Noin se on. Mannerheim oli suorittanut 25.1. 1918 keskusvaltamielisen sotilasvallankaappauksen Suomen johdossa ja oli heilunut jo useam- man päivän sotatoimissa aluksi vähäisiä jäljellä olevia venäläisiä jouk- koja vastaan,kun Punaiset julistivat vastavedoksi työväenvallankumouksen 28.1. 1918.
Venäläiset olivat kotiuttaneet sotaväkeä syyskuusta 1917 alken 20000:n kuukausivauhtia. Sitä oli enimmillään ollut noin 120000. Man- nerheimin tarkoitus ei ollut ajaa loppuja venäläisiä heidän kotimaahan- sa vaan päin vastoin estää heitä pääsemästä sinne – ja tappaa heidät. Mannerheimin väitti muka ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”. Kyseessä oli mahdollisesti jonkinlainen ”diplomityö” saksalaisille.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussina/suomi-aloitti-vapaussodan-venajaa-vastaan-27-1-1918/
Suomi aloitti Vapaussodan Venäjää vastaan 27.1.1918
Juhani Putkinen 27.1.2020 16:49
Alkutilanne
Suomi oli julistautunut itsenäiseksi 6.12.1917, mutta Venäjä ei vetänyt miehitys-joukkojaan Suomesta,sillä niitä oli tarkoitus käyttää Suomes- sa Venäjän yllyttä- män ja Venäjän aseistaman aseellisen kapinan tuke- miseen. Siis punaisten kapinan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan.
Suomen Eduskunta ja laillinen hallitus perustivat Suomelle Armeijan 25.1.1918 ja määräsivät sille Armeijalle Ylipäällikön kenraali Mannerheimin.
Päätös aloittaa venäläisten riisuminen aseista
Mannerheim halusi hallituksen suostumuksella perustaa Etelä-Pohjan- maalle tuki- alueen, jossa kootaan ja harjoitetaan joukkoja Suomen vapauttamiseksi Venäjän miehitysjoukoista. Oli tiedustelutietoja siitä, että oli tulossa lisää venäläisiä joukkoja Pojanmaalle. ”Jos venäläiset toteuttaisivat päätöksensä ja lähettäisivät lisäjoukkoja tehdäkseen tyhjäksi sen, mitä olimme saaneet aikaan, eli, kuten he itse sanoivat, »palauttaakseen Vaasaan järjestyksen», meillä ei ennen pitkää olisi edes lähtökohtaa, mistä käsin toimia.”[ii]
”Tänä tammikuun 25. päivän iltana tein kohtalokkaan päätökseni ryhtyä toimin- taan, ennen kuin vastustaja ehättäisi edelle, ja lähetin vastaavat käskyt. Suojeluskuntalaisten oli tammikuun 28. päivän vastaisena yönä yllätettävä ja riisuttava aseista Etelä-Pohjanmaan varuskunnat.”[iii]
Vapaussodan ensimmäiset viralliset laukaukset
Karjalassa suojeluskuntajoukot, jotka oli määrätty Suomen Armeijan joukoiksi, olivat jo aiemmin joutuneet ottamaan yhteen Venäjän joukkojen kanssa, mutta se oli ollut tilanteen pakosta, eikä ylijohdon käskystä. Siksi katson vasta Ylipäällikön käskyn seurauksena tapahtuneet ensimmäiset laukaukset sodan alkulaukauksiksi.
”Etelä-Pohjanmaan suomalaiselle alueelle sijoitettujen venäläisten aseistariisumista johti kenraalimajuri Paul von Gerich. Lauantaina, 26:na, matkusti hän Vaasasta Ylistaroon järjestäen valtauksen siellä, ja jatkoi sitten matkaa Lapualle henkilökohtaisesti johtaakseen Lapuan ja Seinäjoen valtauksia.
