Pikkumirri on sitten oppinut ensimmäisen temppunsa.
Kun roikotan muikkua sen nenän edessä; saadakseen muikun, sen on istuttava takajaloilleen, räpättävä tassullaan muikkua, saadakseen sen. Oppi muuten kolmannella harjoitteella.
Millainenhan temppuilija siitä aikaa myöden kehittyykään?
Sanotaan, ettei kissaa pysty opettamaan, pötyä. Olen opettanut kyyhkyille, kanoille (kukot ml), kaikenlaisia temppuja, oppivat mutta pakottaa et voi.
Oppimisen tulee perustua positiiviseen oppimiseen, pätee myöskin lapsiin. Pakolla tietenkin esim koira, saadaan oppimaan mutta pakolla saatu oppimistulos häipyy nopeasti.
Kana muuten on koiraa huomattavasti etevämpi, se ei koskaan unohda kerran tekemäänsä virhettä, koira sitä vastoin saattaa monastikkin ”töppäillä” ennen kuin alkaa muistamaan oppimansa. Monikymmenvuotinen kokemus kun koirista on. Toisaalta, yksilökohtaisia erojakin on kaikissa eläinryhmissä.
Oppii siinäkin mielessä kun tänään pikkutirpat pääsivät ulkoilemaan. Aluksi Pikkumirri tunsi emon mielestä liikaakin kiinnostusta pikkuisiin. Emon parin pölläytyksen jälkeen Pikkumirri totesi toiminnan turhuuden. Lähti muihin askareisiin.
Vanhempi kissa kai yleensä pitää vähän kuria nuoremmalle. Ja jos on koira niin lopputulos voi olla vähän mitä vain kun ratkotaan johtajuuksia.