TV5 esittää tänä iltana Jaakko Pakkasvirran ohjaaman elokuvan ”Pedon merkki” vuodelta 1981, joka perustuu Olavi Paavolaisen kirjaan ”Synkkä yksinpuhelu”. Helsingin Sanomien tämänpäiväinen arvostelu luonnehtii elokuvan olevan tunnekylmä, raskassoutuinen ja jäykkä.”
Jos on elokuva ”Pedon merkki” tunnekylmä, raskassoutuinen ja jäykkä oli tätä myös Olavi Paavolaisen kokemus jatkosodasta. Hieno oivallus on ollut ohjaaja Pakkasvirralta jakaa päähenkilö Paavolaisen hahmo kahdeksi eri roolihenkilöksi. Vanhempi (Esko Salminen) kuvaa Paavolaisen kirjallista puolta ja nuorempi (Hannu Lauri) maailmanmies-hurmuri dandya. Elokuva on varsin uskollinen Paavolaisen ”Synkkä yksinpuhelu” kirjalle.
Muuten: kirjaa ei ole saatavissa lähes mistään lyhentämättömänä. Sellainen on vain sen ensimmäinen painos joka julkaistiin kahtena niteenä. Kaikki monet myöhemmät painokset ovat Paavolaisen itsensä lyhentämiä. Olen lukenut myös lyhentämättömän ja sen antama kuva on selvästi rikkaampi tunnelmakuvauksessaan sisältämättä kuitenkaan mitään sen enempiä ”paljastuksia” tms. Kirjassa ei ole sensaatioita paitsi että kirja itsessään on (oli) sensaatio.
Elokuvassa voidaan todeta miten tähtinäyttelijä Vesa-Matti Loirin koomikon roolit ikävä kyllä ovat tehneet hallaa hänen esittämälleen totuutta tavoittelevan rehellisen ja vakavamielisen TK-miehen roolille. Tämän roolihahmon esikuva lienee ”Synkän yksinpuhelun” Gunnar Johansson, Hufvudstadsbladetin toimittaja jolle Paavolainen omisti teoksensa. Johansson kaatui rintamalla – ei tehnyt itsemurhaa kuten elokuvahahmo.
Tuo kyseinen elokuva olisi kyllä kiinnostanut, mutta valitettavasti Tv5 ei näy täällä Kittilän perällä.
Olavi Paavolaisesta minulla on kuva oopiumia ja muita päihteitä käyttävästä dandysta, jolta puuttui käytännön kokemus rahvaan elämästä, jotenkin akateemisen tuntuinen kaveri.
Mieleen nousee takavuosina esitetty tv-sarja Penti Haanpäästä, jossa nuori Haanpää vieraili ensi kerran Helsingin kulttuuripiireissä. Haanpää oli pukeutunut tukkijätkän asuun kaulassaan kirjava liina. ”Akateemiset” kirjailijat ja muut kulttuurivaikuttajat katselivat tätä Piippolan luonnonlahjakkuutta uteliaana, mutta hieman nenänviertään pitkin. Pentiltä kysyttiin mm. mitä kirjoja hän oli lukenut. Pentti luetteli lukemiaan kirjailijoita, joiden joukkkoon kuului myös Jack London.
”Millä kielellä olette lukenut Londonia?”, kysäisi eräs Helsingin herroista. ”Alkukielellä” vastasi Pentti Haanpää vaatimattomasti. Kysyjä mietti mielessään, että moukka mikä moukka.
Mielenpohjalle on jäänyt, että tämä Haanpäätä moukkana pitänyt kysyjä olisi ollut juuri Olavi Paavolainen.
Kyllä Pentti englantia osasi, vaikka olikin opiskellut kieltä omin päin. Varmin merkki tästä on eräs James Joycen novelli (oliko kokoelman nimi dublinilaisia?), jota ei ollut silloin vielä suomennettu, ja jonka idean Haanpää pölli omaan ”juttuunsa”. Tarinassa oli kaksi kaverusta, jotka iltamyöhäisen kaupungin kadulla löivät vetoa. Kyse oli tietenkin naisista. Toinen kavereista meni tekemään tuttavuutta prostituoidun kanssa. Kotvasen kuluttua kaveri palasi ja näytti toiselle kädessään olevan rahan. Että näinkin päin voi seksihommia hoidella, kun asialla on mies eikä miehen kuva! kuului tarinan opetus.
Arvostan Pentti Haanpään yhdeksi Suomen merkittävimmistä lyhyen proosan kirjailijoista, ja tietääkseni tämä kyseinen tapaus oli ainoa, jossa Pentti sortui ”lainaamaan”.
Kyllä minun tulee sanoa, että arvostan kyllä O Paavolaista, niin kirjailijana, henkilönä ja nimenomaan omanlaisenaan elämistä.
On varsin yksinkertaista kuvata Olavi Paavolaista Lasse Kallon tavoin.
Paavolainen oli mielestäni jossain määrin pasifisti, ei ihaillut saksaa ja kansallissosialismia kuten niin monet suomalaiset, huolimatta siitä, että oli upseerikoulutuksen saanut, palveli Mikkelin päämajassa aikansa jne.
Tämä Paavolaisen ”Synkkä itsepuhelu”, sen ensimmäinen painos meillä on ja elokuvankin olen katsellut.
Tuo Pentti Haanpään, ansioitunut kirjailija ja esseisti, kuitenkin rakensi omakuvansa ihan rakentamalla, tukkijätkämäiseksi.
Realistihan Haanpää kieltämättä oli, itsensäkkin vaikeuksiin siinä mielessä sai.