Etelä-Pohjanmaan suomalaisilla suojeluskunnilla oli valtausta aloitetta- essa yhteensä noin 850 kivääriä ja kolme konekivääriä. Venäläisillä oli 1700 kivääriä ja parikymmentä konekivääriä. Edelliset olivat etupäässä maanviljelijöitä, joiden useimpain sotataito supistui muutaman illan hä- täiseen harjoitteluun, parhaiksi osasivat he kiväärin ladata; jälkimäiset olivat – tai ainakin olivat olevinaan – säännöllisesti harjoitettuja joukko-osastoja, sodassa karaistuja ja hyvin aseistettuja. Tältä näkökulmalta arvostellen oli siis edessäoleva ottelu kaikkea muuta kuin tasaväkinen.
Mutta toisekseen: tasankojen miehet olivat päättäneet voittaa, vaikka hampain iskeytyä ryssän kurkkuun, jos muuta asetta ei osu käteen. He iskivät kotiensa ja kamaransa, vapautensa ja maansa puolesta. Heillä oli innokkeena vuosisatoja hautunut viha, ja sitä paitsi heillä oli käsissään aloite. Yllättää vastustaja, se oli alkavan taistelun ja voiton tärkein edellytys.”[iv]
”Tammik. 27:nä, klo 7 illalla, kajahtivat Vapaussodan ensimmäiset laukaukset Etelä-Pohjanmaalla. Ne ilmoittivat Laihian valtauksen alkaneeksi.”[v]
Tämän ensimmäisen kahakan omat tappiot olivat viisi suojeluskuntalaista kaatuneina. [vi]
Odotusta kärsimättömän jännittyneenä
”Olimme todella hyppäämässä tuntemattomaan, mutta päättäväisyyt- tä ei puuttu- nut, sen olin nähnyt koko Suomessa oloni ajan. Ja yrityk- sen onnistuminen perustui juuri päättäväisyyteen ja nopeuteen. Jos suojeluskunnat epäröisivät ja menettäisivät aikaa, niin eri varuskunnat ehtisivät kokoontua yhteiseen puolustukseen ja liittyä punakaarteihin, jolloin mahdollisuutemme saada ne riisutuksi aseista olisivat minimaaliset. Kärsimättömän jännittyneenä odotin siis Ylihärmässä ilmoituksia.
Jo yön aikana saapui hyviä tietoja, ja aamupäivällä 28. tammikuuta oli ilmeistä, että alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille. Suurimmat varuskunnat, Vaasan, Seinäjoen ja Lapuan oli riisuttu aseista. Ennen toiminnan aloittamista oli puhelinyhteydet katkaistu. Sen jälkeen olivat suojeluskuntarivistöt – joissa vain kärkimiehillä oli kivääri – käyneet majoituspaikkojen kimppuun pimeän turvin,luottaen siihen vaikutukseen,jonka epäselvästi häämöttävät joukot tekisivät unenpöpperöisiin venäläisiin.Päivän mittaan riisuttiin aseista yhä useampia varuskuntia. Missä toiminta oli viivästynyt,s yntyi kuten oli odotettavissa todellisia taisteluita. Neljässä päivässä oli koko Etelä-Pohjanmaa vapautettu; 5000 venäläistä oli pakotettu luovuttamaan aseensa, 8 000 kivääriä ja 34 konekivääriä saatu, minkä lisäksi tuli vielä 37 tykkiä, joukko kranaatinheittimiä ja melkoiset määrät varusteita ja ampumatarvikkeita.Sanoma aseistariisumisesta levisi kulovalkeana maakunnassa, eikä innostuksella ollut rajoja – ase kädessä tai aseetta halusi joka mies ja nuorukainen olla mukana! Suojeluskuntain miesvahvuus lisääntyi päivä päivältä, ja vallatut aseet tulivat hyvään tarpeeseen. Ei ollut luottamukseni noihin sisukkaisiin, isänmaallisiin miehiin ollut turha.
