Se tuo Pikkumirri on aivan simppeli kaveri. Hankalahko ominaisuus sillä on; kun lähden pihalla minne tahansa; Pikkumirri seuraa varjona mukana, hankalinta on se kun se kävellessäni pyrkii kontaktiin minun kanssani; yhdeksänkymmentä kiloinen mies ja vajaan kilon painoinen kissa samoissa jalanjäljissä, tuo ei liene ihan ongelmaton yhtälö.
Kerran istahdin tuonne rapun päähän seurustellakseni Pikkumirrin kanssa; kun rojahdin istumaan, Pikkumirri olikin pehvani alla, ei sentään rusentunut mutta moneen päivään ei tullut tuonne rapulle seurustelemaan.
Minä kun mitään en kissoista tiedä, tuon tasoinen leimautuminen minua kyllä hämmensi.
Sisätiloissa kun olen, Pikkumirri vaeltelee kanaparvemme mukana; ties mitä kuvitteleekaan olevansa?
Valtavan mielenkiintoista tuommoisen kissanpennun kehitystä on seurailla. Mm sellainen yksittäisasia, kun menemme postilaatikolle, Pikkumirri tasan tarkkaan tietää meidän laatikkomme, jää siihen ja sitten kun otan lehden, kiireen vilkkaa saunan terassille aamiaista saamaan.
On nämä mukavia tarinoita. Ihan elävästi näen teidät kulkemassa postilaatikolle.
Juu, onneksi ei litistynyt, jospa osaisi varoa jatkossa 😀
Kyllä Pikkumirri vaan oppii, ei moneen päivään tullut ulkorapulle seurustelemaan kanssani, vaan nyt jo tulee.
Kissa leimaatuu aivan samalla tapaa kun koirakin koira kun huomaa että täällä onkin parempi huolto niin ei jää epäslvyyttä missä se sitten viihtyy ja ketä seuraa
Koira katselee sellasta ihmistä aivan erinäköisin silmin kun pahaa ihmistä siitä on jonkin asteen kokemusta
Kyllä Kalle on saanut hiiren ja myyrän karkottimen asuin ympäristöönsä terv tepivaari
Tottahan tuo on Tepi; kissa osoittaa kiintymystään henkilöön, puskemalla, nuolemalla, joskus kevyellä puraisullakin, näin olen jo oppinut.
Kovinhan minä olen tyytyväinen tuohon Pikkumirrin käyttäytymiseen.
Se vaan kaikkialle minun mukaani tuleminen on kissan suhteen uutta. Olen aina pitänyt kissoja omapäivinä ja jopa itsellisinäkin. Aina sitä oppii.
Tuon Pikkumirrin päivärutiinien kohokohtiin kuuluvat postilaatikkopatikoinnin lisäksi tuo kanalakävely, siis kanojen uloslaskeminen.
Menomatkalla Pikkumirri vaeltelee edelläni, kun se laittaa häntänsä melkein kuin kysymysmerkiksi, se tietää jotain jäynää minulle.
Kanat kun päästetään; Pikkumirrin kaikki huomio siirtyy kanaparveen; minut syrjäytytetään.
Pitää tähän vielä lisätä; nuo meidän kukot, varsin dominoivia tapauksia, vaan Pikkumirrin kanssa ”nokatuksin”, Pikkumirri nousee kahdelle jalalle, sivaltaa kukolle tassun läimäytyksen; tassuylivaltaa, ilman väkivaltaa, niin se lienee.