Tänään sitten tuon Pikkumirrin kanssa yritin ottaa kuvia; Pikkumirrin kontaktihakuisuudesta. No, eihän se oikein edes onnistunut, Tuo Pikkumirri ei nyt sitten vaan ole niitä helpoimpia kuvattavia, herttaisuudestaaan huolimatta.
Villikissan elämän kun on jo alunalkaen omaksunut; ei siltikään huono ominaisuus; ehkä pärjää.
Tämän tekstini laitoin tänne sotaintoilijoiden ja politiikan taistelijoiden lomaan; josko kelpaisi?
Toisaalta, onhan täällä muutamia blogisteja, jotka kirjoittelevat tänne ihan arkielämääkin.
Mikäs on miirrien Kallen luona ollessa.
No, kyllä se iso edistys on kun miltei villikissa sallii jo vatsaansa rapsutella.
Hitaasti olen edennyt mutta edistystä paljonkin.
Positiiviset ihmiskontaktit lienevät varsin tärkeitä näille.
No, nyt vähän aika sitten Pikkumirri antoi ottaa syliin ja kun rapsuttelin poskia ja rinnuksia; tuntui nauttivan.
Oikein hyvä!
Kylläsiitä hyvä hiirenkarkoitin vielä tulee ja niitä hiiriä j myyriä maalla on joka paikassa terv tepivaari
Kyllä on Kallella hyvä leikkikaveri, ihan kateeksi käy vaikka hyvä on minun Vilmakin.
Nätti on kisu.
Muutamana päivänä tässä olen todennut, Pikkumirri elelee aika lailla samaan tahtiin kanssani, aikaisin aamulla herää; lähtee kanssani postilaatikolle, samoin kuin kanalaan päästämään kanat ulos. Siis alkaa osoittaa melko vahvaa leimautumista.
Tänään siis käännettiin aivan uusi sivu ”villinä syntyneelle”. Kontaktia Pikkumirriin hakiessani huomasin; sehän ei enää väistänyt kosketustani. Rapsuttelin siitä poskien sivusta ja kyljistä; köyristi selkäänsä, siis nautti.
Äkkiä Pikkumirri alkoi nuolla sormiani; totesi kait epäsiisteiksi, yllättäen odottamaton reaktio syntyjään ihmiskontakteja vaille jääneeltä.
Siis, kaiken kaikkiaan; yhteiselämämme alkaa sujua, etten sanoisi, loistavasti.