Parisen kuukautta tätä koronaa on kestänyt; mitäköhän se on ainakin minulle tehnyt selväksi. Eipä tuo urheilu ja urheilukilpailut ja niiden kieltäminen mitenkään ole elämääni häirinnyt, ilmeisesti eivät muidenkaan suomalaisten elämää kovinkaan pahasti, mitä nyt uutisointia olen seuraillut. Tuo korona lienee jopa laittanut erilaisiin tärkeysjärjestyksiin moniakin urheiluasioita tai itse urheilua koskevia seikkoja.
Minä muuten eriytän tuon ammattilaistyyppisen kilpaurheilun ja ihan tavallisen liikunnan ja arkisen kuntoilun toisistaan.
Uusi ilmiö sitten lienee tämä koronaurheilu, harrastajia lähinnä nuoret ja nuoret aikuiset. Määräyksistä ja suosituksista ei piitata, kaikenlaisia typeriä miittejä järjestetään.
Olematonta hattuani nostan esim meidän lähikoulumme nuorille; aiemmista vuosista poiketen, mitään ”koulunpäättäjäisiä” ei koululla esiintynyt, havaintojeni mukaan. Hyvä Myllykylän nuoret.
On korona sen verran urheilumaailma haitannut myös meillä, että aika moni on joutunut lomautetuksi ja ikävä kyllä osa heistä menettää työnsä kokonaan.
Tuo lienee aivan totta jos toimeentulo on urheilujärjestöissä ja niiden toiminnoissa.
Toin kuitenkin avauksessani esille tuon kilpaurheilun lähes keinotekoisen rakenteen.
Meillä täällä kahden koripalloseuran sekä yhden jääkiekkoseuran, niin ja ehkä yhden ”salibandyseuran” puitteissa työttömiä vähintäänkin tulee, kuten muuallakin oikeassa yritysmaailmassa.
Kalle, kun kerran suoraan kysyt, niin minä suoraan vastaan. On korona ainakin minua häirinnyt, kun formulakilpailut on peruuttanut jo monta osakilpailua ja minulta on jäänyt näkemättä monta maksettua kuukausimaksua.
Minä nyt en voisi kuvitellakkaan, että maksaisin jostain formulakisojen katsomisesta.
Toisaalta jos maksanut on, pitäisi tietenkin se tuote saada, tai asiallinen korvaus.
Huomaat varmaan Pentti; vaikka edustammekin mielipiteen ääripäitä, voimme siltikin keskustella asiallisesti, kuten kuuluisikin.
Urheilu on sen piirissä toimiville ammatti, josta he saavat toimeentulonsa. Niin urheilijoille kuin urheiluseuroissa ja -järjestöissä toimiville toimihenkilöille.
Urheilu on myös sadoille tuhansille penkkiurheilijoille tärkeä osa elämää. Viihdettä, joka antaa elämään sisältöä.
Aika paljon on tässä maailmassa ”turhaa”, jonka koronaepidemia on laittanut tauolle. Toisten mielestä turhaa, toisille tärkeä osa arkea.
En minäkään ole minkäänlaisia vieroitusoireita saanut siitä, kun kansallisbaletti ja ooppera ovat olleet tauolla.
Eivätkös nuo kansallisteatteri + baletti kuulu samaan kategoriaan urheilun kanssa; viihdettä?
Minua nyt vain henkilökohtaisesti kumpikaan mitenkään ei sykähdytä.
En käy teatterissa, en jääkiekko-otteluissa/vastaavissa, en käy raveissa katselemassa hevosten ”piiskausta”.
Aikanaan ammuin isopistoolissa kansallisella tasolla, kuin myöskin ratsastin kilpaa. Jäivät tärkeimpien harrastusten jalkoihin.
Viihdettä ovat baletit, oopperat ja urheilu. Taiteista saa sitä halajava henkistä tyydytystä, urheilussa liikkeestä, voimasta ja ennätyksistä.
Pari urheiluun liittyvää mielestäni kyseenalaista seikkaa haluan tähän kirjata.
1. Älyttömän suuret palkat suosituissa lajeissa
2. Jalkapallo ja jääkiekko esimerkiksi ovat joukkuepelejä mutta ihailun ja lööpit keräävät muutamat tähdet.
3. Suosikkilajien mahdoton kaupallisuuus
Oma suosikkilajini on 50 kilometrin hiihto väliaikalähdöllä ja perinteisellä tyylillä.
V-tyyliä hiidossa pidän irvokkaanaa, tuhansia hehtaareja hyvää metsämaatakin on raivattu sen takia kun tarvitaan niin leveät baanat.
