Pyydän syvästi anteeksi, jos odotatte tuomitsevaa ja tulikivenkatkuista julistusta kuuman asian puolesta tai vastaan. Pohdimme uskonnollisten symbolien ja virka-asujen välistä suhdetta pienessä piirissä vuosi sitten ja huomaan käydyn keskustelun edelleen hyödylliseksi pohjustukseksi. Samaa pohdintaa voi soveltaa armeija-asusteisiin.
Kohtaamisen skenaario
On esitetty, mielestäni perustellusti, että voisi olla poliisille eduksi saada mukaan useiden eri vähemmistöryhmien edustajia. Uskontoaan näkyvästi esiin tuova poliisi voisi parantaa kontakteja oman uskontokuntansa parissa. Teoria ei ole vailla meriittiä, mutta mielestäni sitä pitää jatkaa pidemmälle. Pohditaanpa skenaariota, jossa poliisi joutuu selvittämään kiistatilannetta, jonka osapuolena on oman uskontokunnan edustaja. Poliisi tulee paikalle, selvittää ja joutuu tekemään tilannearvion.
Jos poliisi tekee arvion oman uskonnollisen ryhmittymänsä puolesta, onko riskinä että hän näyttäytyy työyhteisössään oman uskontokuntansa puolustajana ohi muiden perusteiden? Jos hän taas tekee arvion uskonnollisen ryhmittymänsä kantaa vastaan, onko riskinä että hän loittoonnuttaa yhteisönsä yhteiskunnasta vielä kahta pahemmin, kun ns. ”isku tulee omilta”? Korostan, etten väitä poliisin tässä kohtaa pelaavan kotiinpäin, tai tekevän päätöstä muulla kuin ammattitaidolla. Monesti tilanteissa on kuitenkin tulkinnanvaraa ja joskus asiat näytävät siltä miltä ne toisesta ihmisestä tuntuvat. Onko riski, että tässä on tilanne jossa on vain kaksi tapaa hävitä? Onko mahdollista, että esiintymällä neutraalina, ilman uskonnollista symboliikkaa, olisivat haitat pienempiä? Kysyn, en vastaa.
Entä yhteiskunta?
Moni on esittänyt, että ei se maailma voi kaatua siihen että yksi pieni vaatekappale lisää tulee asusteeseen. Tämä on totta. Vaate on mitätön, mutta symboliarvo johtaa keskusteluun yhteiskunnan tilasta. Hyvä kysymys on vaikkapa tämä: onko uskonnonvapaus vai vapaus olla uskonnosta vapaa tärkeämpi? Toteutuuko tasa-arvo paremmin sallimalla kaikki uskonnolliset symbolit kaikkialla, vai pitämällä ne sivussa virallisesta yhteiskunnasta? Entäpä kun ne ovat pitkäaikaisia yhteiskunnallisia perinteitä? Ovatko perinteet samassa arvossa uusien kanssa? Nämä eivät ole kysymyksiä poliisista tai armeijasta vaan yhteiskunnasta ja sen arvoista. Näitä asioita pitää kysyä ihan muutoinkin tuon tuosta. Yhteiskunnan pitää kyetä tutkimaan itseään.
On ihmisiä, jotka pelkäävät uskontoja, tai jotain tiettyä uskontoa. Kun he kohtaavat viranomaisen joka markkinoi näkyvästi tätä uskontoa, se voi pelottaa. Ketä yhteiskunnan tässä kohtaa pitää kuunnella? Onko tärkeämpää vältää pelkoja vai, kuten sananvapauskeskustelussa muistutetaan, hyväksyttävä että jotkut mielipiteet loukkaavat ja se on sananvapauden hinta? Toisaalta, on ihmisiä jotka pelkäävät koiria, pitäisikö siis koirat kieltää? Haukumme herkästi nykykulttuuria jossa koitetaan kieltää kaikki, mistä joku voi loukkaantua. Samaa levyä soittavat henkilöt saattavat vaatia kieltämään uskonnollisen vaatekappaleen, koska loukkaantuvat siitä. Tässäkin on ristiriita.
Asiassa on puitavaa
Näkisin mieluusti pitkiä keskusteluja, jossa jokainen yksittäinen näkökulma puretaan sadaksi pieneksi langaksi ja puidaan kaikessa rauhassa. Näkisin debatteja, kannanottoja, teorioita ja globaaleja referenssejä, moderneja ja historiallisia. Haluaisin Suomen vihdoinkin puivan ongelmallista suhdettaan jumalanpilkan juridiikan kanssa. Haluaisin tietää, olemmeko me sekulaari, kristillinen vai moniuskonnollinen valtio. Kun tuo on päätetty, haluaisin tietää mitä se määritelmä tarkoittaa.
Poliisin tai sotilaan virka-asuste on suuressa kuvassa vain oire siitä, että emme ole muistaneet käydä tätä keskustelua kuin ohimennen, yksi akateemikko siellä, toinen poliitikko tuolla. Tämä on herätyskellomme. Rakas Suomi, herää keskusteluun. Sen myötä olemme kaikki viisaampia.
