Kettu ja korppi

Hienoja runoja saa täällä lukea, itsekin tässä yrittelin mutta arvioin lyriikkani täysin painokelvottomaksi. Päätin sitten aikani kuluksi yrittää proosaa, ymmärtäen ettei tällä Noopelia voiteta arvelin kumminkin että jos on jollakin luppoaikaa ja paikallinen aviisi hiirenkorville luettu niin paremman puutteessa. Voimat ehtyivät ja juttu jäi vähän kesken, mieluusti lukisin jos joku sille lopun laatisi. Toivon että katu-uskottavuuteni ei pahoin tästä kertyisi silmissänne.

Kettu ja korppi

Torjuakseen kaamoksen herättämää ankeutta voi ihminen hakea piristystä vaikkapa lukemalla Aisopoksen kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten lapsille ja lapsenmielisille kirjoittamia opettavaisia faabeleita jos ei parempaakaan keksi. Itse olen juuri lukenut jo toki entuudestakin tutun tarinan ketusta ja korpista. Aikani sitä pohdiskelin, mielessäni pyörittelin ja ainakin se hyöty siitä oli että toviksi unohdin kaamoksen synkkyyden.

Useimmille meistä Aisopoksen faabelit lienevät tuttuja. Tunnettua on että niihin liittyy moraalisia opetuksia. Näin on laita myös tarinassa ketusta ja korpista. Siinähän tapaukset menevät niin että korppi istui puun oksalla juusto nokassaan, ohi kulkeva kettu höynäyttää korppia laulamaan kehuen sen ääntä mukamaskin erityisen sulokkaaksi. Korppi uskoo, menee halpaan, alkaa innoissaan raakkua jolloin juusto vääjäämättä tipahtaa sen avoimesta nokasta ja kettu nappaa sen, syö makeisiin suihinsa röyhtäisten ravittuna tuuheasti päälle ja jolkottelee tyytyväisenä metsän siimekseen. Tämän tarinan opetus on että tyhmyydestä sakotetaan ja että imartelu sumentaa arvostelukyvyn.

Sitä ei tarinassa juuri kummastella että mistä korppi on juuston saanut. Juustothan eivät kuulu ravinteisiin joita korppi luonnosta syötäväkseen löytää. Herääkin vahva epäilys että korppi onkin varastanut juuston. Tätä jopa todennäköistä taustaa vasten on tavallaan aivan oikeus ja kohtuus että korppi tavalla tai toisella menettää ryöstösaaliinsa, ei pääse siitä itse nauttimaan ja saa lisäksi hävetä itseään ymmärrettyään menetyksen myötä oma tyhmyytensä.

Entäs sitten ketun osa ja käyttäytyminen. Lyhyesti sanottuna on erittäin rumaa käyttää hyväkseen omaa oveluuttaan toisen tyhmyyttä vastaan. Oikeus ja kohtuus olisikin ollut faabelissa asettaa myös repolaiselle jonkinlainen rangaistus jo ihan sen vuoksi että pahan pitäisi aina saada palkkansa. Nyt jää lukijalle sadusta helposti sellainen käsitys että toisen yksinkertaisuuden tietoinen hyväksikäyttö olisi jotenkin hyväksyttävää. Jos nyt vaikka ajatellaan että kettu jostain olisi tiennyt että juuston on korppi varkauden kautta hankkinut niin se ei yhtään tee hyväksyttäväksi ketun huonoa käyttäytymistä.

Pohdiskelin sitäkin että miten sovittaisi tätä tarinaa nykypäivään, meihin ihmisiin. Voisiko ajatella että muodin ja ulkokuoren vietävänä olisi korppina kuluttaja ja kettuna kauppias ja vaatevalmistaja. Mainokset kuten ketun mairittelu ja korppi kuvitelmissa että uusi viimeisen muodin mukainen talvipalttoo loisi ympäristöön kuvaa fiksummasta ja jotenkin paremmasta ihmisestä. Korppi (kuluttaja) jonka viimevuotinen talvitakki on vielä lähes uuden veroinen ja käyttökelpoinen ja tuo huonolla itsetunnolla varustettu laumasielu menettää rahansa turhamaisuuttaan ja kettumainen ahnas kauppias myhäillen kasvattelee omaisuuttaan. Tietysti tähän tasapuolisuuden vuoksi pitäisi keksiä myös jatko jossa kauppias tukehtuu omaan pullaansa.