Kaikki tietävät, että vanhoille ja monisairaille tämä korona on äärimmäisen tappava tauti, mutta myös sen tiedän, että ”vanhat ja viisaat”, joille parasta ennen päivämäärä on jo mennyt aikaa sitten umpeen, niin selviytyvät tästä koronasta johtuvasta poikkeusolosta paljon nuoria paremmin henkiseltä katsannoltaan, kun ilot ja riemut eivät ole enään päällimäisenä mielessä, vaan rauha ja hiljaisuu on musiikkia useamman korville ja yksinolo ei suinkaan aina tarkoita yksinäisyyttä.
Nuorille tämä aika on kidutusta, kun vapaan kasvatuksen saaneilta ja ilman rajoja ja rajoitteita elämään tottuneille lyödään yht`äkkiä ovet kiinni ja kokoontumiset minimiin, niin ahdistus ja henkinen hätähän siitä luonnollisesti on seurauksena ja sillä tulee varmasti olemaan jatkuessaan ja jo nyt valtavat vaikutukset koko yhteiskuntamme hyvinvointiin.
Sitä monet nuoret eivät vaan tahdo ymmärtää, tai ymmärtävät mutta eivät piittaa, että mitä enemmän he rikkovat ohjeita ja suosituksia ja uhmaavat vakavia varoituksia, niin sitä pidempään kestää paluu normaaliin arkeen iloineen ja riemuineen ja myös murheineen.
Näin eläkeläisenä, jolle eläke tulee kuin manulle illallinen joka kuukausi ja taloudellisesti elämä on turvattua, että mihin ahdinkoon ovat joutuneet työnsä ja toimeentulonsa menettäneet ja ne jotka ovat menestyneetkin yrityksensä koronasta johtuen joutuneet lyömään lapun luukulle velat selässään, niin surku tulee.
Rajat on rakkautta, nyt sitä vain ei kaikki tahdo sisäistää vieläkään tässä ”sodassa”.