumeiden tai yhteiskuntatieteiden asiantuntijoiden toimesta, vaan ainoastaan vaalitaktisista syistä. Silti käymme sitä sotaa täälläkin yhä tänäkin päivänä. Edelleen turhaan.

Tämäkin blogaus on kuntavaalikampanjaan liittyvä, eli härskiä propagandaa.

Haitat kuriin

Iso osa huumepolitiikasta on valtakunnallista ja sillä tasolla olisi syytä luottaa vähitellen asiantuntijoihin. Nyt on kuntavaalien aika, joten olisi tärkeää puhua siitä mitä voimme tehdä vaikkapa Tampereella. Yksi tärkeä kokeiltava asia ovat huumeiden käyttöhuoneet, joilla on selkeästi rikollisuutta ja tarpeettomia kuolemia vähentäviä vaikutuksia. Toki näissä pitää olla vahva kytkös sosiaalitoimeen ja vieroitushoidon palveluihin, että niistä saadaan haluttu tulos. Tie huumeista ulos pitää olla aina tarjolla, viiveettä ja tehokkaasti. Vieroituspalveluita tarjoavista toimijoista pitää etsiä tehokkaimmat, jotta rahalle saadaan vastinetta. Pieni lisäinvestointi on järkevää, sillä henkilön saaminen takaisin yhteiskunnan rattaille tienaa itsensä takaisin nopeasti.

Vaarattomia huumeita ei ole ja niiden haittojen vähättely on vastuutonta typeryyttä. Huumeista ja niiden vaaroista ei kuitenkaan päästä eroon moralisoimalla ja hippejä pamputtamalla. Tämä tauti yhteiskunnassa pitää parantaa ja harva tauti paranee potkimalla avoimeen haavaan. Joko voitamme moraalisen sodan tai ratkaisemme huumeongelman. Valitse yksi.

On myös viisasta katsoa eteenpäin. On yliopistokaupungilta järkevää investoida aiheen tutkimukseen. En edelleenkään väitä huumeita vaarattomaksi, mutta on jo merkkejä että monista nykyään laittomista aineista voisi olla lääkekäytössä avuksi. Parkinsonin tauti ja MS-tauti ovat esimerkkejä aiheista, joissa kannabis saattaa tarjota paremman hoidon vähemmin ongelmin kuin nykyiset lääkkeet. Joissain länsimaissa se on jo ensisijainen lääke. Vastaavasti LSD-johdannaisista on löytynyt joissain tutkimuksissa pitkäaikaista apua vakavaan masennukseen. Onko näin vai ei, se ei selviä ilman tutkimusta. Ollaan mieluummin kehityksen kärjessä kuin perässä.

Sormella osoittelu ei auta

Tampereen kokoisessa kylänpahasessakin on pieni kokoelma erinäisiä haasteita ja kieltämättä huumeet ovat yksi niistä. Olen nähnyt liian usein liian läheltä liian paljon huumerikollisuutta. Kaikki, mitä olemme toistaiseksi tehneet, on epäonnistunut. Huumeiden käyttäjien osoittelu sormella ja syyllistäminen kaikesta pitää vain heidät kauempana avun parista. Kun strategia on yksinkertaisesti epäonnistunut näin pahasti, tarvitaan uusi strategia tilalle. Mitä nopeammin sen tajuamme, sen parempi.

Asian voi nähdä näinkin: jokaisen huumeongelmaisen voi nähdä painolastina. Toisaalta, jos saamme heistä osallekin apua ja takaisin osaksi yhteiskuntaa, he muuttuvat yhtäkkiä mahdollisuudeksi, veronmaksajiksi ja yhteisen kakun leipojiksi. Heitä me tarvitsemme, eikä siinä kohtaa sovi katsella taustoja tai historiaa suurennuslasilla. Katse tulevaan, ei menneeseen.