Päätin, että tulehtunut päkiäni voisi vähitellen jo kestää paremmin kävelyä joten oli aika testata tätä. Samalla rupesi tekemään mieli hampurilaista joten ajattelin että voisin piipahtaa Kaukajärvellä semmoisen syömässä, se olisi sopivasti kävelyä. Ja siitähän se sitten lähti…
6 km: Hyvin menee, mutta vähän alkaa nälkä jo tuntumaan. Jatketaan.
8 km: Äh, nyt se nälkä on jo todellinen. Olisikohan pitänyt ottaa aamupalaksi enemmän kuin kuppi kahvia?
9 km: Ääääh, nyt on jo niin nälkä että voin todella huonosti, eihän täst… heei! Tuossahan on hauskan näköinen suo! Hiiohei, nyt taas jaksaa!
10 km: Missä hemmetissä mää olen?
11 km: Hoi! Neuvostoliitto soitti ja haluaisi elementtibetoninsa takaisin.
13 km: Perhana, taisin mennä pari kilsaa Kaukajärven ohi.
14 km: Hieno latu. Hieno talvi.
15 km: Vihdoinkin sitä ruokaa. On aikoja, jolloin virvoitusjuoma todella virvoittaa.
17 km: Jatkaisiko kaupunkiin vai kääntyisikö sivummalle? Äh, kaupungissa on tylsää.
19 km: Auts, nyt se päkiä rupesi kipuilemaan, parempi pitää varansa.
21 km: Toimistolla oli kahvia, ehkä tämä taas tästä.
Olihan tuo melkoinen siivu, jos hiukankin pitää paikkaansa. Minä en ole tainnut koskaan kävellä mokomaa matkaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Joskus nuorempana olen myöhästynyt linja- autosta ja sitten armeija on ihan oma lukunsa. Metsässä sitten onkin tullut kuljettua, ei vaan ole kilometreistä mitää hajua.
Tampereesta en mitään tiedä, mutta noita Kaukajärven- Annalan seutuja kylläkin jonkin verran.
Hieno lenkki
Tulehduksiin auttaa kuumakäsittely siedettävän kuumalla vedellä. Vasta viime aikoina olen alkanut soveltaa. Haavat paranevat ällistyttävän nopeasti.
Käytettävän kuumavesivaraston veden lämpötilan pitää olla selvästi yli 50:n asteen, jotta ei ole vaaraa legionellabakteereista.
Pitkä lenkki – itselle riittää 6 km mutta mieluusti päivittäin.
Siihen tuli se n. 7 kilsaa vielä päälle että kotio asti pääsin, mutta ei vielä ihan tarpeeksi. Kesään mahtuu 40-50 kilsan lenkit, mutta tämä jalka ei vielä ole samaa mieltä. Pitää ajaa varovasti sisään tai käy huonosti.
Pari vinkkiä:
1. Pitkällä lenkillä ei ole kiire
2. Pitkä lenkki tyhjää pään erinomaisesti
3. Pitkä lenkki näkyy vaa’alla
Tämä tulehdus on valitettavasti vähän ilkeää tyyppiä, liittyy päkiän luihin. Lämpö auttaa kipuun mutta itse perustulehdus vaatii vain aikaa, jota nyt on muutama kuukausi jo annettu. Voi kipuilla vuoden-pari, sanovat.
En nykypäivin noista pitkistä lenkeistä omaa kokemusta; vanha mies.
Nuorempana 60-luvun lopulla ammattikoulutukseeni kuului ns ”Paavon polku” täydessä joukkueen taisteluvarustuksessa tuliannoksineen ja tukiaseineen, 72 km.
Marssi oli joukkuekilpailu, keskimäärin joukkueet sen suorittivat n 14 – 16 tuntia.
RUK:n Kirkkojärven marssi oli lasten leikkiä tähän verrattuna.
Oli siinä minullakin selviämistä kun olin joukkueen pk-mies, tuliannoksia kolme ja kannettavaksi tuo, ei niin kevyt (8kg) pikakivääri.
No nyt vanhana miehenä ei noille liikuntasuorituksille niin kauheita paineita ole. Liikun kun haluan, jos ei, en sitten liikuntaa harrasta.
Niin ja muuten turhaan olemme huolissamme reserviläistemme fyysisestä kunnosta; Aamulehden bogit aikanaan kertoi kun kaveri kertoi lähteneensä mökilleen; heitti kertomansa mukaan 60 kg painavan repun selkäänsä ja molempiin käsiin kaasupullo, sanoisin kunnioitettava suoritus.
Ei ollenkaan huono suoritus.
Kyllähän intissä oli kaikenmoista harjoitusta. ”Mopona” kannettiin molemmissa käsissä kasapanoksia ja muuten täysvarustus. Matka ei ollut kun muutama sata metriä.
Rukin loppuharjoituksissa talvella lumikinoksissa raahattiin raskasta sinkoa. Ei oikein kulkenut porukalta, joten irrotin putken n. 90 kg, ja otin olalleni, kova painonnostaja kun olin. Aika lovet olkaan jäivät joksikin aikaa; putki kun ei ollut sileältä kohdaltaan tasapainossa vaan peräpainoinen. Jalustaa 50 kg sitten raahasivat muut ampumapaikalle.
Kyllä se fyysinen kunto silloin oli aika tarpeen- niin on nytkin, mutta vähän toisilla mittasuureilla.
Minä nyt en tuollaisiin kuntosuorituksiin yltänyt; vaan koko peruskoulutuskauteni olin se ryhmä viides mies (pikakiväärimies).
Varusmiesaikanani tuli jalkaväen Topi tutuksi; yhdellä akulla 23 kg ja omat rensselit päälle. Tuli joitain kilometrejä kannettua aikanaan.
Olin perehtynyt noihin Tykoon ja Topiinkin, kun olin sekä piuha, että pst-ukko. Selässä Tyko kulki Kirkkojärven marssilla.
No eilen hyötyliikuntaa: Kolme tuntia raivaussahalla vesakkoa – paljonkohan siitä tulisi matkaa ei ollut askelmittaria päällä, mutta löytyi muutama lihas muistuttamaan olemassaolostaan.
On näköjään siitä, mistä puute!???????
Yle kertoi pari vuotta sitten n. 75-vuotiaasta herrasmiehestä, joka päätti että lähdenpä lenkille. Sitten ne pitenivät. Sitten ne muuttuivat pyhiinvaellusmatkoiksi halki Euroopan.
Vain nuorten hommaa? Höpöhöpö, sanoisi varmaan tämä herra.
Kunnioitettava matka. Toivottavasti päkiä paranee, liikunta on virkistävää fyysisesti ja henkisesti. Omat lenkit ovat suuntautuneet yleensä metsään ja olleet juoksua. Siinä nautinto riippuu aika paljon harjoitusmäärästä. Jos on kuntoa niin on kiva juosta, muutenhan se on aikamoista itsensä kiduttamista, joka tosin palkitsee sitten kun se on ohi. Lempäälän – Pirkkalan alueella on vielä hienoa erämaata, pyöräilijöitäkin näkee usein ja jos harrastaisi retkeilyä niin siellä on laavuja järven rannalla.
Polkujuoksu on kyllä hauskaa, joskin siellä ei kannata pelätä että muu seura olisi sivistynyttä. On aika ikäviä kokemuksia ollut Pirkkalassa etenkin, en ole Lempäälän suuntaan koittanut, ehkäpä seuraavaksi.
Olihan hieno ja hyvä avaus, kiitos tästä.