35 Vuotta Tshernobylin räjähdyksestä

Niin se aika menee  kun  tuostakin on  aikaa jo tuo 35 vuotta se tuli täyteen tänään

Mutta enpä suosttele sinne menoa vieläkään  no tosin ei sinne kyllä pääsekkään  jotenka huoli siitä menosta on aika marginaalinen

Ja senpä vuoksi aika aiheetonkin  toivotaan vaan ettei joku saa päähänsä alkaa tuhomaan sarkofakin  kuorta

Silloin nuot jäljellä olevat säteilytkin olisi ilma kehässä ja niitä siellä kuoren alla on vielä tappava määrä

Noinhan  se on ja mietin aika usein  kun itse olin  silloin Vilnassa n 80 km päässä itse tapahtuma paikasta

No toisaalta se saaste pilvihän meni Vilnan yli ja laskeutuikin paljon kauemmaksi Vilnasta

Tuosta Vilnasta ei Ukrainan rajalle ole kun muutama kymmenen km

Niin tiedotusta Vilnassa ei tullut heidän tiedotteella vaan saimme tiedot Suomesta ja Ruotsista

Ukrainan antama tiedotetta ei tullut kun muutaman päivän jälkiviiveellä

Mutta muistatkos missä itse olit kun tuo Tsernobyl räjäytettiin  sillä mikään onnettomuushan se ei ollut  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kissan ”kouluttaminen”.

Koirien kouluttamisesta puhutaan paljonkin, sama pätee muihinkin eläimiin.

Minun aktiiviset kissakokemukseni ovat hippusen verran vähäiset. Kuitenkin Mirrin kanssa olen tullut huomaamaan; ei kissaa kouluteta, kissan kanssa eläminen ja vuorovaikuttaminen tulee olla tasapainossa.

Mirrikin tottelee ihan käskyjä = lausumiani erisävyisiä, joko kehuvia, pikkuisen moitittavia ja sitten kiellettyjä toimintoja.

Mirri tottelee kun sanon; ei sinne, tuleppas pois, esim. Aivan normaalilla äänenpainoilla sanottuja.

Kehumisellekkin Mirrikin on perso. Sitä voi käyttää hyväksi ohjaillessaan kissan käyttäytymistä.

Oppimistuloksen maksimoimiseksi, mitään eläintä ei voi pakottaa, palkitseva oppiminen on kaiken a ja o. Palkitseminen voi olla mitä tahansa, joka tuottaa eläimelle mielihyvää.

Masentaa masentaa – päiväkirja 26.4

Tänään on hyvä päivä rypeä alakuloisen mielen syövereissä. Kun oikein kunnolla etsii syitä kuinka kaikki on syvältä eikä lohtua paremmasta näy, sen jälkeen ei muuta voi olla, kuin nouseminen suosta.

Suosta tulikin mieleen kuinka hallituksen kehysriihessä ei meinaa jyvät erottua akanoista. Turve on noussut kiistakapulaksi, josta ei tahdota päästä eteenpäin. Ehdotan hallitukselle matkaa Kihniön Aitonevalle. Meillä on täällä Turvemuseo johon ministerit voisivat tutustua. Sen jälkeen ohjelmassa olisi suopotkupallo – ottelu jolla ratkaistaisiin turpeen kohtalo. Päivän päätteeksi turvenaamiot kasvoille ja ei kun saunomaan. Kihniöläiset turveyrittäjät olisivat löylynlyöjinä, niin eiköhän kiista riihessä siltä osin olisi ratkaistu. Saarikko ja Ohisalo olisivat yhtä hymyä siloisine ja punertavin poskin.

Olen jo aiemmin kirjoittanut kuinka julkisuuden henkilöitä tämän tästä poistuu keskuudestamme. Nyt oli Fredin vuoro. Tavallaan heidän matkassaan on tullut kuljettua lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja nyt kun itselläkin alkaa päivät vähentyä, niin jotenkin vaan vetää mielen hiljaiseksi. No, se on elämän kiertokulkua, mutta sittenkin – tässäkö tämä nyt oli?

