Mona Lisa – möllö mimmi

Kuvataide ei minua juurikaan puhuttele, musiikki tuo suuremmat kokemukset.

Sanna Marinin kampaus ja karisma tuo mieleen Leonardo da Vincin vuosien pakerruksen tuloksen, jolle koitui nimeksi Mona Lisa.
Sannasta olisi maestro saanut kuitenkin paljon nätimmän kuvan, ainakin jos olisi vähän yrittänyt.
Koska maestro pakersi teoksensa parissa pitkän aikaa, niin siihen sisältyy jotain kummallista, joka kummallisuuden viehätys on siirtynyt kuvataiteen harrastajien mieleen ja joka on myös lisännyt teoksen rahallista arvoa.

”Lissun” silmät ovat mielestäni miehen silmät, eivät mielestäni empaattiset, eivätkä sympatiaa herättävät. Suun ilme viittaa mahaongelmiin, ikään kuin pidättäisi pieruaan tai jotain.

No, se ”Lissusta”, joka löytyi lehtileikkeenä syntymäkotini taidegalleriasta pihan perältä. Galleria itse noudatti minun itseni funktionalistista arkkitehtuuria. Siksipä vanhempi veljeni sen gallerian sitten hävitti ja teki uuden syntymäkotini päädyttyä hänen omistukseensa
Vaikka gallerian pohjapinta-ala oli alle kaksi neliömetriä, mahtui seinälle myös mm. Picassoa. Oman taidekäsitykseni mukaan gallerian helmi oli kuitenkin nuoremman veljeni kansakoulutyö, akvarelli eli vesivärityö, asetelma erivärisistä pulloista. Siitä henki harmonia. Hänen mielenkiintonsa kohdistui sittemmin erityisesti astioiden ja maailman eri koirarotujen estetiikkaan.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mona_Lisa