Tänä aamuna salahautojani Suklaa, tepasteli pihalle kahdeksan untuvikon kanssa. Saalistin haavilla koko perheen tuonne kanahotelliimme.
Sitten vain ”ruuanlaittoon” paistettua munaa ja kaurasuurimoita ikään kuin munakokkelina. Oitis alkoivat syömään emo Suklaakin jälkikasvunsa mukana.
Ne ovat nämä kanalintujen poikaset ns pesäjättöisiä, lähes heti kuoriuduttuaan ne jättävät pesänsä ja emo opettaa ne etsimään ruokaa ja pesäänsä eivät palaa. Lentokyvyttöminä poikaset ovat hyvin haavoittuvia, pienpedot, koirat irrallaan kesäisessä metsässä (+ymmätämättömät omistajat) tekevät paljon tuhoa. Haukkoja, varislintuja, pienokaiset osaavat heti varoa. Ne menevät litteiksi ja liikkumattomaksi kuoppaan, pensaan juureen yms paikkaan.
Nyt kuitenkin perhe on turvallisessa paikassa.+
Kyllähän tuommoista kotkotusta kestää katsella.
On se vaan hienoa seurailla, miten emo huolehtii noista pienokaisistaan; ottaa munakasta suuhunsa ja tipauttaa untuvikoille samalla päästäen kutsukotkotuksen.
Olisikohan ihmisäideillä ehkä jotain opittavaa?