Aamulla luin paikallislehtemme nettisivuja. Kihniön väestön määrä vähenee kohtapuoliin uudelle sataluvulle, yli 1800 asukkasta jää historiaan ja luku alkaa 1700:lla. Uudella kunnanvaltuustolla tulee olemaan työtä ja tuskaa, kääntää kelkka toiseen suuntaan. Tilastotieteilijät ennustavat synkkiä lukuja, mutta ans kattoo. Vaikka maaltapako on maailmanlaajuinen ilmiö, ei sen edessä pidä antautua. On vain käännettävä maaseutu uudelle kasvu-uralle.

Takatalvi jatkuu, jatkuu, jatkuu. Tee tässä nyt polttopuita, kun ilma pistää paikkoja kolottamaan, eikä tällä iällä viitsi itseään metsässä kastella. Hyvät ihmiset sentään, vielä piti uuniin laittaa tuli, ettei tarvii korvat huurussa tätä juttua kirjoittaa. Voi meitä pohjoisen poloisia.

Ei kai kukaan enää jaksa kitistä siitä, että korona ei olisi totta, vaan normaalia kausi – influenssaa? Anot ja muut hengenheimolaiset, menkää Intiaan ja Brasiliaan, kertokaa siellä ihmisille, ettei ole hädän päivää, tämähän on vain pientä lenssun poikasta.

Vieläkö pitää keksiä lisää syitä vajota syvemmälle masennuksen kouriin, vai joko riittää? Sen verran täytyy avautua, etten suin surminkaan väheksy mielenterveysongelmia, joita korona ja kaikki muut vastoinkäymiset aiheuttavat ihmisille. Masennus ja muut mielen sairaudet ovat totta ja aina henkilökohtaisia tragedioita. Virtain mielenterveysyhdistyksen puheenjohtajana koronan mukanaan tuomat ongelmat koskettavat syvältä. Jotenkin on itsellä avuton olo, kun keinot kolmannella sektorilla ovat kovin vähäiset auttaa heitä, joita varten olemme olemassa. Syystä, että korona on rajoittanut myös tekemistämme.

Eiköhän se kuulkaa tästä tokene, ilmat ja muut vaivat. Kohta on Vappu ja kesä alkakoon.

Laitetaan pientä vitsinpoikasta lopuksi: Sanotaan, että jos ihmisellä on huono kuulo, niin vastaavasti näkö on parempi, sanoi Mirjam yhtenä päivänä. Minä siihen: Olen huomannut, ajattele, jos toinen jalka on lyhyempi, niin toinen on vastaavasti pidempi?

Luovaa politiikkaa- Satu Hassi

Ottamatta mitenkään kantaa itse puolueeseen,  syytöksiin stalinistisuudesta tai  vihervasemmistosta jne. , niin kaikki, mitä Satu Hassi kolumnissaan kertoo luovasta ajattelusta poliittisten päätösten tulevaisuuden tekijöinä, on asiaa ja, joita harva pystyy kumoamaan, jos toteutunutta historiaa katsotaan.

Poliitikkonakin ja tiedenaisena, hän lapion varressakin ollessaan päihittää pahimmat naukujat ja oikea työn vieroksujat.

https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000007936586.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Satu_Hassi

Pyydän pysymään itse asiassa kommenteissanne.

Hätä ei ole tämän näköinen, se on paljon pahempi.

Suomessa nyt jännitystä, riittää joka iikalla, hallitus kun kehyksiään, kasaa velka rahalla.

Marini nyt tätä sotaa, koittaa johtaa maltilla, vaikka kepu innokkaasti, etsii selkärankaansa.

Vihreät ei millään usko, että turve uusiutuu, millin kasvaa,… tuhat vuotta, metaani kun vapautuu.

Vassaritkin lusikkansa, soppaan tuopi omansa, eikä suostu leikkauksiin, potilaan on kuolema.

Kokoomus jo hirnahtelee, innokkaasti pilttuussaan, kunpa pääsis pian laittaan, köyhät kyykkyyn uudestaan.

Marinilla taitaa olla, pelko ihan pe….ssä, että kepu laittaa hänet, seuraan Rinteen jälkiä.

Vanhanenkin meinaa laittaa, pensselinsä santahan, että pääsis jälleen sahaan, tuppeen ”omat” lautansa.

Ruotsalaiset seuraa tätä, sotaa ihan kauhuissaan, Jussin tulo tietää heille, ankkalampi kuivataan.

