Tulipahan tänään vaihteeksi tehtyä taas kanaa, nimittäin Kievin kanaa.
Hieman kyllä omannäköisellä reseptillä. Minä kun en koskaan noita reseptejä orjallisesti noudata, aina pitää kokeilla ja joskus onnistunkin.
Broilerin rintafileestä erotin sen alemman ja pienemmän, isomman halkaisin. Tuli siis kahdesta fileestä kuusi aihiota.
Nuijin kevyesti palaset leivinpaperin välissä, suolasin, hieroin aiemmin valmistamallani valkosipulivoilla, maustepippuria ja suolaa.
Sitten pinaattia palojen pinnalle ja kääräisin tiukaksi nyytiksi. Kolmella lautasella minulla oli vehnäjauhoa, vispattua kananmunaa ja korppujauhoa.
Kierittelin ja hieroin käärön kerrallaan, ensin vehnäjauhoa, sitten kananmunaa ja pari kierrosta korppujauhossa.
Pannulla oli kuumaa rypsiöljyä runsaasti, paistoin kääröt 15 min/puoli.
Lisukkeeksi valkosipuliperunoita ja vihreitä herneitä.
Vaimonkin väittämän mukaan se oli maukasta.
Siis tälläkin metodilla broilerin kuivakkaista rintapaloista saa ihan syötävää; pannulla paistettuna niitä ei syö ”vanha erkkikään”.
Taisi olla työläs homma, mutta varmaan nautittavaa. Rintapalat tosiaan ovat kuivia ja mauttomia.
Niinhän nuo ovat mutta kait jonkin verran kieroutunut vanha mies lienen: tykkään noista esim ruuanlaittohaasteista. Joskus vähän muunkinlaisista haasteista; lienenkö joku ”vastarannan kiiski”; tiedä häntä.
Jo, muuten muutamia viikkoja olen tuon Pikkumirrin toilailuja katsellut.
Minulla kun koskaan ei ole kissaa ollut, nyt kaiketi jotensakkin parikin.
Naurattavat nuo Pikkumirrin ,leikkitouhut. Miksiköhän muuten ihmiset ostelevat kissoilleen ja koirilleen kaiken maailman leluja?
Pikkumirri kyllä keksii jos jonkinlaisia leluja mm kanan sulkia, lihapullan paloja (ei nälkä), kissojen geeniperimään ei näköjään ole iskostettu ”ruuan kanssa ei leikitä.
En ole itse ruoanlaittaja mutta kanan kanssa kyllä joskus innostuu. Ei näin monimutkaista mutta simppelimpää. Se on siitä mainio tuote että antaa olosuhteet maustamiselle.