Eilisiltana veneilimme kolme sukupolvea sillan alle silakkajahtiin. Aivan mahdotonta oli kalantulo, tunnissa melkein ämpäri täyteen. Tänään savustan isoimmat ja pienmpiä voissa paistan, suurin osa menee naapureille.
En tällä halua kademieltä herättää vaan nostattaa halua lähivesille pyyntiin.
(tässä vähän sekin kokeilu että osaanko kuvia tekstiin laittaa)
Se tuo ”litkaaminen” on vanha ja tehokas keino. Hyvällä syönnillä ja joipa keskinkertaisellakin, saa tunnissa parin päivän ruokakalat.
Litkaamisen opin lohen siimapyyntireissuilla kun roikuimme ”rekaamalla” siiman päässä ja paistinkalat piti saada ja saatiin .
Täällä Tammelassa olen litkalla pyytänyt paljonkin ahventa, isoja särkiä, muikkuakin. Yleensä siis parvikalaa.
Litka on hyvä pyydys.
Tuosta perinteisyydestä vielä; silloin vielä kun Tallinnan D-satamassa autot lastattiin siitä terminaalin vierestä; monesti katselin niitä silakanlitkaajia vaikka päivät olisivat olleet tyyniäkin; kovin parin tunnin päästä tuuli riepotteli kalastajia.
Helsingissä Lauttasaaren sillalla on litkaajia näkynyt kymmeniä vuosia.
Ei taida noita silakoita olla näillä sisävesillä, en ainakaan ole kuullut edes puhuttavan.
Mikäs piru se ”litka, tai litkaaminen” muuten on, en ole semmosestakaan kuullut puhuttavan.
Minä olin yksi ilta mato- ongella, mutta en saanut yhtään mitään, ei edes nykäissyt. Eilisiltana meinasin mennä, kun oli niin hieno ilma, mutta menemättä jäii, eli sain yhtä paljon kaloja, kuten edelliskerralla.
No, Pentti, se litka on painollinen siima, johon on kiinnitetty, joko tapsilla tai ilman n kymmenkunta koukkua ja ilman mitään syöttiä; toimii. On vähän kuin pohjaongen versio. Voi tietenkin halutessaan syötittääkkin.
Ja mitä kirkkaampi koukku sen hullumpia ovat silakat jokka niihin menee äkkiä tulee merellä perheen kalaateriat
Hieno keksintö kuka sitten sen litkan onkin keksinyt terv tepivaari
Muuten tämä Matin juttu yleisestikkin tärkeä. Meidän järvissämme, rannikoillamme on valtava aarre; suurimmalla osalla Euroopan kansoista ei tämmöistä ole suotu.
Meillä ovat laajat ns jokamiehen kalastusoikeudet; pitäisi vain osata ja uskaltaa hyödyntää niitä. Pitäisi osata käsitellä kalaa ja valmistaa siitä ruokaa.
On turhaa sanoa, että kala Suomessa on kallista. ”Kädettömille” se tietenkin saattaa olla jokseenkin kallista.
Ylipäätään, jos opettelee valmistamaan ruokaa; edullisistakin materiaaleista; ruoka ei todellakaan ole kallista; ns ”kädettömille” se saattaa olla jopa kallista, siis ostakoot eineksiä.
Raippaluodon sillan kupeessa silakat kupeksi.
Savusilakka on todellinen herkku.
Kyllä silakka itsepyydettynä ja savustettuna/halstrattuna herkkua on. Ongelmana vaan sisämaassa asuville on tuo silakan matka pyynnistä kauppaan, kaupan tiskillä aikansa makoillut ja silmänsä punaiseksi saaneena; pääsääntöisesti vasta sitten se menee teolliseen savustukseen. Muikun matka pyydyksestä pönttöön on monia kertoja lyhyempi.
Isoilla trooleilla pyydetty silakka taas tahtoo olla savukalaksi kelvotonta, johtuen pitkistä vedoista ja korkeasta vetonopeudesta; puristuu troolin perässä lähes kelvottomaksi. Kaiken lisäksi silakka pääsääntöisesti, toisin kuin muikku, savustetaan pyöreänä, avaamattomana, muikku taas puhkotaan ennen savustusta. Maussa on huomattava ero.
Minä en savusilakkaa suostu ostamaan.
Vesi tuli kielelle kun tuota Matin juttua lueskelin. Muistuivat nuo ajat Helsingissä, savusilakkani (kilohailini) itse pyydin ja savustin/halstrasin.
Joskus aikaisemmin kerroin, että Lahden kauppatorilla sai Porvoon Emäsalosta pyydettyä tuoretta silakkaa Hiace- autollisen. Se oli n. 2000-luvun vaihteen tienoilla. Yksi kahmalollinen ( molemmat kourat) noin 1,5 kg markalla jne.. Oli keskikokoista. Savustin kaikki.
Myöhemmin asuessani Porvoossa kävin Emäsalossa juttelemassa kalastajan kanssa. Sanoi, että lopettaa, kun kunnon silakasta ei saa hintaa.
Nyt hyvälaatuista saa Tampereen kauppahallista Nygreniltä.
Niin mutta Heikki, silakan kohdalta se troolisilakka on edelleenkin ongelma. Edellä sen kerroin.
Rysä- ja verkkosilakka on ihan ok, varsinkin jälkimmäinen, ei vaan sisämaahan riitä. Silakan verkkokalastajia (kaupallisia) ei oikeastaan enää ole.
Mutta hyvää oli!