Nyt oli ennen kaikkea varmistettava tukialueemme etelästä tulevia hyökkäyksiä vastaan ja turvattava Haapamäen kautta itään kulkevat rautatieyhteydet. Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäy- tettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työn- nettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtuikin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut.” [vii]
Ryssien vastahyökkäys
”Vaarallisin hyökkäys suunnattiin kuten sanottu juuri rintaman takana olevaa Haa- pamäen rautatiesolmua kohden,jonka menetys olisi mer- kinnyt valkoisen rintaman katkeamista kahteen osaan. Hyökkäystä johti eversti Svetshnikov (106. venäläisen jalkaväkidivisioonan komentaja), joka oli nimitetty ”Länsi-Suomen armeijan” komentajaksi.” [viii]
Vapaussodan rauhansopimus
Vapaussodan rauhansopimus solmittiin Suomen ja Venäjän välillä pit- kien ja vaikeiden rauhanneuvottelujen jälkeen Tartossa 14.10. 1920. Se rauhansopimus on oikeastaan Suomen syntymätodistus, sillä siinä sovittiin yksityiskohtaisesti mm. Suomen ja Venäjän välisestä rajasta. ”
RK:
” Suomen ja NL:n Tartton rauhaa ei tehty mistään ”vapaussodasta”, vaan Suomen tynkäeduskunta oli julistanut Venäjälle sodan 15.5.1918
Viimeinen punainen taisteluosasto oli antautunut 14.5.1918 eli yhtä päivää aikaisemmin.
Suomen äärioikeisto pyrki tekemään Suomesta 1917 Venäjän maakun- nan Kerens-kin vallan alla ”hajotuttamalla” NAAPURIVALTION SOTI-LASDIKTAATTORILLA oman ylimmän vallan haltijan Eduskunnan. Hyvä kun Kerenski sentään tiesi, mitä sellainen ”vaalit” on, kun hän oli itsekin ollut ehdokkaana Tsaarin neuvoa antavan Duuman vaaleissa 1912 omassa ja Leninin kotikaupungissaan Simbirskissä (Ulja-novsk), ja tullut valituksikin perustamansa ”Sosialistipuolueen” ehdokkaana hänen äänestäjiensä suuren osan epäilemättä luullessa äänestävänsä Leninin puoluetta…
Suomi oli Wienin kongressin rauhan mukaan RIIPPUMATON VALTIO SIITÄ ALKA-EN, KUN TSAARIN HALLITSIJAHUONE LAKKASI OLEMASTA VALLASSA. Suo-men rajatkin oli määrätty Wienin kongressissa, joskin tsaari teki niihin tarkistuk- sen itään päin (suomenkielisen Karjalan liittäminen Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Jos Punaiset ja valkoiset kaartit olisivat tuolloin yhdessä tiedottaneet Kerenskille itsenäisyyden olevan voimassa ja että sitä puolustetaan (kuten esimerkiksi Stalin vihjaisi, mutta ei voinut sanoa suoraan, kun bolshevikitkin tukivat vielä tuolloin Kerenskin hallitusta Valkoisten, Kornilovin ym., kapinaa vastaan, sisällissota olisi voinut olla vältettävissä. On kuitenkin huomattava,että kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi läntisissä naapurivaltioissamme oli tuolloin sisällissota.
Se, että Kerenski lähti pelleilemään Suomen kysymyksessä oli viimei- siä ja ratkaise-via nauloja hänen poliittiseen ruumisarkkuunsa. Eserrien johtama Ukrainan Keskus-rada esimerkiksi lähti omille teilleen.
Suomen eduskunta saattoi sodan julistaessaan tietysti minkään estä- mättä ”Tulki- ta olleensa sodassa” jo olleensa sodassa pitempään.Olihan ylipäällikkö Manner- heim väittänyt omille, erityisesti maalaisliittolaisille kaarteille muka ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”,kun hän itse hyökkäsi venäläisissä varuskunnissa vielä jäljellä olevaa väkeä vastaan, joka ei ollut NL:n hallituksen komennossa (eikä tätä ennen myöskään punakaartien,joihin monien venäläisten oli nyt henkensäkin säilyttääkseen liityttävä).Tuollainen tulkinta on pantu mm.kenraali A.F.Airon suu- hun. Toki hän on voinut sellaista puhuakin vaikka ei tunnetusti ollut puhelias, eikä kirjoittanut muistelmiakaan.
