Yli kolme vuotta on tuo ”Mirrimme” asustellut pihapiirissämme.
Tähän aikaan vuodesta ilmestyy jo ennen kahdeksaa, makoilemaan tuohon saunan terassille. Varsin pasifisti se tuo ”Mirrimme” on, ei minkäänlainen uhka pihamme linnuille, ei isoille eikä pienillekkään. Kuten kirjoittanutkin olen, jyrsijöille se ei näköjään armoa anna.
Mirri muuten käyttäytyy aivan villieläimen tavoin, aina valmiina pakenemaan bunkkeriinsa saunamme alle. Minua kyllä lähestyy, vaan koskea ei anna. Lienen kait sitten ainut ” lähes luotettava henkilö” Mirrin mielestä.
Tänä päivänä en vieläkään osaa määrittää, kenen kissa Mirri ehkä olisi.
Meille tuo Mirri oikein hyvin sopii, ainut askarruttava piirre se talviaika; missähän yöpyilee. Meidän pihasta ei päiväsaikaan minnekkään poistu, lähes näköpiirissä, ainakin kuuloetäisyydellä kun aina kutsustani jostain ilmestyy. Iltamyöhälläkin Mirri saattaa vielä 8 – 9 välilläkin vierailla; tosin minä silloin jo nukun mutta kamera valvoo.
Uroshan se Mirri, nimestään huolimatta on.
Lievittäähän tuo Mirri Mokan poistumisen tuomaa ”tyhjyyden tunnetta”. Tavallaan sopii meidän elämäntyyliimme oikein hyvin.
Muuten tuosta artikkelikuvasta, ken kissojen käyttäytymistä tuntee, voi bhyvin päätellä, että kyllä Mirri ”kotonaan” on.
Tuossa puolisen tuntia sitten, kun Mirrille aamiaisen laitoin. Heti ilmoittautui puolisenkymmentä harakkaa ”saaliinjaolle; Mirriä ei hetkauttanut kun aamupala mielinen oli, vähän häntä vispasi kun harakka (siis ei Timo) yritti osingoille. Niin sosiaalinen Mirri ei suinkaan ole, että herkuistaan luopuisi.
Hauska tarina Mirristä. Kaunis kisu, voi harmi kun ei anna kiinni tai tule talvella sisälle.
Tänä aamusella kun Mirri tuli siinä vähän ennen kahdeksaa ”passipaikalleen”; täytin kupin kostutellulla kissanmuonalla ja sitä Mirrin suurta herkkua, Pirkka riista kissan kerta-annosta; lienee halvin alallaan mutta kun Mirri on Mirri.
Unohdin laittaa kanoille noita eineslihapullia, kutsuin Mirriä ja tulihan tuo. Tulivat sitten kanamammatkin, rinta kaarella kuten yleensäkkin dominoivat naiset. Mirri perääntyi, mammat ronkkivat aikansa Mirrin eväitä, jatkoivat matkaansa.
Mirri se sitten jatkamaan ateriointiaan kun suurin paine väistyi. Siirtyi siihen terassin reunalle, pesi tassunsa ja rinnuksensa, ihan kuin kissojen siisteysohjesääntöön kuuluukin. Lähti sitten niille mirrimäisille retkilleen ja niistä en todellakaan tiedä mitään.
Näin se elämä soljuu tässä pihapiirimme yhteisössä.