Tässä aamusella katselin kun laittelin Mirreille ”lisäaamiaista”. Noista nuorista kanoistamme yksi käveli pokkana Mirrin sapuskoille, siihen Mirrin viereen änkeytyi hakemaan omaa osaansa.
Mitäs Mirri; katseli ja jatkoi syömistään ja toinen samalla kupilla.
Edes Pikkumirrillä ei ole ”pokkaa” mennä Mirrin kupille; joten taas aivan uusi ilmentymä meidän sekalaisessa seurakunnassamme.
Ei se Mirri ihan niin suvaitsevainen olekkaan. Laitoin äsken riistapasteijaa Mirrille; vaan kanamamma päättikin maistella, Mirri suostui. Kanamamma kun poistui, Pikkumirri tuli aterialle, Mirrin reaktio, läppäsi tassullaan Pikkumirriä ja alkoi aterioimaan.
Hierargia näyttää olevan, vaan ilman minkäänlaista väkivaltaa. On se vaan mielenkiintoista tämä erilaisten eläimien kanssakäyminen; ihminen mukaan lukien.
Ihmiset ei ( tai en minä tiedä ) tiettävästi syö suvunjatkamispuuhissaan nussijaansa kuten tekee naaraspuolinen rukoilijasirkka.
No en minä minkäänlaista; Arvi, kommentistasi selvää saanut. Rukoilijasirkat eivät meidän pihapiiriimme kuulu.
Meillä kun ainakaan tällä hetkellä ei ainuttakaan suvunjatkamispuuhissa elävää ole näkyvissä.
Minullakin se aika on jo kauan sitten mennyt ohi.
Pääsikö Arvilta nyt freudilainen lipsahdus?
Taitaa olla sitten niin, että omaa lajia paimennetaan. Koira jos olisi niin olisi kyllä luultavasti sama juttu.
Pojan perheellä on myös pari kissaa ja nujakoivat välilä, vanhempi on koko ajan komentanut nuorempaa mutta nyt nuorempi on kasvanut jo miltei isommaksi joten tassulla tuuppaaminen ei välttämättä onnistu. Vanhempi kissa on myös pahansisuisempi; jos jokin harmittaa niin saattaa mennä tönimään sitä nuorempaa ihan aiheetta.
Kissa on muutenkin tasa-arvoinen eläin verrattuna koiraan. Jos olet romani, musta tai vaikkapa puoliverinen, niin koira helposti ärähtää, mutta kissa menee melkein kaikkien syliin.
Olipa Kallella taas mielenkiintoisia huomioita, ihan kateeksi käy.