Kun sanon, että meillä sodanjälkeen syntyneillä ikäluokilla, jotka ovat nyt eläke ukkoja ja akkoja, niin meillä on 90%.sesti hankittuna omistusasunnot ja useimmilla kesämökit ja ”pahanpäivän vara” pankkitilillä ja osakesijoituksissa ja on autot millä liikkua.
Ja tämä kaikki on hankittu työtä tekemällä ja eletty vähän kuin suu säkkiä myöden. Ja väitän, vaikka ei minulla ole kuin mutu tuntuma, niin harva näitä on saanut perintönä ja vielä harvempi on syntynyt niinsanoakseni kultalusikka suussa.
Siinä samalla kun on omaa taloutta ja elämän valttikortteja laitettu kuntoon, niin siinä on samalla nostettu suomi siihen hyvinvointivaltion statukseen mistä nyt juhlapuheissa jaksetaan mainita.
Kun ei ole velkaakaan, niin mikäs tässä elellä ja sievoiset perinnöt odottavat saajiaan.
Jotenkin silti ainakin minua korpeaa, kun aina jaksetaan politikkojen suulla, jokaisesta puolueesta mainita, että me olemme tulevaisuudessa suurin haittaava tekijä kestävyysvajeellemme.
En ole vielä kenenkään politikon kuullut sanovan, että kyseiset ikäluokat ovat yhteiskuntamme voimavara ja he ovat meille sen vaurauden luoneet mistä nyt saamme nauttia. Jotenkin tuntuu, että olemme yhteiskunnalle vain tuottamaton kuluerä ja mitä nopeammin luonnollinen poistuma toimii meidän kohdalla niin sitä parempi.
Nuorissahan se tulevaisuus tietenkin on, mutta jos olisimme eläneet kuin pellossa ja asettaneet huvitukset ja riennot leivän edelle elämänfilosofiassamme, kuten nykyään näyttää trendi olevan ja kun se tehdään vielä velaksi, niin köyhempinä olisivat niin yksilöt kuin yhteiskuntakin.
Onhan se toki totta myös, että meidän aikana oli töitä tarjolla joka sitä vain halusi tehdä ja pakkohan se oli tehdä, kun ei ollut nykyisenkaltaista Kelaa elättämässä, eikä silloin tullut mieleenkään ajatella, että jotkin työt olisivat paskaduuneja, sitä tehtiin, että leipää pöydässä riitti.
Uutiskuva STT