Tänä aamuna tulin normaalisti aamutoimilleni; Pikkumirriä ei missään. Huutelin, ei vaikutusta.
Kävin postilaatikolla, edelleenkään Pikkumirriä ei missään. Otin kameran tulostaakseni ja menin sisälle; tuulikaapille tullessa jaloissani pyörähteli jotain pehmeää, Pikkumirri, oli ketterästi livahtanut sisään ja jäi sinne tuulikaappiin ”loukkuun”.
Menimme sitten takaisin Pikkumirrin mökille ja tarjoilin aamiaisen.
Kuva, josta näkee, ettei Pikkumirri aamun tapahtumiin ihan tyytyväinen ollut. Pikkumirri oli sinne ulko-oven taa tullut n klo 04,35 kameran kuvista päätellen.
Siinäpä päivän Mirrit.
Voi pikkumirriä, päivän kohokohta, postilaatikolla käynti jäi. Sinun on tehtävä uusi reissu, että saat kisun lepytettyä. Hieno kuva.
Ei se kuva nyt ihmeen hyvä toisaalta ole; Pikkumirrin ilme kyllä kertonee aamun menneen pieleen.
Toisaalta, onhan sitä jos mitä touhuilua kanssani, mönkijän takapyörät kun pitäisi päivän mittaan vaihtaa, yms touhua; kait se Pikkumirri sitten leppyy.
On se Pikkumirri melkoisen vaikea kuvattava; se kun haluaisi saada esim kameraan kontaktin, mieluummin hammastuntuman.
Kyllä pitäis nousta ajoissa aamupalveluun.
Mökkiläisten taksvärkkiaikaan isännän pyrkivät teettämään mahdollisimman pitkiä päiviä.
Taksvärkkiläinen ajatteli kerrankin olla ajoissa elopellolla ja meni klo 3, jolloin isäntä jo hääri paikalla; taksvärkkiläinen sano isännälle että olis hänkin aamulla tullut jos olis tiennyt!
Pentti kertoili noista kissojen ääntelyistä; Mirri kun haluaa herkkuja, ääntää kuin lintu; njau, käskevästi ja terävästi, kuulostaa ihan linnun ääneltä. Pikkumirri kun haluaa herkkuja, sen ääni on mijauu; siis selkeä ero kahdella kissalla.
Aina sitä tulee opittua kahden kissan kanssa.
Tämä aamu meni lähes normaalisti, pikkumirri oli oven takana klo 04,15 ja postipolulle lähdimme.
Laatikon luona oli vieras kissa; Pikkumirripä nosti häntänsä lipputangoksi ja ajoi jonkin matkaa vierasta tunkeilijaa, joka oli uskaltautunut ”hänen postilaatikolleen”, poika alkaa miehistyä.