Eipä huolta, pian nähdään, sopu kyllä löydetään, kukas sitä ”ilmaisia”, lounaitansa kieltämään.

Eletään nyt kaksi vuotta, kaikki ihan herroiksi, aikanansa laskun maksaa, velkaraha tietenkin.

Elvytys on kova sana, sillä maamme pelastuu, koronakin pahaa unta, happikaapit unohtuu.

Miksi minä huolissani, olen suomineidosta, maata johtaa viisi naista,…. auta hyvä jumala.

 

 

 

Leninin syntymäpäivä 22.4.1870

Porvarit eivät koskaan ole nielaisseet Leniniä eikä hänen ideologiaansa.

Päinvastoin, porvaristo on joka ikinen päivä propagoineet Leninistä mitä uskomattomimpia juttuja.

Vain kielteisesti.

Miksiköhän?

Siksi, että tämä Kommunisti, teoreetikko ja poliitikko uskalsi kritisoida Venäjän eliitin etuja vastaan.

Eikä vain kritisoinut vaan osoitti, että muutosta ei tule, ennenkuin valta otetaan kansan käsiin.

Valta otettiin kansan käsiin.

Kansallisuuskysymysten nojalla Lenin oli sitä mieltä, että jokainen maa määrää itse omasta tiestään, niin myös Suomi.

Suomi oli Venäjän vallan alla Tsaarin toimesta. Kerenskin väliaikainen hallitus helmikuussa ei suurin surminkaan luovuttanut Suomelle itsenäisyyttä, mutta ei sääty-yhteiskunta Suomi eli porvaristo sitä halunnutkaan.

Tilanne muuttui, kun Venäjällä työväki otti vallan. Vasta silloin Suomen porvaristolle tuli hätä.

Ei itsenäistyä, vaan hakea turvaa Saksasta (Hessenin prinssi Friedrich Karl  ).

Suomen työväenliike vaati itsenäisyyttä, ei porvaristo.

Ensimmäisen maailman sodan päättyminen Saksan tappioon, sai vasta Suomen porvariston itsenäisyyden kannalle.

Vaikeaa, todella vaikeaa oli Suomen porvariston hakea itsenäisyyttä NeuvostoVenäjältä, Leniniltä.

Oli pakko, kun muut maat Euroopassa eivät olisi hyväksyneet Suomen itsenäisyyttä, ennenkuin Venäjä sen olisi myöntänyt, ja Lenin myönsi sen.

Suomen porvaristo ei koskaan ole Suomen itsenäisyydellä tehnyt yhtään mitään.

Nytkin se on EU:lla ja USA:lla ja Natolla.

Nytkin uhotaan Venäjää vastaan, mitä hakien, ken tietää.

Suomen työväenliike on täysin hajallaan, ja useimmat samassa kuorossa porvariston kanssa.

Mistään mitään tietämättä.

Ja mikäs on tietämättä, kun valtamedian omistaa porvaristo, tai on sen hallinnassa.

Mistään ei oteta selvää, ja uskotaan painettuun sanaan, kuin raamattuun.

Porvari hykertelee käsiään tyytyväisenä.

Vasemmisto on hajallaan. Kommunistinen liike on vähintään kolmessa eri osassa.

Kommunistinen liike ei saa ääntään kuuluviin. Totuus on hukassa. Porvari sitä ei tarvitse. Totuutta meinaan.

Sitten meillä on Perussuomalaiset, jotka samassa kuorossa porvareiden kanssa puhuu mitä sylki suuhun tuo.

Ja osa vasemmistoa uskoo…ilman kritiikin hiventäkään. Ja mistä tietoa saisi? Työväen lehdistä.

Oikean työväen lehdistä. Mutta eivät lue eivätkä ota selvää, eikä etenkään kuuntele.

Osa kommunisteista ovat sitä mieltä, että työväki on tyhmiä, ja sulkeutuvat omaan kuplaansa.

Osa kommunisteista ovat sitä mieltä, että valistetaan kansaa teorialla, jota kukaan ei ymmärrä, ja sulkeutuvat omaan kuplaansa.

Osa kommunisteista näpertelee pikkuvasemmitolaisten teemojen parissa ja sulkeutuvat kuplaansa.

Lenin kirjoitti ja puhui suorastaan rakko kielenpäässä näistä ongelmista kom.liikkeessä.