Tuo tulkinta ei kuitenkaan ole oikea diplomaattiselta (de jure) eikä fak-tuaaliselta kan- nalta (de fakto):sotaa ei ollut julistettu eikä esimerkiksi aluevaatimuksia vielä esitetty suuntaan eikä toiseen (jos sellaisia ei esi- tetä, ei yleensä kannata julistaa sotaa, vaikka jossakin vaikka ilmassa tai merellä tapella rymisteltäisiinkin).
Venäjän hallitus oli kahteenkin otteeseen yrittänyt lähettää edustajan- sa myös val-koisten puolelle (mahdollisesti myös sovittelutarkoitukses- sa), mutta nämä vangit- sivat lähettiläs eversti Nikolai Kovankon (joka oli ollut Viaporin viimeinen venäläi- nen komendantti) ja torjuivat myös seuraajan minkä jälkeen Suomi kohta julistikin sodan.
Neuvosto-Venäjän armeijan joukkoja ei ollut eikä varsinkaan sotinut Suomessa.
… ”
JP:
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa I; 1921; sivu 1
[ii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 259
[iii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 260
[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; 1922; sivu 183
[v] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; ; 1922; sivu 184
[vi] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; ; 1922; sivu 186
[vii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivut 264-265
[viii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 269 ”
Toinen suomalainen kautta aikojen Ortodoksikirkon marttyyriksi
Olen väitellyt tästä asiasta Putkisen kanssa ja saanut ikuiset bannit. Lähinnä siitä, että Donner oli äärivalkoinen ja historioiti voittajan historiaa. Teemu Keskisarja on käsittelyt asiaa ilman lappuja silmillään samoin Heikki Välikangas.
Onhan Matti Lackmankin käsitellyt asiaa, ihan historiantutkijana. Parhaillaan luen juuri näiden aikojen historiaa Matti Lackmanin tutkimuksiin perustuen. Sotavankien pako.
Aiemmin sain juuri melkoisen järkäleen luettua; Suomen vai Saksan puolesta, Matti Lackman; jääkärien historiaa käsittelevä opus.
Hieman erilaisen kuvan sisällissodastamme saa, kuten jääkäriliikkeestä, kuin tämän sivuston ”sotilas ja sotahistorioitsija” antaa ymmärtää.
Elämänkerrat eivät ole faktaa … välttämättä ja Donner kirjoitteli aikalaistulkintaa Tukholmasta käsin ja voittajan näkökulmasta.
Historia on aina osin kirjoittajansa näköinen. Ehkä parhaan kuvan saa lukemalla monia teoksia tosin kailla kirjoittajilla ei ole riittävästi faktatietoa.
Eipä se Niilo ihan noin taida mennä. Saat lukea kymmenittäin kirjoja mutta jos olet asenteellinen, lukeminen on turhaa. Tällöin käytät vain käsityskannallesi mieleisiä seikkoja etkä osaa asenteellisuudestasi johtuen nähdä tosiasioita.
Tohtorismies tutkijalle tämmöinen asioiden käsittely ei ole mahdollista, ilman, että hänen tutkimustuloksensa kyseenalaistetaan.
Me tavalliset blogistit voimme aina halumme mukaan vetää mutkia suoraksi ja aika usein vedämmekin mutta silloin eivät kyseessä ole ”kylmät tosiasiat, tarkoin ja luotettavin lähdeaineistoin”.
Asenteellisuus taikka pakkomielle. Pakkomielteenä muodostaa mielikuvituksessa oman egon vahvistukseksi ja vastakohdaksi ”toiseus” minkä tehtävänä on edustaa lähtökohtaisesti kaikkea väärää ja torjuttavaa.
Eräs kirjoittaja, jonka nimeä ei täällä parane lausua jottei joutuisi hankaukseen ylläpidon kanssa, on kertonut miten hänen varusmiesaikanaan silloiset esimiehet olivat luonnehtineet hänen omaavan taipumuksen ”helikopterinäköön” – taipumuksen nousta ikään kuin helikopterilla niin korkealle että sieltä näkyy vain se haluttu kohde ja kaikenlaiset sitä rajoittavat tosiseikat rajautuvat pois.
