Mirrillä ei elämässään liene huolen häivääkään. Se kun aamusella ilmaantuu saunamme terassille; heti sille katetaan ”parasta pöytään”, siis noutopöytään.
Mirri on nyt melkein kolme vuotta elellyt symbioosissa perheemme kanssa; kenen kissa, en tiedä, tänne se aina ilmestyy nälän kurniessa suolistoa.
No, tietenkin Mirri täytettä vatsaansa saa ja hyvää saakin. Mieleistä.
En ole koskaan Mirrin erilaisilla blogeilla purnaavan lukenut elämän kurjuudesta; vai voisikohan kissoilla tämmöisiä , ylipäätäänkin olla?
No, tämähän meni fiktioon, kuitenkin voisi samaistaa meidän ihmisten oloomme ja eloommekin.
Jos elämämme on kutakuinkin turvattu elämisen suhteen; miksi valitus ja purnaus?
Tätä minäkin ihmettelen tätä valituksen ja tyytymättömyyden määrää päivinämme. Sen mitä lapsuuteni elinpiireistä muistan oltiin iloisempia, mutakattomia, seurallisia ja yteisöllisiä. Sukulaisetkin pitivät paljon yhteyttä.
Tuntuu että mitä enemmän on taloudellista hyinvointia ja yhteiskunnan turvaa sitä enemmän valitetaan jotain ja uutena asiana nyt tämä vuolas uhriutuminen.
Se on tämä somekin, siellä pitää pyöriä ja jos ja kun usein ei ole mitään todellista sanottavaa niin valitellaan tai morkataan toinen toisiamme.
Twitterisssä olen viime aikoina ollut mukana. Siellä on mielestäni kyllä aivan fiksujakin tarinoita. Rasitteena siellä on paljo tyhjänpäiväisyyksien kirjaaminen kuten esim ”Kyllä väsytti aamulla”, ”Hauki on kala”, ”Syötin tänään koiralleni 5 cm lenkkimakkaraa”.
No nyt keskityn katsomaan TVstä ”Entä jos” ohjelmaa vaikka Tervon itseensätyytyväisyys ärsyttääkin. No niin, siinä nähtiin, ihmisen mollaaminen heti lipsahti minultakin.
Sanoppas Matti muuta. Minua kyllä pikkuisen ärsyttää esim se, että ani harvoin kirjoitellaan mukavista ja miellyttävistä asioista, niitähän on paljon miellyttävämpää lueskella kuin noita iänikuisia epäkohtarutinoita.
Jos nyt mennään hiukan asiasta sivuun ja kissanpäivistä pahaan oloon, niin eiköhän tämämä sivusto ja some yleensäkin ole pahanolon pakoputki.Tännehän voi ihan jokainen tulla nimellään, tai nimimerkillä ja ”oksentaa” kaiken sen mikä vähänkin harmittaa, tai muuten vaan painaa.
Minä tuota Mirrin elämää ja olemista nyt olen liki kolme vuotta analysoinut. Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että Mirri on todellakin ” ei kenenkään kissa”. Jostain on löytänyt aivan kelvollisen talviöidenkin yöpymissijan; saattaisi olla jopa talomme sokkelissakin, piipunpohjan kupeessa hiekassa.
Päivittäisen ravintonsa saa meiltä; mikä on oleillessa pihapiirissämme?
Mirri on mielestäni eräänlainen puolivillikissa, aterioi meillä ja korvaa ruokansa pyydystämällä pihajyrsijöitä.
Tällä viikolla Mirrille loishäädön tein; jauhoin Mirrin mieliruuan sekaan matolääkettä ja kelpasi.
Jos ja kun meille ilmestyy kulkukissa, niin sille vaan toivotetaan hyvää matkaa. Jos noihin meidän vanhojen rakennusten alapohjiin menee pyydystämään hiiriä, niin menköön hyöty on molemmanpuolinen.
No meillähän on työsopimus Mirrin kanssa ravinto, lisäksi yltäkylläinenkin, vastineeksi Mirri vähentää jyrsijöitä taitojensa mukaisesti. Eivätkä ne Mirrin taidot mitään vähäisiä ole, olen monastikkin nähnyt. Kyllä Mirri ruokansa tienaa ja sitten tämä sosiaalinen aspekti. Ei vähäinen.