Monia asioita olisi hyvä punnita oman itsensä kautta. Mitä jos joudun työttömäksi ja peruspäivärahalle. Entä miltä tuntusi jonottaa päivittäin ruokaa. Ylipäätään, jos tuttu ja turvallinen elämänrytmi yhtäkkiä romahtaisi?
Tänä aamuna aloin tosissani miettiä, entä jos minulla todettaisiin koronavirus? Mitkä olisivat seuraukset? Alkaisiko mylly pyörimään ihmisten keskuudessa, jossa päiviteltäisiin, kuinka toin koronan Virroillta Kihniöön. Nyt joudumme takiasi linnoittautumaan koteihin. Siinä se nyt nähtiin, itse on kirjoittanut koronasta ja kehoittanut toisia varovaisuuteen ja noudattamaan ohjeita, mutta nyt on elänyt kuin pellossa, viruksesta piittaamatta.
Varmaan ajatukseni kulkisivat tuohon suuntaan. Vielä jos kerrottaisiin kihniöläisen menehtyneen koronaan, niin minkälaiset paineet asettaisin päälleni? Minä syyllinen tapoin viattoman vanhuksen? Mitä oikein menin tekemään, kun sain tartunnan ja levitin sitä toisiin? Häpeä ja syyllisyys saisivat vallan mielen syövereissä.
Miten käsitellä asia, niin että joten kuten selviäisi kuivin jaloin? Auttaako ystävien ja kavereiden lohdutksen sanat, ettet voinut mitenkään vaikuttaa, etkä tiennyt kantavasi koronavirusta? Vielä kun joutuisi yksin karanteeniin, voi ymmärtää millaiset myllerrykset päässä pyörisivät.
Onko sitten koronasta tehty elämää suurempi kysymys? Varmaan herkille ihmisille on tuskallista se rummutus, jota jokaisesta tuutista silmille ja korville tuputetaan. Olen huomannut, kuinka esimerkiksi meillä Virtain mielenterveysyhdistyksen Virtatuvalla kävijämäärät ovat romahtaneet. Ne ihmiset jotka päivittäin tarvitsisivat vertaistukea ja yhdessäoloa, eivät koronan pelossa uskalla lähteä kotoa pois.
Toki on ymmärrettävää, että päättäjät, viranomaiset ja media kertovat toden olevan kyseessä ja on kaikkien etu huolehtia ohjeista ja suosituksista. Samaan aikaan täytyisi pystyä pitämään huolta heistä joilla on jo ennestään mieleen liittyviä ongelmia sekä heistä jotka koronan takia alkavat ajatella raskaita asioita.
Temppu ja miten se tehdään, onkin tuhannen euron kysymys. Yhteiskunnalla on omat keinonsa, mutta auttamatta liian vaatimattomat, heidän kohdalla jotka kipeimmin apua mielen ongelmiin tarvitsisivat. Yksilötasolla voimme tehdä osamme. Olla yhteydessä eri välineiden kautta ja tavata turvallisissa paikoissa, mitä ne sitten ovatkaan. Tukea toinen toisiamme ja huolehtia kanssakulkijoistamme kykyjemme mukaan.