Kertojalta jäi huomaamatta se että tällainen esimiesarvio ei ole lainkaan myönteinen. Nimenomaan sotilaallisia tarpeita ajatellen se on psykologinen rasite mikä muodostaa esteen esim. upseerikoulutukselle. Helikopterista katselevalle ei voi uskoa vastuuta alaisista todellisuustajua ja harkintakykyä vaativissa tilanteissa.
Se on vain erikoista että näillä blogeilla voidaan tehdä blogistista blogi… eikös tämä ole aika raukkamaista…?
Jatkakaa vain raukkamaiseen tyyliinne, ihme touhua. Vanhojen juoru-ukkojen palstaksi tämä muuttuu….
Lenin ja muut bolsevikit, johtajanaan toveri Lenin, ”sponsoroivat” Suomen sisällissodan. Lenin yllytti ja suorastaan painosti Suomen sosiaalidemokraatteja nouseman kapinaan laillista hallitusta vastaan – kohtalokkain seurauksin.
Turha vääristellä historiaa.
Lasse Kallo;Turha vääristellä historiaa.
Siis kenen/keiden kirjoittamaa historiaa?
Hallitus, joka teki etnistä puhdistusta, ei ollut laillinen…
Mannerheim toimi ilmeisimmin keisari Wilhelmin toimeksiannosta, sillä tämä teki perskohtaisesti päätöksen Saksan osallistumisesta Suomen sisällissotaan – kun kenraalit eivät sitä ilman häntä suostuneet tekemään.
https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/tohtori-mauno-koivisto-saksan-paatos-lahettaa-joukkoja-suomeen-ratkaistiin-keisari-wilhelmin-aanella/
Leningradin sotilaspiiriä komensi Saksan vakooja, vasemmisto-eserrä-kenraali Mihail Muravjov (”Kiovan teurastaja”), Kerenskin raivoisa vastustaja. Bolshevikit olivat selvillä hänen perimmäisestä epäluotettavuudestn, mutta hän teki hyvää työtäKerenskiä vastaan. Sitten hänet lähetettiin Kiovaan Ukrainan Keskusradan menshevikkipuolustusministeri Simon Petljuran armeijaa vastaan…
Sosiaalidemokrattien ylimääräinen puoluekokous 25-27.11.2017.
– – Paitsi Miettistä ja hänen tovereitaan oli kokoukseen sapunut muitakin vaikuttamaan sen kannanottoihin. Saapuvilla oli mm. madame Kollontai, joka näihin aikoihin muutenkin ahkerasti likuskeli maassamme puheita pitämässä. Huomioni kiinnittyi erääseen lyhyenläntään yksinkertaisesti pukeutuneeseen, tummaan vierasmaalaisen, joka käytävillä seurusteli vain jyrkemmän suunnan miesten kanssa. – – Sain kuulla, että hän on Venäjän kansankomissaarien neuvoston vähemmistökansallisuuksien komissaari Dzukashvili, joka myöhemmiin tunnettiin kautta maailman nimellä Stalin. Hän piti koukouksessa puheen tuoden terveyhdyksen ”Venäjän työväen vallankumouksen nimessä. joka juuria myöten horjuttaa kapitalistisen järjestelmän perustuksia”.
Mutta puhuja ei tyytynyt puhumaan vain Suomen itsemääräämisoikeudesta. Sen ohella hän rohkaisi Suomen vallankumousellisia työläisiä ottamaan täälläkin vallan käsiinsä. Tämä osa hänen puheestaan oli sananmukaisesti seuraavan sisältöinen:
” Toverit! Meille on tullut tietoja, että teidän maassanne on samanlainen valtakriisi kuin oli Venäjälläkin lokakuun vallankumouksen aattona. Meille on tullut tietoja, että teitä myös pelotellaan nälällä, sabotaashilla jne. Sallikaa Venäjän vallankumousliikkeessä käytännössä saadun kokemuksen perusteella lausua teille, että nämä vaarat, vaikka ne olisivatkin reaaliset, eivät suinkaan ole voittamattomia. Ne, nämä vaarat, voidaan voittaa, jos toimitaan päättävästi ja horjumatta. Sodan ja rappion, lännessä syntymässä olevan vallankumousliikkeen ja Venäjän työläisvallankumouksen kasvavien voittojen ilmapiirissä ei ole sellaisia vaaroja ja vaikeuksia, jotka voisivat kestää teidän rynnäkkönne. Tällaisessa ilmapiirissä voi kestää ja voittaa vain yksi valta, sosialistinen valta. Tällaisessa ilmapiirissä kelpaa vain yksi taktiikka, Dantonin taktiikka: rohkeutta, rohkeutta ja vielä kerran rohkeutta!
