Luonto.

Oli pakko kirjoittaa uusi avaus kun uutiskolumnista sain aiheen.

Luonto, pitää mennä luontoon.

Ainakin näin maalaiselävälle tuo luonto on ihan pihapiirissä, tuo hangessa kirmaileva Mirri, pihassa ruokailevat pikkulinnut, oravat ja meillä kauriitkin.

Korpi, näin maalaisen silmissä se on metsä, jonne en pihasta käsin näe.

Kun elää ihan oikeasti keskellä luontoa ja korpikin on tuolla alle kilometrin, ei oikein jaksa ymmärtää cityvihreiden terminologiaa.

Luonto on ihan sitä missä ihminen elää, kaupunkiakin se voi olla.

Kissoja ja koiria ei ulos tällä säällä.

Luin aamun uutisista, että kissoja ja koiria ei tulisi päästää ulos tällaisella talvisäällä, meillä aamusella -19,5.

Nyt katselen, pakkasta -17,2, tuon Mirrin touhuja. Siellä se lumessa leikkii jos minkälaisia kommervenkkeja.

Kamerasta totesin Mirrin jo olevan hereillä 03,30, aikansa siinä mökkinsä edessä verrytteli ja sitten WC-polulleen eli käymälälleen.

Klo 04,10 oli jo minua ovella vastassa, lehdenhakureissu ja aamiainen normaalina ohjelmana. Ei Mirrillä kyllä näkynyt tietoakaan pakkasesta.

Kyllähän lemmikeistään pitää huolta pitää, ymmärrän lemmikit, jotka asuvat sisätiloissa mutta esim Mirri, joka ilmeisesti on syntynytkin ulos, sillä lienee aivan erilaiset, jopa geneettiset lähtökohdat. Synnynnäinen karaistuneisuus.

Tuntuu siltä, että Mirrille täysin riittää tuo sähkölämmitteinen mökkinsä ja muistaa kait pitänee; kissa on  synnynnäinen yksinäinen metsästäjä, se ei välttämättä kaipaa seuraa, sille riittänee kun se omalle ihmiselleen tavatessaan osoittaa kiintymyksensä.

Tämmöisiä tänä aamuna tuli mietiskellyksi.

 

Kovin ovatkin innokkaita

Taitaa olla kova kisailu kun mulla on leimaa auton  osalta tuonne joulukuulle ja nyt jo pitää erään katsastus konttorin lähettää mainoksiaan

Mutta enpä vielä ota kantaa tuollaseen kun tässä on aikaa vaikka nopeesti sekin kyllä kuluu

On vaan kumma juttu  no kaikkeen saa tottua

Mulle tulee omalta konttorilta aikanaan ilmoitus että sulla on katsastus n kuukauden päässä

nyt ei ole katsastuksen aika vielä ja nyt on aikaa vaihtaa esim vaikkapat jarrupalat ja kengät

Ei ne lopussa ole mutta en aio sitä odottaa koska ovat nyt kunnossa ja  ABS anturit ovatkin remontoitu  na palat ei mikään iso juttu ole

Ja ku on hyvä huoltomies halleineen ja auto on siellä päivän asia onkin  siltä osin kunnossa

Mutta vuoden loppuun mulla on leimaa nyt en viitsi katsastuksella päätäni vaivata

Mutta mainostakoot nyt jos eivät muuta keksi seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Kepun johto on vetäissyt Soinin lantapiikkarit jalkaansa.

Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään sanotaan, mutta minä nyt kuitenkin senkin uhalla muistelen vaikka tikusta saisinkin, sillä se on aasinsilta toiseen nykypäivän tapahtumaan.

Nimittäin, kuinkas silloin kävikään, kun Soini ministereineen ja vielä silloin perussuomalaisina oli hallituksessa, tarkoituksena tietenkin ajaa hallitusohjelman kirjauksia niiltäkin osin, jotka perussuomalaiset olivat ohjelmaan saaneet mukaan kannattajiensa toiveen mukaisesti.