Jokainen kom. ryhmittymä kuvittelee olevansa oikeassa ja muut ovat väärässä.

Mutta tärkein unohdetaan, ihmiset, työväki, kansa.

Kuka muukaan vallankumouksen tekee kuin kansan enemmistö, joka ei enää halua elää entiseen tapaan?

Miten tämä kansa saadaan mukaan? Tekemällä politiikkaa. Päivän politiikkaa. Arjen politiikkaa.

Siihen liittyy tottakai yhteistyö ja tasa-arvokysymykset.

Mutta kaikki on politiikkaa, sanoi Lenin. Niin se on hyvät kommunistit. Kaikki on politiikkaa.

Pahimmassa tapauksessa liittoudumme vaikka itse pääpirun kanssa, jos se vie meidän työväen asiaa eteenpäin.

Parhaimmassa tapauksessa saamme kansan mukaan, muuttamaan yhteiskuntaa kaikille paremmaksi elää.

Ilman porvareita ja markkinataloutta.

Siihen on helvetin pitkä matka. Mutta se matka on tehtävä.

Suvaitsemattomuudesta on tullut uusi ”suvaitsevaisuuden” lippulaiva

https://yle.fi/uutiset/3-11893828

”Kirjailija Leena Krohnin mukaan elämme uuden suvaitsemattomuuden aikakautta, jota ruokkivat poliittinen islam ja sosiaalisen median sanktiot”

”Suvaitsevaiset” ovat käynnistäneet massiivisen noitavainon niitä kohtaan, jotka eivät sellaisenaan niele heidän väitteitään ja kehtaavat jopa esittää kyseenalaistuksia ja erilaisia, jopa vastakkaisia,  mielipiteitä.

Kyse on siis laajalti hyväksytystä sensuurista, missä pyritään koko ajan kohti George Orwellin kisjassaan 1984 kuvaamaa yhteiskuntaa.

Kirjailija Juha Seppälää lainaten

”Tylyttävät väitteet moukaroivat nykyaikaa: sosiaalinen media on omankäden oikeudella tuomioita jakava mestauslava ja toimittajat huomiohakuisia itsensä brändääjiä.”

Puhutaanpa kultturipolitiikasta

Jälleen on luvassa ruman puolueellinen henkilökohtainen vaalikampanjablogaus, aiheena sellainen johon keskivertokokkari ei koske tikullakaan: kulttuuri. Olen pitkään halunnut tuoda osaksi kulttuurikeskustelua myös kokoomuslaisen kulttuuripolitiikan ja nyt koen että olen saanut osallistua sellaisen laatimiseen. Kertaan vähän sen aiheita, sekä sitä mitä olin tekemässä yhteiseen ohjelmaamme että siihen miten tästä jatkan henkilökohtaisesti.

Kulttuuripolitiikan kolme teesiä

Ensimmäinen teesi: kunta ei voi rakentaa kulttuuria, se voi vain rakentaa puitteet ja antaa sen tapahtua. Annan isot pisteet vihreiden vanhalle gurulle Perttu Pesälle, joka aikanaan aiheen ympärillä puhui. Jos kunta yrittää tehdä kulttuuritapahtumaa, siitä tulee kankeaa ja kallista. Jos kunta pistää kymmenesosan samasta rahasta puitteisiin ja kolmannen sektorin tueksi, se saa parempaa. Näpit irti mikromanageerauksesta!

Toinen teesi: kunnan tärkein kulttuuritapahtuma parin vuoden päästä on hyvällä todennäköisyydellä sellainen, jota juuri kukaan ei osaa vielä nimetä. Kulttuuri muuttuu, kehittyy, uutta tulee. Se ei tarkoita että vanhaa pitäisi tuhota, mutta aina katse eteenpäin. Uuden kulttuurin puitteisiin sijoittaminen maksaa vähän, riskit ovat pieniä, mutta on aina mahdollisuus nähdä uusi menestystarina, joka tuo kunnalle turismia sekä suoria ja välillisiä euroja säkkitolkulla.