Ja jos te tarvitsette meidän apuamme, me annamma sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden.
Tästä voitte olla varmat.”
Puhe oli diktatuuriryhmälle tervetullutta kuultavaa ja vaikutti osaltaan kokouksen mielialoihin.
Lähde: Väino Tannerin kirja ”Kuinka se oikein tapahtui”, sivut 157-158. Kirja on julkaistu vuonna 1957.
Kyseessä ei ollut mikään ”diktatuuriryhmä”, vaan he ajoivaS hyvinkin demokraattista valtiosääntöä myös muodolliselta kannalta.
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html
SUOMEN KANSANVALTUUSKUNNAN EHDOTUS SUOMEN VALTIOSÄÄNNÖKSI
ESITETTY TYÖVÄEN PÄÄNEUVOSTOLLE TARKASTETTAVAKSI JA PÄÄTETTÄVÄKSI YLEISTÄ KANSANÄÄNESTYSTÄ VARTEN
äällä löytyy Stlinin tuolloinen puhe.
https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/neuvosto-venajan-kansallisuusasiain-kansankomissaari-stalinin-puhe-sdpn-puoluekokouksessa-14-11-1917/
Kollontai oli myös ministeri (kansankomissaari). Hänen puheensa on diplomaattisesti yhtä painava kuin Stalininkin. Sekin varman jostakin löytyy edelleen.
Ensimmäiset laukaukset ammuttiin punakapinan alussa kylläkin Kämärän asemalla Kuolemajärvellä, jossa ns. venäjänsaarelaisiksi nimetty osasto Kannaksen suojeluskuntalaisia valtasi paikallisen rautatieaseman ja pysäytti Pietarista Tampereelle matkalla olleen suuren Jukka Rahjan johtaman punaisten asejunan. Tällä asejunalla oli saattajina järjestäytynyt joukko punakaartien ns. taistelueliittiä.
Tuossa taistelussa apuun tuli Viipuristsa mm. veläläinen osasto, joka oli tukemassa suoraan punaisten vallanlkaappaus-j ja vallankumousyritystä Pietarin bolsevikkien käskyttäminä. Eli bolsevikit oluvat kyllä kyynärpäitään myöten mukana tukemassa aseellisesti punakapinaa ja näin ollen vihollisia Suomen laillistavhallitusta vastaan.
Mannerheim oli Putkisen mukaan jo ennen tuota 27.1. julistanut sodan Venäjälle.
Nämä joutuivat napit vastakkain kotiutettavan venäläisen osaston kanssa.
Ja hyökkäys Viipurin venäläistä varuskuntaa vastaan lentävällä valkokaartilla tapahui 24.1.
Venäläisten riisuminen aseista ei aloittanut punikkikapinaa, koska siinä ei mitenkään hyökätty punikkeja vastaan.
Punikit aloittivat aseellisen laittoman kapinan itse.
Mannerheim olisi komentanut ”lainkuuliaiset” punikit pika pikaa puhdistamaan etnisesti venäläisiä – ja hyökkäämään Neuvosto-Venäjää vastaan.
Punikkien valittavana oli siis joko sota Mannerheimia vastaan – tai sota hänen alaisenaan Neuvosto-Venäjää vasaan.
Ja arvaa, keillä olisi teetetty sotarikokset ja paskaisimmat hommat…
Olisi ja olisi…
Jos jossia ei olisi, lehmätkin lentäis.
Mitään vihjettäkään tuosta roskasta ei ole löytynyt, joten se siitä.
Sisällissota alkoi laittomasta aseellisesta punikkikapinasta eikä se jossittelemalla miksikään muutu.