Inhoan ja kammoan urheilua – penkkiurheilu mukaan lukien. Olin nuorena 1970-luvulla aivan toisella kannalla. Olin valtavan innostunut Väätäisen, Virenin ja Vasalan kultamitalijuoksuista. Kaikki muuttui yhdellä iskulla. Martti Vainion doping Moskovan olympialaisissa 1980 iski minuun salaman lailla ja avasi silmäni. Vähitellen aloin nähdä koko urheiluhötön olemuksen kaikessa irvokkuudessaan Tiilikaisen ja Noposen maalailuja myöten. Nyt en enää vuosikymmeniin ole seurannut mitään urheilutapahtumia edes otsikkotasolla. Kuvaavaa on että aina vuoteen 1980 saakka pidetyt olympiakisat vieläkin pystyn luettelemaan vuosineen ja kaupunkeineen vaikka unissani, mutta sen jälkeisiä kisoja en edes tiedä.
Harrastan säännöllisesti pitkiä kävelylenkkejä kesät talvet. Kieltäydyn jyrkästi pitämästä niitä urheiluna. Käytän Tahko Pihkalan ”hitaasti kiiruhtamisen” metodia. En käytä urheiluasusteita, -jalkineita enkä kävelysauvoja.
Niin, olen konservatiivi. Tunnen jo etukäteen kipua maanantaina avautuvilla terasseiila rehottavista näyistä. Miehiä siellä istuskelee yläruumis paljaana. Kivun tunteessani on mukana aimo annos kansallismielistä isänmaallisuutta. Olin joskus 80-luvulla turistimatkalla Ibizalla. Siellä oli peribrittiläinen pub, jota piti Britanniasta muuttanut eläkeläispariskunta. Kävin siellä usein. Kerran pubiin tuli kaksi nuorukaista, brittiläisiä turisteja helteen johdosta yläruumis paljaana paidat käsissään. Kun he tulivat tiskin ääreen isäntä kuiskasi suupielestään: ”put your shirts on” niin vaivihkaa että muut asiakkaat kuin minä aivan vieressä eivät kuulleet Salamannopeasti sujahtivat paidat poikien päälle. Olin saanut seurata sivistyskansan käyttäytymistä sekä isännän että asiakkaiden taholta.
Ei olisi viihtyisyyden kannalta ollenkaan pahaksi, jos suomalaisillakin terassilla vaadittaisiin vähintään puolihihainen t-paita ja siistit shortsit vaatetukseksi.
Vaikka miespuolinen olenkin, niin ei ole mitenkään soma näky yleisellä paikalla, kun miehen hikinen kainalo rehottaa silmien edessä.
Viljo, ”miksei sitten tasapuolisuuden nimissä naisetkin yläruumis paljaana.”
Sanoisin, että Viljo kommenttisi kuten Matinkin; varsin nappiin.
Kuten Viljo sanoi. Siinä on suuren jännityksen tuntua kun lähtee Taaporinvuorelle tarpomaan. Ei sitä tarvitse ostaa sadoilla miljoonilla verorahoilla palvelua että joku tunari potkii nurmikkoa stadionilla.
Urheilu maksaa silmittömän määrän verorahaa. Saisikohan rahalla muutakin?
Entisenä melkein joka lajin urheilijana; telinevoimistelu, painonnosto, pikajuoksusta maileriin ja maratoniin, jääkiekosta pesäpalloon jne. mikään ei kiinnosta sen vähempää kuin urheilu puhumattakaan moottoriurheilusta.
Noiden sijasta, klassikkokonsertit, ooppera, baletti, teatterit ovat elämän suolaa nykyään.
Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja molemmat tulee naitua.
Minä lienen Heikkiäkin pahemmin syvässä päässä. Kyllä minä konsertissa joskus kävin, joskus oopperaa, balettiakin… mutta eivät ne sytytä. Etenkin teatteri on hirveän laitostunutta ja ”varmaa” tänä päivänä, tunteita herää suunnilleen yhtä paljon kuin verolainsäädännön lukemisesta.
Onneksi kulttuurialalla on monia toimijoita, jotka uskaltavat olla taiteilijoita. Tekevät olemattomalla rahalla odottamattomia yllätyksiä. Suuret rahat, pienet elämykset – pienet rahat, suuret elämykset.
Minäkö yksin olen jäänyt urheilun kannattajaksi. Tiedän täälläkin olevan monta harrastajaa, mutta eivät uskalla suutansa avata vahvan vastustuksen vuoksi.
Et ole yksin, ainakin minä seuraan monenlaistakin urheilua mutta ikäväkseni siihen liityviä ongelmia surren
Seuraanpa tuota urheilua jossain määrin minäkin, tai seurailin; esim ampumahiihto, joka on minulle läheinen, johtuen mm ammatillisesta taustastani.