Valitettavasti hallituksen muniminen vain jatkuu

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dbff7a06-3128-49c5-b495-b3f6ece3e445

”Totuus rajojen koronatesteistä paljastui: Avit eivät ole tehneet ensimmäistäkään testauspäätöstä vuosina 2020 ja 2021 – eikä STM ole niitä ohjeistanut”

Tartuntatautilain 15 ja 16 pykälät antavat AVI:lle täydet oikeudet määrätä testauksen käyttöön ja myös sen tekemisen pakolliseksi.

Hallitus siis on jälleen muninut, kun nykyinen laki jo antaa kaikki oikeudet tehdä pakkotestit rajoilla.

STM/Kiuru on pessyt kätensä odottaen uutta lakia, mikä ei tässä asiassa edes ole tarpeen.

 

Rokotustodistus

Keskuskauppakamarin Romakkaniemi sanoo, että kansallinen monikielinen todistus on ihan välttämätön. Sitä tarvitaan, kun maailma taas avautuu Koronan jäljiltä. Suomalaisten yritysten on päästävä hoitamaan kansainvälisiä yhteyksiään ja rokotuksen hoito on pystyttävä luotettavasti todistamaan.

Onhan siitä hyötyä kaikillekin ja itse kullekin. Onhan nekin  tiedot tietysti digitoitu, mutta ei aina niin luotettavasti. Minä menin kerran terkkariin, kun hiukan kolhin itseäni enkä oikein muistanut milloin sain edellisen jäykkäkouristuspiikin. Löytyihän se lopulta yli kymmenen vuoden päästä. Hoitajat siinä sanoivatkin, että näitä vanhempia ei ole digitoitu kovinkaan hyvin, eikä kattavasti. Aina tulee ulkomailla ongelmia, jos ei ole mitään todistusta, siellä niitä tietoja ei löydy mistään.

Varmasti todistuksella on myös vaikutus siihen, kuinka moni ottaa sen rokotuksen. Jos kerran naapuri, niin ehkä siitten…

Huviajelua ja vähän muuta – päiväkirja 4.2

Upea talvinen aamupäivä. Luonto kauneimmillaan, pakkasta ihan siedettävästi. Uuni lämmitetty ja keittiön hellassa pidetty tulta. Nyt voikin kohta lähteä kirkolle ajelemaan. Joo joo, ihan huviajelua, mutta täytyyhän jonkun pitää huoli, ettei ilmastosta tule liian puhdasta, häviää pian ihmisiltä vastustuskyky. Vitsi vitsi, olisiko kuitenkin totta toinen puoli tuossa liiassa siisteydessä? Toki ilmastosta ja luonnosta täytyy huolehtia.

Toisaalta, onko se huviajelua, kun lähtee torpasta kavereiden kanssa vaihtaan kuulumisia? Kihniön Vanha Puumila on paikka, jossa porukat viihtyvät. Vanha hirsinen talo, jota Kihniö seura pitää auki ja josta saa kahvia, leivoksia, karjalanpiirakoita jne. kun ”likat” innostuvat niitä tekemään. Jutut luistaa ja kaikilla on mukavan rattoisaa. Aivan ihana paikka.

Kirkolla käynnistä tuli mieleen, kuinka tuttujen kanssa on naureskeltu, että missä tapaa eniten tuttuja? Arvatkaa missä? Tietysti terveyskeskuksen pihassa. Välillä meinaa mennä lääkäri tai labra – aika ohi, kun juuttuu toisien eläkeläisten kanssa vaivoja valittamaan. Saa kuulkaa vertaistukea joka vaivaan. ”Ai, sinullakin on polvet vaivanneet, nyt on vähän parempi, kun on kuivaa, mutta auta armias kosteiden ilmojen saapuessa”.

Ei ole Vilman päiviä, nämä pakkaskelit. Pikku tassuja alkaa paleltaa. Purkaa sitten patoutumia, laittamalla sisällä matot rullalle ja tekee isännälle ( mikä isäntä minä hänelle olen, palvelija paremminkin) kaikenmoista jäynää. Kukapa voisi olla pikkumirrille kuitenkaan käärmeissään. Nyt paineli vinttiin ja tänne alas asti kuuluu, mitä lie siellä tekeekään. Toivottavasti ei välikatto putoa niskaan.

Korona pohdintaa:

– minä en piittaa minkä firman rokotetta tarjotaan. Jos käsky käy, niin olen valmis kuin lukkari sotaan. Aika temppuilua vaan on rokotusten kanssa.

– huoli kasvaa turnauskestävyyden pettämisestä. Eikä ihme, meilläkin Mirjamin kanssa alkaa jo tanssijalkaa vipattaa, tai on pidemmän aikaa heiluneet levottomina. Kestetään nyt ystävät vielä jonkin aikaa, sitten kirmataan kuin vasikat kesälaitumille.

– kyllä otti aivoon, kun viime viikolla haastateltiin, oliko virolainen maahantulija, joka sanoi kieltäytyvänsä koronatestistä, koska pelkää sen olevan positiivinen!! Hei haloo, pakolliset testit rajoille heti, eikä viidestoista päivä, vaadin minä.