No Suomi ja Venäjähän eivät olleet sodassa Suomen sisällissodan aikana – vaan vasta en jälkeen, kun tynkä-Eduskunta julisti sodan 15.5.1918.
Sillä ei enää ole merkitystä, kuka sen aloitti, vaan sillä, kuka sen lopetti ja mitä siitä seurasi.
Siihen aikaan maailma oli sekaisin; Venäjän vallankumous, I maailmansota, Suomessa edeltäneet sortovuodet, Suomen itsenäisyys ja sitten sisällissota voittoineen ja tappioineen ja seurauksineen.
Ja niitä on analysoitu monelta eri kantilta riippuen siitä, mikä on ollut analyysin tavoite ja kuka sen on tehnyt.
Turhaa keskustelua on että, mitä jos … ?
Mannerheim ei ollut venäläisvastainen eikä saksalaismielinen. Suojeluskuntien Pohjanmaalla aseista riisumat venäläiset sotilaat lähetettiin Venäjälle. Saksasta tulleet jääkärit jopa suunnittelivat Mannerheimin syrjäyttämistä ja korvaamista saksalaisella everstillä ennen Tampereen taistelua, sekin kertoo Mannerheimin suhteesta Saksaan. Ja kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, niin Mannerhiem korvasi liian saksalaismielisenä pidetyn Svinhufvudin Suomen valtionhoitajana eli eräänlaisena presidenttinä ennen presidentin vaaleja.
Punakaartit aloittivat kapinan, koska uskoivat Venäjän tukemana voivansa saadavallan. Mitään demokraattista siinä ei ollut eikä demokratiaan pyritty. Suomessa oli jo demokratia ja jos malttia olisi ollut, sosialistit olisivat odottaneet seuraavia vaaleja ja pyrkineet saamaan vallan sitä kautta.
Mannerheim ei onnistunut omin johtamissysteemein Tampereen valtauksessa. Syy lienee Mannerheimin varsin vaatimaton sotilaskoulutus, vastannee nykyistä RUK:ta. Hän oli ns salonkiupseeri, suurimmalta osalta eteni erilaisten hovin vaikutusvaltaisten naisten siivellä.
Saksalainen eversti Eduard Ausfeld teki silloin modernin ”sillanpäävaltaustaktiikan” mukaisen ratkaisun, Mannerheimin vanhanaikaisen lineaaritaktiikan sijaan. Vahvoin voimin murto yli Tammerkosken ja lisävoimien syöttö välittömästi sillanpääasemaan; se koitui valkoisten ja saksalaisten voitoksi. Mannerheim tuli Mäntästä vasta voittoparaatiin.
Tsaarin armeijassa palvellut kenraali Kaarlo Kivekäs, ye-upseeri ja runsas sotakokemus. Viimeisekseen palveli Ukrainan armeijassa. Mielenkiintoista olisikin tietää, miten sotatapahtumat suomenkielisen Kivekkään johdolla olisivat edenneet.
Kivekkään ansioita Suomen armeijassa tunnetaan kovin puutteellisesti. Ns ”ryssänupseereihin” lukeutui Mannerheimkin.
Pohjanmaalla aseistariisutut venäläiset lähetettiin Joensuun seudulle tapettaviksi. Valehdeltiin, että sieltä olisi ollut mahdollista päästä Venäjälle, mikä oli siihen aikaan vuodesta mahdotonta. Siellä sitten taas valehdeltiin, mitä porukkaa on kyseessä. Toteuttajilla oli mahdollisuus heittää joikkoon myös suomalaisia vihollisiaan.
https://www.pirkanblogit.fi/2019/risto-koivula/toinen-suomalainen-kautta-aikojen-ortodoksikirkon-marttyyriksi/
Miksi olisi lähetetty Joensuuhun tapettavaksi? Jos tarkoitus oli tappaa, niin helpomminhan sen olisi luullut sujuvan saman tien Pohjanmaalla.
Noin kuitenkin tehtiin. Hommaa hajautettiin. Tarkoitus oli ehkä tappaa salaa.