Silakassa ei ole pelkästään kyse laatuongelmista vaan myöskin siitä, että Suomen lipun alla kalastaa alle kymmenen troolaria ja tänä vuonna kiintiöt täynnä. Kiintiöistä 2/3-osaa menee rehukalaksi koska suomalaisilla tukkureilla ei juurikaan ole mahdollista ostaa kymmeniä tonneja kerralla.
Esimerkiksi etelänaapurimme silakkatroolareiden saalis matkalla Suomeen kestää n 2 – 3 päivää, tukkurilla päivän, kaupassa sitten …?
Sisämaan halleista on turha edes haaveilla laadukkaasta silakasta, korkeintaan se on keskinkertaista laadultaan ja kovin vähän myyntiaikaa.
Rannikkokalastuksen rysä- ja verkkosaalis jää rannikolle, koska siinä saaliiden kokonaismassat ovat kovinkin pieniä, johtuen myöskin siitä, että kalastajat jalostavat itse saalistaan, jolloin kate on huomattavasti korkeampi.
Herkullisia olivat litkasilakkani, isommat savustin ja pienemmät emäntä kieräytti ruisjauhoissa tällä kertaa ja voissa paistoi. Yksinlukien söin 17 kappaletta, malttanut juuri edes perunaa mukaan ottaa.
Muutamat naapuritkin kiittelivät, saivat tyytyä toki raakoihin kaloihin.
Täällä asuinseudullani on joitakin verkolla kalastajia ja laadukasta verkkosilakkaa on aika ajoin tarjolla.
Itsekkin ennen silakkaverkkoa pidin mutta nyttemmin olen laiskistunut, ongelma on lähinnä liian suuren saaliin pelko, pahimillaan yhdessä 2,7 metriä korkeassa verkossa sätki noin 60 kiloa kirkaskylkisiä silakoita.
Kerran huolimattomuuttani kohojen kanssa oli verkko laskeutunut pohjaan sillä seurauksella että kymmenet pikkukiisket oli tuskallisesti irroteltava, tunkiolle ne menivät. Olisikohan Kalle keksinyt niillekin reseptin. Eikös ne Karjalassa ennen niistä kalalientä keitelleet.
Kyllä olen puhkotuista kiiskistä jos simpuistakin tehnyt kalalientä. Uskomattoman maukas kastike kaikkiin kalaruokiin; toimii myöskin joissain liharuuissakin.
Jäi muuten kertomatta, miten se kalaliemi tehdään.
Puhkottuja kiiskiä tai simpun ”häntiä” höyrykattilaan. keitellään kiehuen 10-15 min. Siivilöidään ja jäähdytetään.
Tuloksena eräänlainen hyytelö, jonka voi esim myöhempää käyttöä varten pakastaa.
Asuin joskus noin 1960-luvun puolivälin hujakoilla jonkin aikaa Kalajoella. Siellä paikalliset kalastajat toivat tuoretta kalaa suoraan asunnon ovelle. Kyllä siitä kelpasi laittaa sapuskaa ja pistellä poskeensa.
En ole koskaan ollut mikään himokalastaja. Luonnossa olemisesta osaan kyllä nauttia, sen ohessa on jokunen kalakin tullut pyydystettyä.
60-luvjulla, siinä puolessa välissä, armeijan palvelukseen siirryin. Kyllä kalastelin mutta kaupalliseen kalastukseen oli henkilökohtainen kokemukseni olematon.
Sittemmin, rannikolla kun asuin, kiinnostukseni kaupalliseenkin kalastukseen heräsi.
Otin toiminimen, kalastin ja myin omaa saalistani. Siitä se yrittäjyyteni alun perin lähti.
Tammelaan muutettuani, kaikenlaista kalajobbaria tuli nähtyä; mukamas kalastajia.
Tämä nyt on vähän nippelitietoa mutta Pentti Linkola aikanaan kierteli ovelta ovellekin myymässä kalojaan.
Poika aikoinani oli monelle merkkitapaus kun Varsinaissuomesta kalajobbari toi tuoretta silakkaa kauppaan. Kalaahan omatoimikalastajat ja heidän tuttavansa saivat paikkakunnan oivallisista kalavesistä, haukea, kuhaa, ahventa, madetta, lahnaa lähinä mutta silakat edustivat myös vaihtelua omien vesien kaloihin.
Mainitsen vielä että olli yksikin metsäjärvi jossa yleensäkin oli hyvin kalaa mutta erikoisuutena jopa liki viisikiloisia lahnoja. Niitä uunikalana arvostettiin korkealle.
Ja graavattua lahnaa meillä oli usein kotona. Pahaa perkules oli lapsen suussa. Ja, kun siinä oli niitä lapamatojakin.
Suutarinlohi, silakkarullat, uunisilakat, paistetut ja silakkapihvit olivat niitä herkkuja.
… ja lasimesimestarin sillitkin vielä joukon jatkeeksi ym..
Lapamato on muuten ainoa ihmiseen tarttuva mato; sen väli-isäntiä ovat made, hauki, ahven ja kiiski, kuin myöskin niiden mädit.
Särkikaloissa ei lapamatoa esiinny, leveää heisimatoa kyllä mutta ei tartu ihmiseen.
Pakastaminen -18asteessa tuhoaa n parissa vuorokaudessa madon sekä munat.
Minä olen aina pitänyt graavista lahnasta.
Tarkoitit Matti varmaan Saloisten -järveä; sieltä olen suurimmat lahnani nostanut pystyriimutetulla 100 mm verkolla. Se lähes viisikiloinen ei ollut edes kauhean harvinainen. Luokkirysälläkin kutuaikaan lahnasaaliit olivat melkoisia ja savu- ja uunilahnaa tehtiin.