Mutta ne perussuomalaisten hallituohjelmaan saadut kirjaukset olivatkin Soinin poppoolle vain tahroja paperilla ja tämän huomasivat myös perussuomalainen kenttäväki ja äänestäjäkunta ja pian olikin jo kannatusprosentit tippuneet puolella vaalien aikaisista prosenteista.

Ja puoluekokouksessa sitten se Giljotiinin terä katkaisikin Soinin poppoolta kaulan, kun jäsenistö näytti mitä se ajatteli puolueen ministereistä ja heidän tavastaan ajaa perussuomalaisten tavoitteita, tuli potkut persuksiin.

Lopun kaikki tietävät, eivät kestäneet demokratian toteuttamista kohdallaan ja luikkivat kepun ja kokoomuksen tarjoaman hillotolpan suojiin nauttimaan vielä kahdeksi vuodeksi hankkimistaan henkilökohtaisista saavutetuista eduistaan sinisen sateensuojansa alle.

Nyt näistä ”hillotolppalaisista” ei enään kukaan kuulu Arkadianmäen muonavahvuuteen ja äänestäjät kyllä näyttivät vaaleissa mitä mieltä he ovat puliveivareista. Ei painanut tittelit mitään, kun ministeritkin laitettiin ”kilometritehtaalle”, kun kannattajien vaatimukset olivat vain tuulen huminaa heidän korvissaan.

Nyt sitten hyppään nykypäivään ja kepuun, joka toimii nykyisessä vasemmistohallituksessa kuin Soinin poppoo edellisessä hallituksessa, eli toimii vain vihervasemmiston tavoitteiden siunaajina ja kumileimasimena ja kentän vaatimukset ovat vain kuin hukkuvan ääni korvessa, kun hallituspaikkaa ja henkilökohtaisia etuja suojellaan.

Mutta nyt kun kepun kannatus kyntää syvällä, niin vieläkään kepun johto ei näytä käsittävän mistä heidän huonot kannatusluvut johtuvat.  Mutta kyllä ne johtuvat vain ja ainoastaan samasta syystä kuin Soinin poppoollakin aikoinaan, että ollaan mukana hallituksessa, joka toteuttaa täysin päinvastaista politiikkaa mitä kentäväki ja kannattajakunta on tavoitteeksi asettanut.

Eli, jos vallanhimossa unohdetaan ne ja niiden vaatimukset jotka valtakirjansa on vaaleissa antaneet, niin se on varma kuin pläkki, että vaaleissa se veri punnitaan.

Nyt kepu koettaa valtavalla volyymilla muuttaa veden viiniksi ja pestä mustan valkoiseksi kannattajiensa suuntaan kun vaalit ovat ovella, mutta kyllä kansa tietää, että punainen pakkopaita ei ole se, joka vilun pitää poissa kepulaisten ”ruumiista” ja maakuntien suomesta, kaupungeista puhumattakaan, mutta itseppä ovat vapaaehtoisesti punaorvon valaa lähteneet hoilaamaan vasemmiston illanistujaisiin, niin turhaa on sitten itkeä jos peilikuva irvistää.

 

Pekka Poudan se-sana

No kuuleehan tuota välillä,. mutta enemmänkin sen rumempaa versiota.

Mutta mielentilasana: Vituttaminen ei välttämättä liity mitenkään sukupuolielimeen.

1980-luvulla eräs suomalainen tietokirjailija kirjoitti siitä täsmennyksen: Orava puraisee liian kovaa käpyä, niin että etuhammas lohkeaa ja sen seurauksena oravan hammasta vituttaa.

Eli voi sen sanoa ja ajatella monella tapaa.