Kolmas teesi: kulttuuri on tekijöille ja kokijoille. Kulttuurin kokemus, kuten teatterissa tai museossa käynti, on tutkitusti hyväksi terveydelle. Kulttuurin parissa tehtävä työ ja vapaaehtoistyö on myös iso juttu. Vapaaehtoistyö kulttuurin parissa on avuksi syrjäytymiseen, tarjoaa uusia taitoja, se avaa lukuisia portteja työelämään ja luo sosiaalisia suhteita. Kulttuuri on siis tuplavoitto: sekä sen rakentaminen että kokeminen – joskus molemmat yhdessä – tuovat hyvää.

Metriikkaa rahankäyttöön

Olisi kiva, jos kulttuurille olisi enemmän rahaa mutta tosielämässä on niukkuus aina läsnä. Onkin siksi tärkeää katsoa jokaisen euron perään. On lukuisia tapoja varmistaa rahojen tehokas käyttö. Kun pohditaan julkisen rahan antamista kulttuuritoimijalle, hyvä kysymyspatteristo sisältää vaikkapa seuraavia.

  • Taloudellinen kynnys? Voiko jokainen kuntalainen osallistua, vai onko kynnystä kuten pääsymaksu?
  • Osallistujakynnys? Onko toiminta rajattu keinotekoisesti joiltain pois vai onko ovi kaikille auki? Toki voi olla esim. lasten toimintaa, tai vaikka tietyn kielistä toimintaa, selkeitä kohdentamisia.
  • Aika/määrälaskelma: Kuinka monelle ihmiselle rahalla toteutetaan toimintaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Festari voi olla kaksi päivää kertaa viisituhatta ihmistä – kerho voi olla kaksi kertaa viikossa vuoden ajan kertaa kaksikymmentä ihmistä.
  • Kulttuurilaitoksille: Ehdottakaa säästötoimenpiteitä. Kertokaa minkälaisia kulttuuritoimijoiden välisiä verkostoja olette luoneet, minkälaista yhteistyötä teette muiden kanssa?
  • Vapaa kysymys: Millä tavoin toimija on pyrkinyt tehostamaan taloudenpitoa. Yhdistysten tapauksessa, minkälainen yhteistyöverkosto eri yhdistysten välillä on, käytetäänkö yhteisiä resursseja?

Listaa sopii jatkaa, mutta edellä muutama pohjalle. Kas, olen surukseni kulttuurityössä oppinut että kaksi, lähes identtisen kokoista tapahtumaa, saattavat toinen saada julkista tukea muutaman tuhannen euroa ja toinen satatuhatta euroa. Jos jokin toiminta tulee hyvin kalliiksi, pitää rohkaista tehostamaan. Tärkeää on nähdä ym. kysymykset neuvoa antavina, suuntaa näyttävinä, ei ehdottomuuksina. Teatterit ja museot ovat meille elintärkeitä, vaikka niistä pääsymaksua otetaankin. Jo kysymysten esittäminen auttaa ja ne pitää nähdä tiedonhankinnan välineinä, ei konetuliaseina.

Tunteita ja ravistelua

Kulttuurin tehtävä on herättää, ravistaa ja saada ajattelemaan. Jos jokin kulttuurin muoto saa sinut vihaiseksi, se ei ole mikään syy vastustaa sen tukemista. Jos kunnan asukkaat siitä pitävät, se on hyvä. Toiminnan suosio on paljon parempi mittari kuin valtuutetun moraalikäsitys. En minä ainakaan haluaisi nähdä kulttuuria, joka ei koskaan herättäisi minussa tunteita. Minä haluan, että kulttuuri haastaa minut ja käsitykseni. Minä haluan olla väärässä taiteen edessä. Haluan tehdä selväksi itselleni, etten loukkaannu taiteellisesta erimielisyydestä.

Viimeisenä, kulttuuripolitiikka tarvitsee mm. kaiken edellisen vuoksi yhteistyötä. Nostan hattua etenkin Tampereen vihreille, jotka ovat tehneet ihailtavaa työtä kulttuurin kehittämisessä. Heillä on hyviä ajatuksia, nyt pitää vain sparrata ja istua saman kahvipannun ääreen niin saadaan vielä parempaa – yhdessä, vahvalla kulttuurin rakkaudella ja vilpittömällä kunnioituksella. Rivien väliin voisi vielä heittää, etten pahastuisi yhtään jos saisi pari persua ja demariakin siihen keskusteluun mukaan.