Jussi Karin sananvapaus: kolmas kulma

Luin lakimies Jussi Karin kirjoituksen sananvapaudesta, joka oli mainio paketti. Jälkiviisaana kiusankappaleena päätin kuitenkin että tekstiin voisi ripustaa yhden näkökulman lisää. Se kulma on sananvapaus psykologisena elementtinä.

Sananvapauden ilmapiiri

Puhuin reilu kolme vuotta sitten eräässä tilaisuudessa sananvapauden ilmapiiristä ja kirjoitin aiheesta myös blogausta, palveluun jota ei valitettavasti enää ole. Siten siteeraan tässä parin alkukappaleen verran itseäni. Kyllä, ilmaisu on karrikoitua.

Edes uskonnollinen ihminen ei voi kirjoittaa perustelluista huolistaan omaa uskontokuntaansa kohtaan leimautumatta rasistiksi. Samaisen rasistikortin saa herkästi myös asiallisen akateemisesti perustellusta pakkoruotsin kritiikistä – tai jos puollat pakkoruotsia, se on suvakkihuorausta kruunattuna raiskausuhalla. Toimittaja tuskin voi edes säästä kirjoittaa saamatta jostain sanamuodosta helvetillisen viharyöpyn. Ehkäpä sinulla on mielipide AY-liikkeestä? EK:sta? Opiskelusta? Opiskelijoista? Puolueista? Puolesta? Vastaan? Sinulla on oikeus näihin mielipiteisiin, mutta sillä hetkellä kun julkaiset mielipiteesi, olet maailman kamalin ihminen.

Oikeus sananvapauteen ei riitä. Se ei riitä, sillä vihan mieliala tekee sananvapauden käytöstä niin kivuliasta, että vähä kerrallaan kuolevat pois mielipiteet. Ensin katoavat ne rauhalliset, ne maltilliset mielipiteet. Vähitellen hiljenevät tutkijatkin, kuihtuu tutkiva journalismi ja pian ei uskalla edes lempibändiään fanittaa, kuten teatteriohjaaja Akse Pettersson muistutti.

Tilanne on elänyt

Olen tuon puheen jälkeen oppinut aika paljon lisää tästä ilmapiiristä. Edelleen pidän hurjan tärkeänä ymmärtää, että juridisen sananvapauden rinnalla on sananvapauden ilmapiiri. Se ei kerro siitä mitä saat sanoa, vaan siitä mitä haluat sanoa. Hyvässä lykyssä se koputtaisi ihmisen pään sisällä ja estäisi häntä julkaisemasta henkilöön menevää kritiikkiä. Siihen se ei kuitenkaan kykene, sillä se on hiljainen signaali, ei voimakas. Sen signaalin kuulevat parhaiten ne, jotka kykenevät kuulemaan kuiskausta. Sosiaalisen median räyhäsuu ei kuule mitään räjähdystä miedompaa ääntä. Hän kärsii aivan eri ongelmasta, teknisesti sanoen hänellä vanne kiristää päätä.

Tämä hiljainen signaali elää yhä ja se pitää yllättävän monen hiljaisena. Moni älylliseen keskusteluun kykenevä on oppinut paksunahkaiseksi, mutta moni muu on yksinkertaisesti hiljentynyt. Paksunahkaisuutta ei voi edellyttää kaikilta. Netin viha yllättävän pienistäkin vääristä mielipiteistä voi olla tähtieteellinen. Jos jotain olen oppinut viime vuosina, se on tuon vihan mittakaava. Olen oppinut sen itse, olen oppinut sen tutustuessani MV-lehden silmittömiin maalituskampanjoihin, olen oppinut sen laitaoikeiston silmittömästä vihanpidosta, olen oppinut sen laitavasemmiston silmittömästä vihanpidosta ja olen oppinut sen laita-ai-tästäkin-aiheesta-voi-räyhätä-jengin vihanpidosta.

Tunnustan kärsiväni kasvavaa kaipuuta vuosikymmenen takaisiin debatteihin, jossa vassari ja persu ottivat toistensa aatteista mittaa terävin sanankääntein, mutta hymyssä suin. Ensin väiteltiin siitä onko homoseksuaalisuus okei, sitten nostettiin maljaa ja kiitettiin vilpittömästi keskustelusta. Kaipaan disruptiivisia mielipiteitä jotka herättävät sisällöllään, eivät kirosanojen ja syytösten määrillä. Haluaisin, että kaltevan pinnan argumentaatiovirhe katoaisi maailmasta vaikka edes aina hetkeksi täysikuun aikaan.

Tieto on.

Tämä on aihe, joka sananvapaudessa minua pohdituttaa. En usko, että siihen asiaan on juridista ratkaisua. Se on asennemuutos, jossa tieto pitäisi nähdä itsessään neutraaliksi. Nykyinen tieteellinen asenne haluaa asettaa tiedon subjektiiviselle moraalipuntarille, jossa punnitaan sen oikeus tulla osaksi laajaa tieteellistä keskustelua. Tiedon ei tarvitse olla miellyttävää, sen tarvitsee olla vain tietoa. Sinänsä tiedon moralisointi on sellainen ylämäki-alamäki-kierros jota ihmiskunta on toistanut jo vuosituhansia. Alan toivoa, että niin tiedon arvostuksen kuin koronakriisinkin alamäessä nähtäisiin pian pohja.

Jos on lottovoitto syntyä suomeen, yksi seitsemästä numerosta oikein on sananvapaus. Se on kovalla työllä hankittu lahja, joka loistaa hyvin pidettynä ja särkyy riehuessa. Se on lakia, se on poliittista näkökulmaa, kuten toveri Kari kirjoitti. Se on myös mielentila, lähtökohta ja mahdollisuus. Se on tiedettä, tunnetta ja politiikkaa. Melkoinen pala suomalaista elämää, rohkenen sanoa. Elämä kaikkine osineen tuppaa toimimaan parhaiten kun käytämme sitä, emmekä vain katso viereltä.