Bidenin kaudella ei Venäjälle anneta enää siimaa

Loppuu se nöyristely Putinin edessä, sitähän se oli Trumpin aikana.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9526aba0-c404-4ee2-a83a-24a01cabb2c5

”USA lähettää ensimmäistä kertaa B-1 -pommikoneita Norjaan – kovistelee Venäjää

Kyseessä on ensimmäinen kerta modernin historian aikana, kun USA:n pommikoneita on sijoitettu tukikohtaan Norjassa.”

Hyvä

Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa – mammuttiprojekteja ei

https://www.hs.fi/talous/art-2000007791234.html

”Suomi tarvitsee lisää ydin­voimaa, sanoo Fenno­voiman toimitus­johtaja – HS:n haastattelussa hän toivoo, että venäläisen Rosatomin kanssa tehtävä voimala saisi rakentamis­luvan jo tänä vuonna”

Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa.

En kuitenkaan enää ymmärrä tällaisia mammuttiprojekteja millään tavalla.

Laivoihin ja erilaisiin sotilastekoituksiin kyetään rakentamaan pieniä ja turvallisia ydinvoimaloita.

Vastaavan kokoisia modulirakenteisia ydinvoimaloita voitaisiin valmistaa edullisesti teollisuustuotantona sarjavalmisteisesti.

Suurempia voimaloita tarvittaessa moduleita olisi helppo asentaa vierekkäin tai vaikka eri puolille kaupunkia sopivasti kuormitusta jakamaan.

Pienemmissä kaupungeissa saattaisi jo yksi tai kaksi modulia riittää.

Miksi tätä ei mitenkään edistetä?

Suomi ei ole luisumassa pois Pohjoismaista

Liikkuuko Suomi kuin jokin ajolautta jonnekin Turkin ja Kreikan väliin, alkaako täällä luisuminen banaanivaltioksi 🍌🍌🍌😎🤪

Nämä otsikot on hiukka raflaavia. Voitaisiin myös esittää että Ruotsista on tullut rasistinen maa koska yksi henkilö tapattaa Covid-19 viruksella tuhansia ihmisiä leikkien Mengelettä….suuri osa kuolleista on vanhuksia ja maahanmuuttajia, vai mitä sanoo Anders Tegnell ????

Raflaava otsikko luo myös paljon klikkauksia sivuille, muistakaa se näissä ”uutisissa”…

”On selvää, että Suomi on luisumassa pois Pohjoismaiden joukosta” – Näin puolueet pistäisivät Suomen talouden kuntoon https://www.is.fi/politiikka/art-2000007791386.html

Povariin uskotaan ( hän on puolueeton )

Useimmat blogini täällä ovat olleet politiikka painotteisia ja ovat polveilleet historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen.

Poliittisesta historiantutkimuksestakin on yhtä monta totuutta kuin on tutkijaakin ja yhtään puolueetonta historiankirjoitusta ei ole olemassa, kaikki polveutuvat enemmän tai vähemmän tutkijan omia ambitioita mukaillen ja sieltä varmasti kukin sen oman ”totuutensa” löytää omaa uskoaan vahvistamaan, niin minäkin.

Tämänpäivän politiikka on huomispäivän historiaa, jota toiset ylistää ja toiset manaa maan rakoon, kaikki omia ”ismejä” mukaellen ja kuka kansalaisten enemmistön pystyy oman totuutensa taakse saamaan, sillä on valtakunnan avaimet taskussaan.

Sitten tulevaisuuden ennustaminen, sen sanovat vaikeaksi ne, joiden ennustukset menevät useimmiten metsään. Itse olen esimerkisi jos puheeksi otetaan vaikka tulevat kuntavaalit, niin ennustanut perussuomalaisille sellaisia prosenttikorotuksia, että minua on pidetty kahjona prosentteineni.

Mutta olen varma, että jos nämä minun ennustukseni epäilijät, menisivät kysymään tulevien vaalien prosentteja vaikka mustalaispovarilta, joka korteista ennustaa ja hän olisi ennustuksessaan samansuuntainen omaani nähden, niin häntä nämä uskoisivat, sillä minun otsassani on persuleima                 ( kainin merkki )