Viime viikolla kirjoitin kuinka auton laturi teki tenät. Uskokaa tai älkää, kun perjantaina klo. 16.00 maissa ajoin auton naapurini talliin tuskaillen ja voivotellen kohtaloani, niin lauantaina olin jo puolenpäivän aikaan matkalla armaani luo. Ihan sanattomaksi veti naapurin apu ja se, miten nopsaan, yks kaks, auto oli ajokunnossa.

Huumoria:

Huomennako on Runebergin päivä? Siitä tulikin mieleen, mitä Fredrika Runeberg sanoi puolisolleen kun kävi häntä herättämässä, avaten verhot ikkunasta? Johan, nyt on markkinat.

Pyörää taas keksitään.

Eilisistä uutisista luin, että talven urheiluvälinehitti on tuo liukulumikengäksi ristitty; ei lumikenkä, jos ei suksikaan. Toistakymmentä senttiä leveä, lyhyt suksennäköinen kapine.

Sain tuommoiset runsaat kolmekymmentä vuotta sitten venäläiseltä asiakkaaltani, joka ei niitä enää viitsinyt mukanansa raijata.

Tuommoiset kulkineet eivät, kuten eivät oikeastaan lumikengätkään, Suomen lumille oikein sovellu.

Korjakit ja monet muutkin Koillis-Siperian  nomadit venäjällä tuommoisia käyttävät; veistävät tuoreesta haavasta ja käyristävät kärjen nuotiolla.

80-luvulla noita venäläisvalmisteisia suksentapaisia tuotiin Suomeenkin, lähinnä eräkäyttöön mutta eivät oikein suosiota saaneet. Suomen talveen reilu metsäsuksi lienee ehkä paras vaihtoehto.

Uteliaisuuttani katsastelin tuollaisten härpäkkeiden hintoja; 350 – 550€/pari, aika hinnakkaita.

Onhan minulla lumikengätkin, Ojibwa-intiaanien mallin mukaiset.  NATO-joukkojen varuste, alumiinista ja teräsvaijerista punotulla verkolla varustetut. Vähälle käytölle ovat jääneet.

Aktiivinen viranomainen.

Tulipahan eilispäivänä postilaatikkoon 1.2.21 päivätty kehotus PRH:lta toimittaa tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2020.

Hyvähän se on, että viranomainen toimii … mutta kun olen lopettanut yritykseni toiminnan, aivan pilkun tarkasti ja määräysten mukaan syksyllä 2018 ja PRH:n luettelossa ei enää yritystäni löydy; kuitenkin näköjään vuosittain näinä aikoina tulee mainitsemani kehotus.

Jossain määrin ymmärrän asiaa, koska varsin merkittävä määrä yrityksiä ei tee toimintansa lopettamisesta ilmoitusta vaan jättää yrityksen roikkumaan sinne PRH:n sivustoille. Näitä tämmöisiä yrityksiä löytyy paljon. Tiedän esim tuttavapiirissänikin muutaman tapauksen, jotka ovat roikkuneet PRH:ssa ja lainmukaiset ilmoitukset ovat laiminlyöty täysin

Eipä tässä muuta kuin taas tänäkin vuonna sähköpostia väsäämään.

Presidentti Niinistökin toteaa että Venäjä on diktatuuri

Se että puhutaan roistovaltiosta ja diktatuurista idässä pitää täysin paikkansa. Vuonna 1999 Putinin tullessa johtoon maa on muuttunut täysin diktatuuriksi.

Suomen ja Venäjän välit kylmeni yhdessä yössä. EU:n railo syveni entisestään. Se joka luulee että idässä meillä on ystävällinen naapuri on täysin vietävissä. Suomalaisten Fortum hankkeilla Venäjällä on katastrofaalinen tie, ydinvoima jota puuhaataan Suomeen on kiristys keino. Milloin me opitaan…?

Lukekaapa mitä Niinistö vastaa Iltalehden kysymyksiin, kaukana on Putin gloria….

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/74015183-beea-4e1f-89f0-4624caee1dc4

”Mitä se tarkoittaa Suomen kannalta, että naapurissamme näyttää 30 vuoden tauon jälkeen olevan uudelleen diktatorinen maa, jossa on näytösoikeudenkäyntejä?”

Olen kiinnittäyt huomion rokote suoja .fi tiedotteisiin

Noilla kahdella ihmisellä on hiukan epämääräinen iho voiko oikealla ihmisellä sellasta olla

Mieleeni tulee kyllä jokin muu asia mutta voisiko tuo itse kertoa että kyse on oikeista ihmisistä eikä jostain roboteista

Jotka ensi tulee mieleen olis hyvä tietää kellä ihmisellä on noin epämääräinen iho rokote .fi vois tuota asiaa valaista

Muutoinhan siitä voi kuka hyvänsä luulla vaikka miksi seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Yli 65 vuotiaat

Astra Zenecan rokotetta eivät suosittele yli 65 vuotiaille; Ruotsi, Ranska ja Saksa?
Perusteluja löytyy, mutta mitä on perustelujen takana?
Itsekin jo yli 65 v ajattelen ajoin sitä loppuelämän pituutta?
Jos ja kun rokotteista on pula, niin tulee mieleen priorisointi?
Lapset halutaan päästää harrastuksiin sillä hehän helpoiten selviävät
vaikka saisivat tartunnan.
Monet isovanhemmat ovat paljon tekemisissä lasten-lastensa kanssa
ja tartuntaa voi kantaa oireettomana niinettä mikä onkaan se lopputulos?